Tampereen teatterin syksyn uutuusmusikaali on Anastasia. Se perustuu vuoden 1997 samannimiseen animaatioelokuvaan ja kertoo kuvitteellisen tarinan Venäjän tsaari Nikolai II:n tyttären vaiheista sen jälkeen, kun hänen muu perheensä murhattiin vuoden 1917 kommunistisen vallankumouksen yhteydessä.

Kuva: Harri Hinkka / Tampereen teatteri

Musikaalin on ohjannut Samuel Harjanne, jolla onkin pitänyt selvästi kiirettä, sillä miehen ohjaamia musikaaleja nähdään tänä syksynä useammassakin teatterissa! Alkuperäisen musikaalin takana ovat käsikirjoittaja Terrence McNally, säveltäjä Stephen Flaherty ja sanoittaja Lynn Ahrens.

Tarina perustuu todellisuuteen vain löyhästi ja on aivan alkua lukuun ottamatta täysin fiktiivinen. Totta on, että Venäjän viimeinen tsaariperhe murhattiin kommunistien valtaannousun yhteydessä, mutta tarina laittaa monta mutkaa suoraksi. Toinen fakta on, että Venäjällä todella huhuttiin tsaariperheen murhan jälkeen, että joku tai jotkut perheen lapsista olisivat päässeet pakenemaan teloittajilta ja että vallankumouksen jälkeen useat ihmiset väittivät olevansa suuriruhtinatar Anastasia.

Näin olisi voinut tapahtua

Musikaali perustuu myyttiin, että juuri perheen toiseksi nuorin tytär, Anastasia (Pia Piltz), olisi välttynyt teloitukselta. Anastasia on menettänyt muistinsa, kutsuu itseään Anjaksi ja työskentelee kadunlakaisijana. Kaksi leningradilaista huijarimiestä, Dimitri (Petrus Kähkönen) ja Vlad (Ville Majamaa), etsivät sopivaa nuorta naista, joka voisi esittää olevansa kadonnut suuriruhtinatar. Jos sopiva näyttelijä löytyisi, he voisivat saada rahaa pojantytärtään etsivältä leskikeisarinna Maria Fjodorovnalta (Sinikka Sokka), joka on asettunut Pariisiin.

Anja/Anastasia tapaa miehet, ja he pitävät tyttöä juuri sopivana esittämään roolia. Ha alkavat kouluttaa Anjasta salonkikelpoista ja opettaa hänelle keisarillisia käytöstapoja. Vähitellen Anjalle alkaa palautua mieleen asioita menneisyydestä, ja hän alkaa uskoa, että saattaisi todella olla se henkilö, jota hänen on pyydetty näyttelemään.

Anja ja miehet lähtevät junalla kohti Pariisia, jossa he pyrkivät ensin pääsemään leskiruhtinattaren hovineidon, kreivitär Lilyn (Kaisa Hela), suosioon ja hänen kauttaan tapaamaan leskiruhtinatarta. (Elokuvassa sama hahmo tunnetaan muuten nimellä Sophie.)

Heidän peräänsä lähtee kuitenkin neuvostosotilas Gleb Vaganov (Joel Mäkinen), joka on jo aiemmin tavannut Anjan ja joka on määrätty joko tuomaan Anja takaisin Neuvostoliittoon varoittavana esimerkkinä tai tappamaan tyttö, jos hän todella osoittautuu Anastasiaksi.

Glebin rooli on tarinan isoin muutos animaatioelokuvaan verrattuna. Elokuvassa nimittäin Anastasiaa jahtaava antagonisti ei ole sotilas vaan paholaisen kanssa diilin tehnyt Grigori Rasputin, joka on palannut kuolleista. Onneksi musikaalissa on otettu realistisempi ote, mikä tekee myös tarinasta uskottavamman: näin olisi oikeasti voinut tapahtuakin.

Täyden kympin toteutus

Esiintyjät ovat kautta linjan jälleen maan parhaimmistoa. Dimitrin roolissa nähtävä Petrus Kähkönen (aiemmin mm. Kinky Boots ja Notre Damen kellonsoittaja) on laulajana ylivoimainen. Niin puhdasta ja vaivatonta laulua on aina yhtä ilo kuunnella. Pia Piltz suoriutuu Anastasian lauluista niin ikään erinomaisesti.

Tarina on koko ensimmäisen puoliajan melko vakava, mutta toisessa näytöksessä ja Pariisissa päästään myös iloittelemaan. Musikaalin naurupuolesta vastaa loistava komedienne Kaisa Hela, jonka hahmolla on flirttiä Vladin kanssa ja he pääsevät irroittelemaan kunnolla kohdatessaan pitkästä aikaa Pariisissa.

Musikaali on lavastettu ja puvustettu näyttävästi. Keisarin hovin loisto vaihtuu ensin neuvostoajan harmaisiin ja ruskeisiin sävyihin, mutta Pariisissa värit ovat taas kirkkaita ja kylläisiä. Lavastuksessa hyödynnetään kekseliäästi myös lavan etuosaan laskeutuvaa läpinäkyvää kangasta, johon voi projisoida kuvaa, ja sillä on toteutettu joihinkin kohtauksiin mm. hyvin pysäyttäviä haamukuvia Anastasian perheestä, joka palaa kummittelemaan hänen uniinsa.

Yksi lempikohtauksistani oli Pariisin oopperassa tapahtuva Joutsenlampi-baletti, jossa dialogia käytiin baletin lomassa ja lavalla nähtiin tiivistelmä Tšaikovskin musiikin tahtiin tanssittavasta Joutsenlammesta. Kaiken kaikkiaan toteutukseltaan Anastasia ansaitsee täyden kympin ja kaiken mahdollisen suitsutuksen.

Minkä ikäiselle musikaali sopii?

Musikaali sopii hyvin kouluikäisille. Oma 10-vuotiaamme piti siitä kovasti, mutta kovin paljon pienempiä en veisi sitä katsomaan. Oman 6-vuotiaamme jätimme tämän retken ajaksi yökylään kaverille, ja se oli oikein hyvä ratkaisu.

Mikä oli totta ja mikä tarua?

Pidin musikaalista todella paljon. Erityisesti sen totta ja tarua yhdistelevä juoni oli kiehtova, ja tarina oli monin paikoin hyvin koskettava ja surullinenkin.

Esityksen jälkeen vietimme hyvän tovin Wikipedian parissa ja luimme, mitä keisariperheelle oikeasti tapahtui ja mikä oli varsinkin leskikeisarinnan tarina. Kävi ilmi, että todellisuudessa leskikeisarinna Maria Fjodorovna (syntyjään Tanskan prinsessa Dagmar) ei ollutkaan vallankumouksen aikaan Pariisissa vaan pakeni vasta myöhemmin Krimin ja Lontoon kautta Tanskaan, josta hän oli myös alun perin kotoisin, mutta kertomukseen pitääkin suhtautua vain löyhästi historiallisiin tapahtumiin perustuvana satuna.

Musikaali antaa selityksen myös sille, miksi totuutta ei ole saatu koskaan tietää, mutta en halua spoilata sitä keneltäkään. Vaikka totuutta Anastasian mysteeristä ei ehkä koskaan selvitetä, on hauska kuvitella, että jotain tällaista olisi voinut todella tapahtua.

Lippu saatu Tampereen teatterilta.

Näyttämökuvat: Heikki Järvinen / Tampereen teatteri

Lisää teatteriarvioita viime ajoilta:

• Arvio: Come from Away Tampereen Työväen Teatterissa
• Teatteriarvio: Priscilla on bilemusikaali, jota maailma tarvitsee juuri nyt
• Hobitti on erinomainen syy käydä Turussa!
• Svenskanin Mary Poppinsissa on kaikki kohdallaan!
• Teatteriarvio: Matilda-musikaalissa pääosassa on lasten riemu
• Next to Normal laulaa mielenterveysongelmista
• Teatteriarvostelu: Niin kuin taivaassa -musikaali Helsingin kaupunginteatterissa
• Once (på Lilla Teatern)