Miniloma Tampereella: Teatteria, ravintoloita ja uusi viinibaari

Pääsimme tänä viikonloppuna Rouvan kanssa aivan kahdestaan pienelle kaupunkilomalle yhteen lempikohteistamme: Tampereelle.

Tampere

Tapaus on siten merkittävä, että edellisen kerran pääsimme minilomalle kahdestaan lähes tasan viisi vuotta sitten, kun vietimme kahdestaan yhden yön Tallinnassa, ja pojan syntymän jälkeen olemme olleet hänestä erossa vain yhden yön: senkin puutarhamökillä.

Nyt saimme siis reilun vuorokauden kahdestaan Tampereella, kun vanhempani saapuivat hoitamaan lapsia kotiimme, ja me lähdimme teatterimatkalle katsomaan Notre Damen kellonsoittaja -musikaalia Tampereen teatterissa. (Siitä lisää toisessa postauksessa.)

Olin oikeastaan alun perin ajatellut käydä teatteriretkellä tyttäreni kanssa, mutta sitten kävi ilmi, että Kellonsoittajaa suositellaan vähän vanhemmalle yleisölle, joten otinkin aveciksi Rouvani.

Tampereen teatteri

Oli kieltämättä virkistävää käyskennellä kiireettä kaupungilla aivan kahdestaan, käydä syömässä ravintoloissa ja herätä hotellihuoneessa hiljaisuuteen.

Tampere

Otimme matkasta kaiken irti ja kävimme teatterin lisäksi syömässä useammassa paikassa. Aivan ensimmäinen kohteemme oli Umami-sushiravintola Tampereen kauppahallissa. Herkkullista sushia, 15 euron sushisettiin kuuluu noin 12 palaa.

Tampere sushi UmamiTampere sushi Umami

Rouvan oli saatava vielä ennen teatteria munkkikahvit Pyynikin munkkikahvilassa Keskustorin kupeessa. Tämäkin on jo jokaiseen matkaan kuuluva klassikko.

Tampere Pyynikin munkkikahvila

Minulla oli liput teatteriin klo 14:30:n näytökseen, ja yleisesti ottaen pidän enemmän näistä aikaisista iltapäivänäytöksistä. Olen käynyt aiemminkin Tampereella teatteriretkillä tyttäreni kanssa ihan päiväseltään, ja iltapäivänäytöksestä ehtii vielä hyvin illaksi kotiin.

Nyt, kun jäimme Tampereelle yöksi, meillä oli mahdollisuus käydä teatterin jälkeen vielä ulkona syömässä, ja sekin oli mukavampaa, kun näytös loppui jo viideltä.

Tampereen teatteri Notre Damen kellonsoittaja

Kyselin aiemmin Instagramissa vinkkejä, missä Tampereella kannattaisi syödä. Olemme käyneet niin monta kertaa Ravinteli Huberissa (viimeksi heinäkuussa), että halusimme jo kokeilla jotain toista paikkaa.

Monet suosittelivat vuosi sitten avautunutta Ravintola Kajoa, mutta se oli valitettavasti juuri lauantaina suljettu yksityistilaisuuden vuoksi. Pitkän harkinnan jälkeen päädyimme valitsemaan illallispaikaksi Ravintola C:n, jossa en itse ollut käynyt aiemmin. Rouvallakin oli edellisestä kerrasta jo kymmenisen vuotta, joten oli aikakin käydä siellä uudelleen. Illallinen oli erinomainen, ja palaan myös siihen omassa postauksessaan.

Tampere Ravintola C

Illallisen jälkeen ilta oli vielä sen verran nuori, että emme malttaneet olla piipahtamatta parin korttelin päässä sijaitsevassa Villit & Viinit by Kajo -viinibaarissa, joka oli auennut Kajon viereen edellisellä viikolla. Todella hauska paikka, joka tarjoaa viinien lisäksi cocktaileja ja pientä naposteltavaa. Miltä kuulostaa vaikkapa ruisviskistä ja lanttumehusta sekoitettu Root tai Wild, joka on suomalainen versio Piña Coladasta: piimää ja pihasauniota.

Tampere Villit ja viinit

Vaikka olimme tulleet juuri ruokapöydästä, emme voineet olla maistamatta viinibaarin syötäviä vielä pieneksi iltapalaksi. Valitsimme listalta annoksen kuhaa ja friteeratut kesäkurpitsapyörykät, jotka pyöräytettiin siinä silmiemme edessä tiskin toisella puolella. Todella maukasta, ja ehdottomasti hyvin lämpimien suositusten arvoinen paikka!

Tampere Villit ja viinit

Pitkien yöunien jälkeen ennen kotiinpaluuta nautimme vielä aamiaisen, tai itse asiassa kaksi. Kävimme hotellilla syömässä pienen (no jaa… mustamakkaaraakin…) esiaamiaisen, ja kävelimme brunssille Pyynikintorin Liha & Kahviin. Nautimme herkullisen perunamunakkaan ja tomaattipiirakan sekä croissantin ja smoothien. Olipa mukavaa istuskella kaikessa rauhassa ja lukea myös aamun lehdet kahvilan pöydässä.

Tampere Pyynikintorin Liha ja leipäTampere Pyynikintorin Liha ja leipäTampere Pyynikintorin Liha ja leipä

Oli niin kiva viikonloppu, että tämän voisi ottaa joskus uudelleenkin. Ja aiemmin kuin viiden vuoden päästä.

Edellisillä kerroilla Tampereella:

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Matkat

Reininkulta johdattaa sormuksen tarinaan ja jättää odottamaan jatkoa

Richard Wagnerin Nibelungin sormus -tetralogian ensimmäinen osa, Reininkulta, on syksyn suurin oopperatapaus Kansallisoopperassa. Kotimaisin voimin toteutetun esityksen on ohjannut Anna Kelo, ja musiikinjohdosta vastaa Esa-Pekka Salonen.

Kansallisooppera Reininkulta

Oopperasta esitettiin kuusi näytöstä, jotka myytiin loppuun käytännössä heti, ja itse sain pressilippuni oopperan viimeiseen näytökseen. Ooppera löytyy kuitenkin taltiointina Oopperan sivuilta.

Kansallisooppera Reininkulta

Neliosaisen Ring-sarjan ensimmäinen osa on johdanto tarinaan, ja siinä kääpiö Alberich (Jukka Rasilainen) takoo reininkultaa vartioivilta reinintyttäriltä riistetystä kullasta sormuksen, jolla voi hallita koko maailmaa. Ylijumala Wotan (Tommi Hakala) on rakennuttanut Valhalla-linnan, jonka rakentamisesta hän on jäänyt velkaa kahdelle jättiläiselle. Jättiläiset ottavat vangiksi Wotanin vaimon sisaren, Freian (Reetta Haavisto), ja vapauttavat hänet, kun saavat Wotanilta maksun. Jumalat alkavat vanheta silmissä, sillä Freia on myös hoitanut kultaisia omenoita, joiden ansioista jumalat ovat voineet elää ikuisesti. Wotan lähtee siis ryöväämään Alberichin hallussa olevaa kultavarastoa ja mahtisormusta itselleen.

Tarina on yhdistelmä skandinaavisia legendoja kuten islantilaista Völsungain saagaa ja keskiaikaista sankarieeposta, Nibelungein laulua. Sormusteema tuo tietysti mieleen myös toisen mahtisormuksen, ja J.R.R. Tolkienin Taru sormusten herrasta on saanut innoitusta samoista legendoista.

Kansallisooppera Reininkulta

Kansallisoopperan uusi sovitus oopperasta on hyvin klassinen versio, jossa ei ole etsitty uusia tulkintoja tai viety tarinaa johonkin toiseen aikaan tai paikkaan. Ensimmäistä kertaa oopperan näkevälle katsojalle tämä sopii hyvin, enkä edes kaivannut vaikkapa puvustukseen tai lavastukseen modernisointia.

Kansallisooppera Reininkulta

Itse tarina puolestaan on aikansa kuva, ja sen pääosissa ovat voimiaan näyttävät ja omia etujaan tavoittelevat miehet. Juonitteleva tulen jumala Loge (Tuomas Katajala) on ainoa hahmoista, joka ei himoitse sormusta itselleen. Naiset ovat statisteja, ja vain maan jumalatar Erda (Sari Nordquist) näyttäytyy tarinassa muita hahmoja vahvempana voimana, joka varoittaa muita jumalia sormuksen tuhoavasta voimasta. Myös Oopperan taiteellinen johtaja Lilli Paasikivi nähdään Reininkullassa Wotanin vaimon, perhearvojen jumalan Frickan roolissa.

Kansallisooppera ReininkultaMikki Kuntun lavastus ja sopii hyvin Wagerin mahtipontiseen tyyliin, ja varsinkin valaistuksella on iso rooli näyttämökuvassa. Valaistus ja videoscreenit yhdistyvät muuhun lavastukseen niin saumattomasti, että välillä on vaikea havaita, mikä osa lavasteista on fyysinen esine ja mikä taustalle heijastettua videokuvaa.

Kansallisooppera Reininkulta

Musiikiltaan Reininkulta on suurta, mutta siitä ei nouse esiin yksittäisiä aarioita tai muita itsenäisesti usein esitettäviä musiikkinumeroita monien muiden oopperoiden tavoin, ja esitys on enemmänkin jatkuvaa dialogia, jossa laulajien määrä vaihtelee. Ooppera poikkeaa aiemmin näkemistäni muutenkin, sillä se esitetään ilman väliaikaa, mutta 2 tunnin ja 40 minuutin esitys ei tunnu siitä huolimatta pitkältä.

Laulu ja oopperan orkesteri soivat virheettömästi, vivahteikkaasti ja tarkasti, eikä esityksessä kuulu pienintäkään eriaikaisuutta solistien ja orkesterin välillä.

Oopperan lopussa Wotan saa haltuunsa mahtisormuksen, mutta menettää sen Fafner-jättiläiselle, ja Valhalla-linna valmistuu. Tarina on kuitenkin vain johdantoa tuleviin tapahtumiin, ja nyt haluaisin tietää, mitä sitten tapahtui. Mikä on sormuksen kirous ja mikä lopulta johtaa jumalien tuhoon sarjan neljännessä osassa Jumalten tuho?

Pressilippu esitykseen saatu Kansallisoopperalta.

Kuvat: Ralph Larmann, Suomen kansallisooppera.

Edellisiä ooppera-arvioitani:

Kulttuuri Musiikki