Toy Story 4 saapuu tällä viikolla Suomen elokuvateattereihin, ja pääsin katsomaan sen tiistaina tyttäreni kanssa Disneyn kutsuvierasnäytöksessä.

Toy Story -sarjan ensimmäisen osan julkaisusta vuonna 1995 on jo hämmentävät 24 vuotta. Nykyisin Disneyn omistaman Pixarin tuottama elokuva muistetaan edelleen ensimmäisenä kokopitkänä täysin tietokoneella tehtynä animaationa. Elokuva ei ollut vain tekninen demo vaan oikeasti todella hyvä ja hauska leffa.

On huikeaa ajatella, että tämä yksi elokuva muutti kokonaisen toimialan, ja jo reilu vuosikymmen myöhemmin tietokoneanimaatiot olivat käytännössä syrjäyttäneet perinteiset piirrosanimaatiot.

Toy Story on yksi niistä harvoista isoista animaatioista, joiden jatko-osat on tehty yhtä isosti tai isommin kuin alkuperäinen elokuva ja jotka jatkavat tarinaa onnistuneesti. Toy Story 2 vuonna 1999 ja Toy Story 3 vuonna 2010 eivät olleet lainkaan pakotettuja jatko-osia vaan syvensivät tarinaa entisestään. Kolmannessa elokuvassa lelujen omistaja, Andy, oli jo kasvanut opiskeluikään, ja elokuvan lopussa hän lahjoitti vanhat lelunsa pienelle Bonnie-tytölle.

Nyt, yhdeksän vuotta myöhemmin saamme tietää paitsi, mitä Woodylle ja Buzz Lightyearille kuuluu, myös sen, mitä tapahtui Woodyn ihastukselle, posliiniselle Bo Peepille, jota ei nähty Toy Story 3:ssa.

Elokuvan tapahtumat sijoittuvat muutaman vuoden päähän Toy Story 3:n lopusta. Woodyn uusi omistaja, Bonnie, on elokuvan alussa menossa eskariin, ja Woody piiloutuu hänen reppuunsa, nähdäkseen, miten tyttö pärjää siellä.

Woody on jo aiemmin jäänyt pois Bonnien leikeistä ja lähinnä kerää villakoiria kaapin perällä. Woody suhtautuu tyttöön kuitenkin isällisen suojelevasti, ja Bonnien hyvinvointi on hänelle kaikkein tärkein asia.

Tyttö joutuukin eskarin tutustumispäivänä heti kiusatuksi, kun toinen oppilas vie hänen nenänsä edestä kaikki askarteluvälineet. Woody auttaa Bonnieta ja kaivaa tämän huomaamatta roskakorista sinne pudonneita askarteluvälineitä ja muutaman roskan: lusikka-haarukan, puutikun, muovailuvahaa, irtosilmiä ja piipunrassin. Bonnie askartelee tarvikkeista tikku-ukon, ja kirjoittaa sen jalkoihin oman nimensä. Ja kuinka ollakaan, roskista syntynyt ukkeli herää henkiin leluna.

Ukkeli saa nimekseen Kahveli, ja se on Bonnielle leluista kaikkein tärkein. Kahvelilla on kuitenkin paha identiteettikriisi, sillä se on omasta mielestään roska, ja se yrittää hypätä jokaiseen roskakoriin tai jäteastiaan, jonka vain jossain näkee. Woody ottaa siis tehtäväkseen huolehtia, että Kahveli pysyy Bonnien luona.

Kun perhe sitten lähtee automatkalle matkailuautolla, lelut lähtevät perheen mukaan. Heti kun Woodyn valvova silmä välttää, Kahveli onnistuu pudottautumaan ulos liikkuvan auton avoimesta ikkunasta, ja Woody hyppää perään pelastamaan Kahvelia.

Kahvelin pelastusoperaation aikana Woody löytää sattumalta vanhan ihastuksensa Bo Peepin, joka elää vapaana, ”unohdettuna leluna” ja on muuttunut lammaspaimenesta skunkkiautolla ympäri pikkukaupunkia ajavaksi toimintasankariksi.

Bo Peep on päässyt pakoon antiikkiliikkeestä, jota terrorisoi isokokoinen tyttönukke Gabby Gabby ja tämän neljä apuria, todella häiritsevän karmivat vatsastapuhujan nuket. Kahveli ja Woody päätyvät juuri tähän antiikkiliikkeeseen, ja Kahveli jää Gabby Gabbyn vangiksi.

Gabby Gabby on hylätty jo aivan uutena, sillä sen äänirasia on ollut rikki, ja sen suurin haave on saada uusi äänirasia, jotta joku lapsi haluaisi sen omakseen. Sattumoisin Woodylla on juuri samanlainen äänirasia selässään, ja Gabby Gabby päättää saada sen oman rikkinäisen rasiansa tilalle.

Elokuva oli siis vauhdikas ja hauska – nauroimme useasti ääneen – mutta paikoin myös hyvin synkkä, koskettava ja jopa sydäntäsärkevä.

Jokaisen lelun haavena on olla jonkun lapsen oma ja rakastettu, eikä Gabby Gabbykaan toivo mitään muuta. Myös Woody tekee omaa surutyötään lähes unohdettuna leluna mutta purkaa omaa tarpeettomuuttaan pyyteettömään työhön pikku-Bonnien hyväksi. Mutta mistä kaikesta Woody onkaan lopulta valmis luopumaan?

Liikutun tunnetusti hyvin herkästi, ja vaikka nauroin usein, pyyhin ehkä jopa vielä useammin silmäkulmiani. (”Isi, taasko sinä itket”, kuului viereisestä penkistä.)

Liikutuin jo ensimmäisten minuuttien aikana, kun edellisten leffojen lapsen, Andyn, seurattiin kasvavan lelujen parissa lapsesta aikuisuuden kynnykselle ja luopuvan Woodysta ja kumppaneista. Ei elokuvan loppuakaan aivan kuivin silmin voinut katsoa, mutta siitä en halua paljastaa sen enempää.

Aivan pienimmille katsojille en elokuvaa suosittelisi, ja vaikka leffaan voisi viedä jopa 4-vuotiaan, Gabby Gabby ja erityisesti kätyreinä toimivat vatsastapuhujan nuket olivat hyvin uhkaavia. He onnistuivat säikäyttämään Woodyn (ja myös katsojat) kerran niin, että 7-vuotias tyttärenikin kirkaisi säikähdyksestä.

Toy Story 4 oli monin tavoin iso elokuva, ja yllätyin siitä, miten syvällinen näinkin näennäisen kepeä leffa voi olla. Se jatkoi edellisten leffojen tarinaa hyvin luontevasti, eikä siinä ollut pienintäkään pakolla tehtyä rahastuksen makua. Leffan voi hyvin katsoa myös itsenäisenä tarinana, vaikkei olisi nähnyt edellisiä osia. Tekninen toteutus on häikäisevä, ja elokuva on kaunis jokaista pientä yksityiskohtaa myöten.

Toy Story -sarja saattaa päättyä tähän leffaan – tai sitten ei. Jotain muuttui sen lopussa kuitenkin niin pysyvästi, että elokuva toimisi hyvin myös koko sarjan lopullisena ja hyvin komeana päätöksenä.

Nautin aidosti jokaisesta minuutista. Viisi tähteä.

Kuvat: Pixar