Svenska Teatern toi maailmalla menestyneen ja palkitun farssin, The Play That Goes Wrong, Helsinkiin Adde Malmbergin ohjaamana. Näytelmän ensi-ilta oli syyskuussa, ja se nähdään nyt ensimmäistä kertaa pääkaupunkiseudulla.
The Play That Goes Wrong on näytelmä näytelmästä. Svenskanin sovituksessa vantaalainen harrastajateatteri on päässyt esittämään murhamysteeriä Murha Havershamin Kartanossa Svenskanin lavalle, ja esityksessä menee kaikki mahdollinen pieleen.
Lavasteet eivät pysy kasassa eivätkä taulut seinillä, tarpeisto ei ole siellä missä pitäisi ja näyttelijät unohtavat vuorosanojaan, törmäilevät, unohtavat tulla lavalle tai astuvat sisään väärään aikaan.
Kohelluksen keskellä viedään eteenpäin Agatha Christien henkeen kirjoitettua tarinaa, jossa Victorin (Max Forsman) esittämä komisario Carter tutkii kartanossa tapahtunutta Charles Havershamin murhaa. Victor on myös harrastajateatterin ohjaaja.
Naispääosa, Sandra ”Florence Colleymoore” (Emma Klingenberg), näyttelee kaiken suurieleisesti yli, ja hänen vastanäyttelijänsä Hans ”Cecil Haversham” (Dennis Nylund) briljeeraa akrobaattisilla taidoillaan sekä flirttailee yleisön kanssa aivan väärissä paikoissa. Murhatun Charles Haverhsamin näyttelijä, Jonas (Jon Henriksen), taas ei edes yritä esittää kuollutta.
Herkullisin hahmo on hovimestastrin näyttelijä, Daniel ”Perkins” (Simon Häger), joka mm. lunttaa sivistyssanoja kädestään ja lausuu ne poikkeuksetta päin mäntyä. Harrastajanäyttelijöistä vähiten koheltaa Robert ”Thomas Colleymoore” (Patrick Henriksen). Näyttämölle päätyvät myös teatteriseureen järjestäjä, Anna (Nina Hukkinen), sekä valo- ja äänimestari, Torsten (Mitja Sirén).
Näytelmän sisällä esitettävän näytelmän juonella ei ole oikeastaan mitään merkitystä, sillä katsojaa kiinnostaa enemmän ongelmasta toiseen rämpivän näyttelijäseurueen reaktiot yllättäviin tilanteisiin. Niistä en viitsi paljastaa sen enempää, jotta en pilaa yllätyksiä keneltäkään, joka on aikeissa katsoa näytelmän.
Olen käyttänyt ruotsia viimeksi yli viisitoista vuotta sitten yliopiston virkamiesruotsin kurssilla ja olin varautunut Svenskanin Chess-musikaalin rohkaisemana, että seuraisin dialogia Svenskanin tekstityslaitteelta. Svenskanin esityksiin on siis lainattavissa iPodeja, jotka näyttävät suomen- ja englanninkieliset tekstit niille, joiden ruotsin kieli on ruosteessa.
Esityksestä tulikin kuitenkin varsinainen kielikylpy, sillä kävi ilmi, että Svenskanilla oli tarkemmin määrittelemättömiä ongelmia tämän näytelmän tekstitysten tekijänoikeuksien kanssa. Teksityslaitteen sijaan jaossa oli muutaman kappaleen mittainen juonikuvaus suomeksi, mutta se oli yhtä hyödyllinen kuin oopperoiden juoniselostukset käsiohjelmissa.
Alkuun säikähdin, että näytelmä menisi nyt kokonaan ohi ymmärryksen, mutta oli kiva havaita, että sitä olikin oikein helppoa seurata. Ensinnäkin passiivinen kielitaitoni oli kuitenkin aivan riittävällä tasolla, ja toisekseen näytelmä oli monin paikoin melko fyysistä slapstick-komediaa, eikä useisiin vitseihin tarvinnut kielitaitoa juurikaan.
Farssi on vaikea taiteenlaji, jonka huumori perustuu pitkälti oikeaan ajoitukseen, ja Svenskan onnistuu siinä erittäin hyvin. Vaikka kehyskertomus luokin näytelmään tiettyä ennalta-arvattavuutta, näytelmä oli parhaita näkemiäni farsseja, kiitos sekä alkuperäisen käsikirjoituksen että koko Svenska Teaternin castin, ja Rouvakin nauroi muutamassa kohdassa niin että oli pudota penkiltä.
The Play That Goes Wrong on siis vauhdikas hyvän mielen kohelluskomedia, jota katsoessa ei voi pysyä vakavana.
Kuvat: Cata Portin, Svenska Teatern
Pressilippu esitykseen saatu Svenska Teaternilta.
Muita ajankohtaisia teatteriarvioitani:
