Remonttikonsultti, osa 10: Lattialistojen ja ovien kunnostaminen

Jos jokin remonttihomma on aikaavievää, roskaista ja ärsyttävää, niin maalin poistaminen vanhoista lattialistoista ja ovista. Varsinkin, jos maali pitää poistaa puulle saakka. Emme onneksi tienneet sitä vuonna 2003, sillä muuten se olisi voinut jäädä tekemättä.

145-4586_img_-_version_2.jpg

Helpointa on, jos uuden maalin voi vetää vanhan maalin päälle. Tämä vaatii, että vanha maalipinta on hyvässä kunnossa.

Jos taas vanha maali hilseilee irti mutta maalikerroksia on vain pari, voi olla, että repsottavien maalien irti rapsuttaminen ja kevyt hiominen riittää. Irronneesta maalista syntyneitä koloja voi myös paikata tarvittaessa kalustekitillä ennen maalaamista.

Jos taas irtoilevat liuskat ovat paksuja ja koko maalipinta tuntuu irtoavan isoina levyinä, kaikki maalattavat pinnat on puhdistettava puulle asti. Arvannet, mitä metodia me käytimme.

143-4301_img.jpg

Kaikki puuosat oli siis puhdistettava täydellisesti, ja kävimme töihin käsiksi kuumailmapuhaltimen, metallilastan, siklin, taltan ja hiomakoneen kanssa.

Lattialistat olivat melko helpot. Vaikka niitäkin oli muutama kymmenen, niiden putsaaminen sujui melko nopeasti. Olin irrottanut ne jo lattian kunnostamisen yhteydessä ja numeroinut ne, jotta ne löytäisivät takaisin omille paikoilleen.

Ovien karmeja ei irrotettu, vaan ne puhdistettiin siklillä ja hiomapaperilla paikoillaan.

Helposti puhdistuivat myös metalliosat: lukot, ovenkahvat, helat ja saranat. Niiden puhdistamisessa käytettiin maalinpoistainetta.

146-4605_img.jpg156-5615_img_-_version_2.jpg

Väli- ja komeron ovien puhdistaminen olikin sitten aivan eri mittaluokan asia.

Ovia oli asunnossamme ensimmäisen remonttimme aikaan vajaat parikymmentä. Maalien poistaminen tuntui vievän kaikki illat, ja kuumailmapuhaltimen synnyttämä maalin katku alkoi haista nenässä todella voimakkaalle. Puhdistaminen eteni aivan liian hitaasti ja vei aikaa kaikelta muulta, ja rannettakin alkoi vaivata jännetuppitulehdus.

Jossain vaiheessa projektia jouduimme myöntämään, ettemme saa tehtyä kaikkea itse. Isäni vei osan ovista mukanaan peräkärryllä ja palautti ne puhtaaksi siklattuina takaisin.

156-5687_img.jpg

Nykyisin ovia on vielä muutama enemmän, ja ajatuskin siitä, että homman joutuisi tekemään uudelleen, tuntuu kauhealta. Nyt varmaan teettäisin sen jollain ulkopuolisella.

156-5691_img.jpg

Maalasimme puhdistetut ovet puhtaanvalkoisella Uulan pellavaöljymaalilla. Samalla maalilla maalattiin myös keittiömme kaapistot.

162-6216_img.jpg155-5537_img.jpg156-5605_img.jpgKuvassa vanha keittiömme vuonna 2003. Huone on nykyisin tytön huone.

180-8047_img.jpgKuvassa eteisemme vuonna 2005.

180-8018_img.jpgKuvassa olohuoneemme vuonna 2005. Oviaukosta näkyy vanha ruokasalimme, joka on nykyisin keittiömme.

Valitettavasti pellavaöljymaalipinta osoittautui kuitenkin käytössä liian helposti naarmuuntuvaksi ja likaantuvaksi.

Maali alkoi myös kellastua hyvin nopeasti. Pahiten kellastuivat ne pinnat, jotka eivät saaneet auringonvaloa. Jouduimmekin maalaamaan WC:n ja kylpyhuoneen ovet sisäpuolelta alkydimaalilla jo parin vuoden jälkeen.

Viime vuoden putkiremontin yhteydessä remppamies maalasi meiltä kysymättä WC:n ja kylpyhuoneen ovenkarmit puhtaanvalkoisiksi (kuva alla).

030720112374.jpeg

Kellastuneet ovet näyttivät valkoisten karmien vieressä niin pahalta, että se käynnisti ketjureaktion, jonka seurauksena asunnon kaikki puuosat maalattiin uudelleen.

Tällä kertaa maalaamiseen käytettiin Tikkurilan Maalarin valkolakkaa, joka on sävytetty aavistuksen verran harmaaseen (sävy: Paperi). Tämän pitäisi ehkäistä maalin kellastumisen.

030720112381.jpeg

Vaikka ovien maalaaminen ei ollut alun perin viime vuoden suunnitelmissa, olemme loppujen lopuksi hyvin tyytyväisiä, että se tuli tehtyä. Uuden keittiömme kaapistot ja ruokakomeron ovet maalattiin näet samalla Paperi-sävyllä, joten kaikkien muidenkin ovien, karmien ja listojen maalaaminen olisi tullut joka tapauksessa eteen ennemmin tai myöhemmin.

img_9582.jpgKuvassa uusi kettiömme vuonna 2012.

Aika näyttää, miten valkoisina ovet pysyvät tällä kertaa.

Juttusarja kertoo 1920-luvun kivitalossa sijaitsevan asunnon remonteista, joissa kutakuinkin kaikki on laitettu tavalla tai toisella uusiksi. Osa jopa kahteen kertaan. Remontit sijoittuivat vuosiin 2003 – 2005 ja 2011 – 2012.

Edelliset osat:
1: Asunnon ostaminen
2: Asunnon pohjaratkaisu
3: Mallintaminen SketchUpilla
4: Remontinhallinta
5: Lautalattiat
6: Seinien pohjatyöt

7: Sähkötyöt
8: Halkeileva katto
9: Seinien maalaaminen

Koti Remontointi Sisustus DIY

Väärät kasvatusmenetelmät, häiriöitä kehittymisessä ja ongelmia perhedynamiikassa

Onhan sitä parempiakin viikkoja ollut. Turhan lyhyitä yöunia, levottomia öitä, itkuisia aamuja ja väsyneitä vanhempia. Viikko huipentui lauantai-iltapäivänä lapsen oksenteluun ja iltakäyntiin terveyskeskuksen päivystyksessä. Siellä erikoinen terveyskeskuslääkäri kyseenalaisti suurin piirtein kaiken lapsemme kasvatuksessa.

Tilanne lähti siis siitä, että ilman sen kummempaa syytä tyttö oksensi lauantaina kaiken syömänsä useampaan kertaan kaaressa äitinsä päälle. Tätä on käynyt kaksi kertaa aiemminkin, lokakuussa. Ensimmäisellä kerralla tyttö päätyi tiputukseen, mutta toisella kerralla päästiin verikokeen jälkeen kotiin. Silloin oksentelulle ei löytynyt mitään syytä, ja epäilimme virusta tai yliherkkyyttä lehmänmaitopohjaiselle äidinmaidon korvikkeelle. Nyt sitä ei ollut annettu.

Aivan ensimmäisenä punnituksessa kävi ilmi, että lapsen paino oli laskenut edellisestä neuvolakäynnistä. Lääkäri tosin selitti, että eri vaaoilla tehdyt punnitukset eivät ole vertailukelpoisia. Rouva myös kertoi, että edellisen punnituksen tulos ei ole luotettava, sillä hän oli joutunut pitämään lapsesta kiinni vaa’alla.

Siitä alkoi useamman huolenaiheen kasautuminen.

– Nukutte perhepedissä? Ettekö pelkää, että kierähdätte lapsen päälle? lääkäri kysyi.
– No emme. (Miten lääkäri voi ylipäänsä ihmetellä tällaista ääneen?)
– Kyllä hänen pitäisi jo nukkua omassa sängyssä ja eri huoneessa.
– Niin, mutta mitenkäs yöllä syöttäminen?
– Ei puolivuotias lapsi enää tarvitse ruokaa yöllä.
– No mutta kun hän herää ja hän syö niin huonosti päivälläkin. Hän ei ole siis hirveän kiinnostunut kiinteistä ruoista ja soseista. Ainoastaan kaurapuuro ja päärynäsose kelpaavat, ja muita ruokia maistellaan vain hieman.
– Syöttekö yhtä aikaa pöydän ääressä?
– Ei, vaan häntä syötetään eri aikaa kuin syömme itse.

Tässä vaiheessa oli vedetty esiin jo aika monta asiaa, joista voisi päätellä olevansa huono vanhempi.

– Eikö lapsenne ole yhtään kiinnostunut istumisesta? lääkäri kyseli.
– Niin, no ei hän oikeastaan istu vielä. Tai siis ei nouse itse istumaan. Ja kellahtaa kyljelleen helposti.

Ai onko hänen kehityksessään sitten jotain vikaa?

– Ja sitten kun on vielä tuo pituuskäyrän romahtaminen.
– Siis mitä?!?
– Niin, kun hän on tippunut siitä kasvukäyrältä.
– No onhan meille sanottu neuvolassa, että hän on pienikokoinen, mutta että ei ole mitään huolta ja että eihän me vanhemmatkaan niin isoja olla.

Käyrät tosiaan näyttävät siltä, että tytöstä ei tule koripalloilijaa, mutta ”pituuskäyrän romahtaminen” oli turhan dramaattinen sanavalinta ja tarkoitti sitä, että kasvu on tasaantunut alemmalle käyrälle.

– Kyllä minä suosittelisin, että ensin selvitettäisiin, miksi ruoka ei maistu. Onko vaikka jotain yliherkkyyttä jollekin aineelle. Sitten vatsalle ultraääni, että onko siellä jokin ahtauma joka aiheuttaa oksentelun. Kaikkien vaikein asia korjata on sitten se, jos kyse on perhedynamiikasta.
– Anteeksi?
– Että jos lapsi vie vanhempiaan. Johtajuuskysymys. Jos hän ei syö päivällä, niin hän syö sitten yöllä. Ja kyllä tämä huonosyöntisyys, oksentaminen ja kasvun hidastuminen liittyvät toisiinsa.

Eli väärät kasvatusmenetelmät, häiriöitä kehittymisessä ja vielä ongelmia perhedynamiikassa. Auts.

Tässä vaiheessa olimme jo mielestämme aika kaukana varsinaisesti lääkärikäynnin aiheesta. Verikokeessa näkyi jokin pieni tulehdus, mutta koska oksentelu ei jatkunut, pääsimme yöksi kotiin ja saimme lähetteen Lastenklinikalle, jossa olisi tarkoitus selvittää ensi viikolla, löytyykö huonolle soseruokahalulle jotain syytä.

Lähtiessämme lääkäri kuitenkin kertoi, että tyttö on iloinen, reipas ja kehittynyt hyvin eli pelkkää plussaa paitsi se oksentaminen.

Nyt päällimmäisenä mielessä on hämmennys. Syökö tyttö oikeasti vähän vai tuntuuko se vain vähältä. Kuinka paljon seitsenkuisen pitäisi syödä soseita kerralla? Jos tytöllä olisi jokin krooninen vaiva, eikö se olisi ilmennyt useamminkin kuin kolmesti seitsemässä kuukaudessa? Oliko se sitten jotain, jota hän söi lauantaina? Ei hän kuitenkaan saanut mitään, mitä hän ei olisi syönyt aiemminkin.

Vai onko kaiken pahan alkulähde se, että nukumme samassa sängyssä?

 

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe Terveys