Erilainen etätyöviikko Jyväskylässä

Viimeinen työviikkoni ennen kesälomaa päättyi juuri. Otin tällä viikolla hieman etäisyyttä jo normaaliksi käyneeseen etätyöarkeen ja siirsin etätyöpisteeni muutamaksi päiväksi Jyväskylään. Vierailimme tietysti vanhemmillani, mutta varasin myös yhdeksi yöksi huoneen viihtyisästä Hotelli Yöpuusta kaupungin keskustassa.

Jyväskylä - YöpuuTytär lähti kummien mukana lomailemaan Jyväskylään jo liki kaksi viikkoa sitten, ja kun Rouvakin jäi kesälomalle tällä viikolla, kävimme noutamassa hänet kotiin koko muun perheen voimin.

Itse olin todellakin vielä töissä tämän viikon, mutta samapa tuo, missä etätöitä fyysisesti tekee. Lapset saivat leikkiä isovanhempien kanssa, Rouva pääsi kiertämään ystäviensä kanssa Jyväskylän kirpputoreja, ja itse sain tehdä töitä paremmassa rauhassa kuin kotona.

Päätimme poistua vanhempien luota myös yhdeksi yöksi keskustaan, ja varasimme huoneen hotelli Yöpuusta. 4-v:kin sai siten viettää yhden yön mummolassa ihan ilman isiä ja äitiä.

Näimme illalla ystäviä, seuraavana päivänä tein töitä hotellihuoneessa puolille päiville ja lounaan jälkeen pääsin kaverin toimistolle jatkamaan töitäni.

Jyväskylä - Yöpuu

Illallispaikaksi valitsimme Asemaukion laidalla sijaitsevan Figaro Summer Loungen. Samalla paikalla on sijainnut palkittu Figaro Winebistro, mutta koronakevään aikana omistajat päättivät kokeilla jotain uutta ja pistivät sekä sisustuksen että ruoka- ja juomalistan uusiksi. Tässä pisco sour.

Jyväskylä - Figaro

Saimme mukaamme useammankin ystävän, kun jyväskyläläisten kavereiden lisäksi myös Helsingissä asuva ystävämme oli käymässä kaupungissa, ja kaikkien lapset olivat vielä sattumoisin isovanhempien hoidossa.

Jyväskylä - Figaro

Kahdesta tapaslajitelmasta riitti hyvin alkuruoaksi viidelle.

Jyväskylä - Figaro

Pääruoaksi valitsin burgerin, vaikka olenkin viime viikkoina tullut syöneeksi useamman. Tapaksien päälle burgeri ja bataattiranskalaiset olivat melko tuhdit, mutta maukasta oli!

Jyväskylä - Figaro

Loppuun valitsin pallon Kyrö Distilleryn kermaliköörillä maustettua jäätelöä, joka oli aivan törkeän hyvää.

Jyväskylä - Figaro

Illan päätteeksi kävimme vielä cocktaileilla Kauppakadulla sijaitsevassa DeLorean-cocktailbaarissa, jonka erikoisuus ovat siis paitsi cocktailit myös sarjakuvien muotoon tehdyt drinkkilistat.

Baari sijaitsee vaatimattoman näköisen toimistorakennuksen toisessa kerroksessa lähes peilin lailla heijastavan oven takan, joten paikkaa on osattava etsiä, vahingossa sinne ei eksy.

Jyväskylä - Delorean

Näin kuvailtiin Hola Diver!

Jyväskylä - Delorean

Ja tältä se näytti lasissa. Se oli erittäin hyvää ja mukavan tulista.

Jyväskylä - Delorean

Seuraava työpäivä oli yllättäen yksi tuottavimmista aikoihin, sillä sain tehdä sen aivan rauhassa ja keskittyneenä aamupala- ja lounastaukoja lukuunottamatta. Rouvakin poistui aamupalan jälkeen omalle kirpparikierrokselleen.

Jyväskylä - Yöpuu

Yöpuun buffet-aamiainen sisälsi juuri kaikkea sitä, mitä toivoinkin, ja erityisen kivaa oli, että keittiöstä sai tilata pöytään jonkin lämpimän kananmuna-annoksen. Munakokkelia ja pekonia, uuh. Ekstrapisteet myös buffet-pöydän uuniohrapuurosta.

Jyväskylä - Yöpuu

Palauduimme jo kotiin tyttären kanssa, ja tein vielä yhden etätyöpäivän kotisohvalta. Nyt on vähän hassu olo, kun töihin pitäisi palata vasta viiden viikon päästä eikä näille lomaviikoille ole tehty oikein minkäänlaisia suunnitelmia. Ehkä käydään jossain tai sitten ei, katsellaan vähän säiden mukaan että mitä tehdään ja varmaan vietetään lomaa aika paljon ihan Helsingissä. Katsellaan.

Perhe Ravintolat Ystävät ja perhe Vanhemmuus

Urho ja Onna tutkivat: Ihminen

Kesän hyväntuulisimmassa lastenkirjassa tutkitaan ihmiskehoa. Antti Nikusen kirjoittama ja kuvittama kirja Urho ja Onna tutkivat: Ihminen (WSOY, 2020) jatkaa Urhon ja Onnan kirjasarjaa, ja tällä kertaa Urho ja Onna ihmettelevät, miten ihminen toimii.

Miten ihminen näkee, haistaa, maistaa ja kuulee? Mitä tapahtuu, kun kiukuttaa? Miten ruoka kulkeutuu vatsasta suoliston läpi?

Värikäs kuvitus vie lapset ihon alle kivalla tavalla, ja lapset saavat kuulla terveydenhoitaja Eira Etevän opastamana kaikista ruumiin toiminnoista ja osista päästä varpaisiin.

Kirjan suositusikä on 5+, mutta myös 42-vuotias katselee mielellään kirjan tyylikästä kuvitusta ja 4-vuotias löytää huumoria vitsikkäistä teksteistä.

Poikanen rakastaa muutenkin kirjoja ja lukemista, hänelle luetaan jotain päivittäin ja hän myös selailee kirjoja itse sängyssään ja nukkuu niiden kanssa. Toisinaan tyhjennän hänen sänkyään ja kannan kirjapinon takaisin kirjahyllyyn, mutta uusi pino ilmestyy tyynyn viereen yleensä jo seuraavana päivänä.

Hänen suosikkilukunsa on Aistit ja motoriikka, ja olemme nauraneet jo monet kerrat sille, kun suklaajäätelöksi luultu tötterö paljastuukin mämmijäätelöksi.

Kirja avulla on helppo ottaa käsittelyyn myös tyttöjen ja poikien erot uikkareiden alla, jos tämä keskustelu on lapsen kanssa vielä avaamatta.

Kirjan hinta on noin 20 euroa. Itse sain kirjan arvostelukappaleena kustantajalta.

Itse asiassa sain kirjasta myös toisen kappaleen suoraan tekijältä, joten käypä Instagramin puolella osallistumassa arvontaan, jossa laitan toisen kopion eteenpäin!

Perhe Lapset Vanhemmuus Kirjat