Joka ilta kun lamppu sammuu
”Jos mun pitää laulaa vielä kerrankin Päivänsäde ja menninkäinen, mä oksennan”, Rouva ilmoitti torstaina kotiin tullessani. Tyttö oli pitänyt koko päivän pientä kitinää ja hiljentynyt vain, kun äiti oli lukenut kirjaa tai laulanut. Rouva ei muistanut muihin kappaleisiin sanoja, joten aurinko päätti retkensä hyvin monta kertaa sen iltapäivän aikana. Kun laulu loppui, itku alkoi, ja samalla laulu alkoi uudelleen alusta.
Helmikuussa kirjoitin siitä, että lapselle kannattaisi laulaa jo ennen syntymää, ja mietin sopivia kappaleita, joita luritella vatsalle. Kolmen viimeisen raskauskuukauden aikana todella lauloin useampana iltana ennen nukkumaanmenoa Sinistä unta, Lintua ja tuota Päivänsädettä ja menninkäistä poski Rouvan vatsaa vasten.
Jos Rouva on jumiutunut viimeksi mainittuun lauluun, itse tyynnyttelen lasta enemmän Sinisellä unella. Oli hyvin liikuttavaa, kun lauloin laulun ensimmäisen kerran tytön syntymän jälkeen, ja hän todella lakkasi itkemästä ja nukahti syliini. En tiedä, tunnistiko hän oikeasti kyseisen laulun, vai olisiko hän rauhoittunut, vaikka olisin vetäissyt Poika saunoo.
Kuulin eilen, että kun laulan lapselle, on kuin esiintyisin lavalla ja fraseeraan Päivänsädettä ja menninkäistä kuin kertoisin tarinaa suurelle yleisölle. Öö, kiitos… kai?
Nyt olisi joka tapauksessa aika lisätä unilaulujen listalle muutama uusi kappale ja opettaa niiden sanat myös Rouvalle.
Muu musiikkikasvatus on jäänyt vielä aika vähälle. Pianoa on tullut soitettua vain muutaman kerran. Tänään tyttö oli sylissä, kun soitin ja lauloin Missä muruseni on. Hän seurasi sormiani tiiviisti, mutta ei ollut kovin kiinnostunut painelemaan koskettimia itse.
Joku väitti, että klassisen musiikin kuuntelu vaikuttaisi positiivisesti älykkyyteen. Tyttö sai vatsassa ollessaan kuunnella kerran CD:llisen verran klassisia suosikkisävelmiä. Sitten päätin luottaa enemmän geeniperimään. Toivottavasti rock- ja populaarimusiikilla ei ole päinvastaista vaikutusta.
