Kun Suuri lelukirja tupsahti postilaatikosta muutama viikko sitten, heitin tytölle vitsikkäästi: ”Katso nyt pitkään, sillä tätä kirjaa et tule näkemään enää tämän jälkeen.” Selailin kirjaa ja kauhistelin sen viimeisen sivun kymmenen kohdan listaa, johon toiveet voi kirjata. Kymmenen?
Yle.fi uutisoi viime viikolla, miten lelujen mainostajia on uhattu sillä, että lelumainokset pitäisi postittaa vanhemman nimellä, suljetussa kirjekuoressa.
Kuluttajavirasto haluaa lelukuvastot kirjekuoriin (Yle.fi 19.11.2012)
Kuluttajaviraston perustelu oli, että alaikäisiin kohdistuvaa markkinointia on arvosteltava keskimääräistä tiukemmin, koska lapset ovat alttiimpia markkinoinnin vaikutukselle.
Tämä sai minut pohtimaan sekä Kuluttajaviraston vaatimusta että omaa reaktiotani lelukirjaa kohtaan.
Eiväthän leikki-ikäiset ole niitä, jotka leluja ostavat. Eikä yksikään lapsi käy himoshoppaamassa lelu-osastolla vanhempiensa kielloista huolimatta. Mikä on siis markkinoinnin vaikutukselle altistumisen seuraus? Se, että öö… haluaisi kovasti jonkin asian, jota ei ehkä saa?
Onko se sitten niin paha, että lapsi haaveilee jostain muttei ehkä saa sitä? Eikös yksi vanhempien tehtävistä ole juuri se, että he opettavat lapsilleen, että kaikkea ei voi saada? Näin käy ennemmin tai myöhemmin.
Lisäksi leluja näkee muuallakin kuin Suuressa lelukirjassa. Jos pelkkä lelujen kuvien näyttäminen on liikaa lapsille, pitäisikö tavaratalojen leluosastoille laittaa sitten K-18-kyltit? Lapsethan saattaisivat nähdä hyllyissä jotain, joka vaikuttaa heihin.
Minulle oli lapsena itsestään selvää, etten saa kaikkea, mitä haluan. Joululahjoja sain varmasti enemmän kuin tarpeeksi, mutta muistan edelleen, miten pettynyt olin siihen, että joskus ala-asteiässä vanhempani eivät ostaneet minulle himoitsemiani He-Man and the Masters of the Universe -hahmoja. Ja sitten unohdin koko asian.
Voihan lelukirjaa lukea lapsen kanssa myös niin, että hänen kanssaan pohditaan, että jos saisi valita vain yhden, mikä lelu tai peli olisi se kaikkien mieluisin lahja. Silloinkin vanhemmilla on edelleen mahdollisuus sanoa: ”Ei. Meille ei tule sähäkkään punaista leikki-imuria, jolla voi imeä mukana tulevia styrox-palloja.”
Vanhemmat joutuvat varmasti selittämään lapsilleen vielä paljon vaikeampiakin asioita.
