Kauden viimeiset tomaatit ja kurkut – kasvihuone kävi talvilevolle

Vaikka ilman lämpötilasta sitä ei uskoisi, mökkikausi päättyy kuun vaihteeseen. Tarkkaa päivää mökkialueen vesien sulkemiselle ei ole tiedossa, mutta yleensä se on tapahtunut lokakuun ensimmäisten päivien aikana. Tänä viikonloppuna oli siis aika tyhjentää kasvatusruukut ja laittaa kasvihuone talvilevolle.

Tästä mökkivuodesta ei tullut millään tavoin sellainen kuin oli tarkoitus. Ensin ihmeteltiin, voiko koko mökillä käydä, jos suihkut ja vessat eivät ole käytössä. Sitten ne avattiin ja homma toimi kivasti, kunnes juhannuksena alkoi perheen sairastelukierre. Enemmän tai vähemmän yskiväisinä vietimme kesälomasta merkittävän osan ihan vain kotona odotellen parantumista emmekä siis mökkeilleet lainkaan niin paljon kuin olisi ollut muuten tarkoitus.

Ja sitten lähes koko elokuun ja syyskuun Rouva sairasti mykoplasmaansa niin, että kävin mökillä yksin keräämässä satoa. Näin ollen mökin ja pihan kunnostustyöt olivat täysin jäissä ja kesken jäivät niin oven ikkunanpokien maalaus, mökin takaseinän maalaus kuin kukkapenkkien reunustaminenkin.

Satovuosi sen sijaan oli ihmeellinen, ja kaikkea paitsi luumuja saimme enemmän kuin koskaan aiemmin. Ennen kuin kippasin kasvatusruukkujen sisällöt puutarhaan, keräsin lauantaina kasvihuoneesta vielä viimeiset kurkut ja tomaatit sekä muutaman raa’an paprikan ja vein ne kotiin kypsymään. Jotain pientä saamme vielä pihan kasvatuslaatikoista, mutta en pidättele hengistystäni vaikkapa porkkanoiden suhteen, jotka ovat olleet joka vuosi aivan surkean kokoisia.

Rouva teki omaan blogiinsa juuri niin kattavan yhteenvedon puutarhan onnistumisista ja epäonnistumisista, että ei niitä kannata tänne toista kertaa luetella. Sen verran komppaan, että tuotto-panossuhteeltaan parhaita kasvatettavia asioita ovat kirsikkatomaatit, kasvihuonekurkut ja tarhapavut. Sen sijaan paprikoita ja herneitä en minäkään viitsisi enää laittaa. Enkä ehkä porkkanoitakaan. Muutenkin tällaisessa puutarhanhoidossa parhaiten toimivat vihannekset, jotka antavat satoa pidemmällä aikavälillä ja alkavat kypsyä jo keskikesällä.

Sunnuntaina olimme mökillä koko perheen kesken. Rouva kitki kukkapenkkejä, minä jatkoin istutusruukkujen talvipesua ja lapset leikkivät omiaan.

No niin, vedet saa laittaa nyt poikki, kaikki on pesty!

Tämä mökkikerta saattoi hyvin jäädä tämän vuoden viimeiseksi koko porukalla. Ja kiva niin. Nyt on aika tehdä taas muita asioita.

Perhe Piha ja puutarha Oma elämä

Kymmenen kysymystä karvattomasta koirasta

Amerikankarvatonterrieri Laku on nyt elänyt kanssamme kolme viikkoa. Se leimautui meihin heti ja on jo niin olennainen osa perhettä, että tuntuu kuin se olisi ollut meillä pidempäänkin. Siihen tunteeseen vaikuttaa kyllä sekin, että Laku on todella monin tavoin aivan kuin kolme vuotta sitten kuollut Eppu-koiramme, niin ulkonäön kuin käytöksenkin suhteen.

Amerikankarvatonterrieri

Sisäsiisti ei näin pieni koira vielä tietenkään ole, mutta kun sitä muistaa viedä ulos riittävän usein, lattioita ei tarvitse pyyhkiä usein, ei edes joka päivä. Yönsä se nukkuu pentuaitauksessa, jonka yhdelle laidalle on levitelty sanomalehtiä, joille se saattaa tehdä tarpeensa heti herättyään.

Terrierin puremistarve on kuitenkin yllättänyt meidät. Varpaat ja kantapäät olivat vielä pari viikkoa sitten vaarassa, mutta nyt se on alkanut jättää ne pääosin rauhaan. Sen sijaan kaikki muu lattialle jäänyt irtaimisto päätyy koiran suuhun. Juoksemme päivittäin koiran perässä ja kaivelemme sen suusta milloin mitäkin: duploja, sukkia, nenäliinoja, siivousriepuja ja moppeja. Makuuhuoneiden ja tuulikaapin ovet pidetään visusti kiinni. Ulkona se syö jopa kiviä.

Pari kertaa olen soittanut jo eläinlääkärin vastaanotolle ja tiedustellut sattuneesta syystä, ovatko kahvinpavut tai lasten pureskeltavat monivitamiinit vaarallisia koirille. (Kofeiini kyllä, mutta yhden pavun pureskelu ei. Vitamiinista ei ole vaaraa.)

Karvattomuus sen sijaan ei ole meille mitään uutta, olihan edellinenkin koiramme karvaton. Mutta koska karvattomat koirat ovat monille vielä vieraampia kuin karvalliset, vastaan tässä muutamaan yleiseen kysymykseen.

Amerikankarvatonterrieri

Yleisin kysymys on itse asiassa niin usein esitetty, että harkitsimme joskus painattavamme vastauksen t-paitaan:

Miten se pärjää talvella?

Kiitos, hyvin. Koira viettää suurimman osan elämästään sisätiloissa. Talvella ja muuten kylmillä ilmoilla koiralla käytetään takkia, ja kaikista kovimmilla pakkasilla ulkona käydään vain kääntymässä.

Miksi karvaton koira?

Karvattomaan koiraan päädyimme jo 20 vuotta sitten, sillä olen koirille hyvin allerginen. Luimme jostain, että monet allergikot voivat pitää karvatonta koiraa, ja saimme eräältä perunkarvattomienkoirien kasvattajalta yhden hänen koiristaan hoitoon koemielessä. En saanut koirasta oireita, joten päätimme hankkia perulaisen vielä samana vuonna.

Mutta eikö karvaton koira hilseile?

Karva ei todellakaan ole varsinaisesti se, joka koirassa allergisoi, vaan koiran hilse ja sylki. Karvatonta koiraa on kuitenkin helpompi pestä kuin karvallista koiraa, ja kun ihoa rasvaa kosteusemulsiolla, hilse ei pölise samalla tavalla ilmaan kuin karvallisilla koirilla. Ja koiranhan ei ole pakko antaa nuolla naamaa.

Miksi juuri amerikankarvatonterrieri?

Vaikka perulaisemme olikin luonteeltaan mahtava yksilö, meille koiran koko oli merkittävä asia. Perulaisia ei Suomesta saanut enää pienikokoisina, joten päädyimme amerikankarvattomaanterrieriin, jonka odotettu koko on keskimäärin pienempi kuin perulaisella. Lakusta odotetaan tulevan noin kahdeksankiloinen

Onko koira jalostettu johonkin tiettyyn tarkoitukseen?

Ilmeisesti rotu on syntynyt vahingossa rottaterrierin jalostuksessa. Sillä on siis luontainen tarve metsästykseen ja pienjyrsijöien jahtaamiseen, vaikka se onkin varsinaisesti seurakoira. Toivomme kuitenkin, että se ajaa mökiltämme jäniseläimet karkuun.

Haukkuuko se?

Kuulin itse asiassa tämän kysymyksen useamman kerran myös edellisen koiramme kanssa, enkä suoraan sanoen tiedä miksi joillakin on käsitys, että karvattomat koira eivät haukkuisi. Kyllä se haukkuu.

Pitääkö sitä rasvata kesällä aurinkorasvalla?

Riippuu koiran väristä. Vaaleat koirat voivat palaa siinä missä ihmisetkin. Tummalla koiralla pigmentti suojaa sitä auringolta niin, että aurinkorasvaa ei tarvitse.

Ruskettuuko karvaton koira?

Tummapigmenttiset kyllä. Kesällä koiran väri voi olla tummanruskea tai lähes musta, ja talvella se muuttuu harmaaksi.

Miltä sen iho tuntuu?

Iho tuntuu, no, iholta. Karvattoman koiran iho on huomattavasti ihmisen ihoa lämpimämpi. Koska koirat eivät hikoile, iho on aina kuiva ja silkkisen pehmeä. Ensimmäisellä kerralla karvattoman koiran rapsuttelu voi tuntua vähän oudolta, mutta siihen tottuu nopeasti. Amerikankarvattomanterrierin iho on pehmeämpi kuin perulaisella.

Herättääkö koira huomiota?

Kyllä. Ehkä nyt vähemmän kuin 15 – 20 vuotta sitten. Silloin karvattomat koira olivat vielä niin harvinainen näky, että hyvin usein ulkona joku tuli ihmettelemään juurikin sitä, miten koira pärjää talvella.

Ja sitten on niitäkin ihmisiä, joilla on tarvetta kertoa täysin tuntemattomalle vastaantulijalle: ”Onpa sinulla ruma koira.” Ehkäpä nämäkin totuuden torvet ovat jo nähneet Töölönlahdella tarpeeksi karvattomia koiria ja voivat jo pitää mielipiteensä omana tietonaan.

Amerikankarvatonterrieri

Mitä muuta haluaisit tietää? Kysy ihmeessä!

Perhe Oma elämä Ystävät ja perhe