Lily

Isyyspakkaus

Isyyspakkaus
Tommi Koivisto

Tosca on yksi hienoimmista oopperoista

Jo kaksi vuotta kestänyt projektini tutustua oopperaan taidemuotona jatkuu yhä, ja tällä viikolla pääsin katsomaan Kansallisoopperan uuden tuotannon Giacomo Puccinin Toscasta, jonka on ohjannut Christof Loy.

Tosca - Kansallisooppera-4.jpg

Tarina sijoittuu vuoden 1800 Roomaan. Oopperalaulaja Floria Tosca (Aušrinè Stundytè) ja hänen rakastettunsa, taidemaalari Mario Cavaradossi (Andrea Carèlta), joutuvat vaikeuksiin, kun Cavaradossi päätyy sattuman kautta auttamaan poliittisen vangin, Cesare Angelottin, pakenemaan takaa-ajajiaan.

Angelottia etsivä paroni Scarpia (Tuomas Pursio) pääsee tämän jäljille ja päättelee, että Cavaradossi ja Tosca tietävät jotain Angelottin olinpaikasta. Scarpia päättää saada Cavaradossin hirteen ja Toscan syliinsä.

Cavaradossi pidätetään, ja Scarpia kiduttaa häntä saadakseen Angelottin olinpaikan selville. Tosca murtuu kuullessaan Cavaradossin huudot ja paljastaa asian. Cavaradossi ei kuitenkaan vapaudu, vaan Scarpia määrää tämän teloitettavaksi. Tosca rukoilee armahdusta, mutta Scarpia vaatii häneltä fyysisiä vastapalveluksia.

Jätetään seuraavat juonenkäänteet kertomatta, mutta selvää on, että kaikille tässä ei voi käydä hyvin.

Tosca - Kansallisooppera-3.jpg

Ooppera nousi heti omien suosikkieni joukkoon. En tuntenut oopperan musiikkia ennalta juurikaan, ja tunnistin esityksestä vain Cavaradossin aarian E lucevan le stelle. Se olikin kyllä kylmien väreiden arvoinen suoritus Cavaradossia esittäneeltä Andrea Carèlta. Muutenkin Puccinin musiikki oli kovasti mieleeni. 

Pääosien miehitys oli erinomainen. Sekä nimiroolin esittänyt sopraano Aušrinè Stundytè, Cavaradossina esiintynyt tenori Andrea Carè että Scarpian roolissa nähty bassobaritoni Tuomas Pursio olivat kaikki rooleissaan huikeita sekä ääniltään että roolisuorituksiltaan. Upeaa eläytymistä koko kolmikolta, ja kaikki tuntui niin kovin aidolta!

Katsoin muuten YouTubesta Placido Domingon version Cavaradossin aariasta, ja Carèn vähäeleisempi esitys oli paljon tunteikkaampi ja uskottavampi. Ja luin muuten Kansallisoopperan sivuilta, että hän on opiskellut mm. Luciano Pavarottin johdolla.

Tosca - Kansallisooppera-5.jpg

Myös lavastus oli erittäin onnistunut. Erityisen hieno oli kolmannen näytöksen kohtaus, jossa oltiin Rooman kattojen yläpuolella Castel Sant’Angelon kattotasanteella Pietarinkirkon kupolin paistaessa taustalla.

Esitys kesti kahden väliajan kanssa yli 3 tuntia, mutta näytökset olivat vain 30 – 40 minuutin mittaisia. Tarina oli niin dramaattinen ja täynnä suuria tunteita, että näytökset vilahtivat ohi hetkessä, ja tällä kertaa olisin katsellut esitystä pidempäänkin.

Tosca - Kansallisooppera-2.jpg

Tämän ja Madama Butterflyn perusteella voin sanoa, että Puccini on yksi lempioopperasäveltäjistäni, ja hänen kynästään ovat peräisin myös kaksi hyvin tunnettua aariaa, joista pidän kovasti, Turandot-oopperasta peräisin oleva Nessun dorma ja Gianni Schicchi -oopperan O mio babbino caro. Toivottavasti ne tulevat joskus lähiaikoina myös Kansallisoopperan ohjelmistoon.

 

Kuvat Heikki Tuuli, Suomen kansallisooppera

Lippu esitykseen saatu Kansallisoopperalta.

Avainsanat: ,
Kulttuuri Suosittelen
Tommi Koivisto

En tiedä, mitä tahdon -ikä

Keskustelu siitä, onko vanhempien hermoja raastava ikä taaperoajan jälkeen uhma– vai tahtoikää, on täysin turhaa. Kyseessä on tarkalleen ottaen en tiedä, mitä tahdon -ikä.

Herra 2-v-3.jpg

Se ilmenee loputtomina ja vaihtelevan turhauttavina keskusteluina, joissa vuorotellen tahdotaan ja ei tahdota jotain ja lopulta tahdotaan ja ei tahdota sitä kyyneleet poskilla.

Esimerkki:

2-v: ”Vettä, vettä!”
Minä: ”Haluatko vettä?”
2-v: ”Ei.”
Minä: ”No ei sitten.”
2-v: ”Vettä, vettä!”
Minä: ”Haluatko vettä? Tässä on vettä.”
2-v: ”Ei.” (Tönäisee vesimukin pois.)
Minä: ”No ei sitten.”
2-v: ”Vettä, vettä!”
Minä: ”Tässä on vettä.” (Ojennan vesimukin takaisin.)
2-v: ”Ei.” (Tönäisee vesimukin pois.)
Minä: ”No ei sitten.”

Tätä voisi jatkaa kai loputtomasti, mutta lopulta vien vesimukin pois, jotta se ei kaatuisi pöydälle, ja sitten kaikki riivaajat pääsevätkin irti.

Herra 2-v-4.jpg

Samaa dialogia voi soveltaa mihin tahansa: leluun, kirjaan, haarukkaan, riisumiseen, pukeutumiseen, pöntöllä käymiseen, peittoon, xylitol-pastilliin, pipoon.

Hesarissa annettiin hiljattain ohjeita, miten näistä uhmakohtauksista selviää. Vaikein neuvo ei ole kuitenkaan laskea kymmeneen ja pysyä itse viilipyttynä vaan tämä: ”Tunnusta lapsen tahto – Lapsen tahdon sanallinen vahvistaminen on usein toimiva tapa. Vanhempi voi todeta neutraalilla äänensävyllä: Niin, et halua lähteä ulos.”

Yritetäänpä:

2-v: ”Vettä, vettä!”
Minä: ”Haluatko vettä?”
2-v: ”Ei.”
Minä: ”Niin, et halua vettä.”
2-v: ”Vettä, vettä!”
Minä: ”Niin, haluat vettä”
2-v: ”Ei.”
Minä: ”Niin, et halua vettä.”
2-v: ”Vettä, vettä!”
Minä: ”Niin, haluat vettä”
2-v: ”Ei.”
jne.

Tarkoitus olisi osoittaa, että kuulee ja ymmärtää lasta, mutta nyt on myönnettävä suoraan: En ymmärrä.

En todellakaan ymmärrä, miten tilanteen voisi välttää tai laukaista. Jos tälle kierteelle joudutaan, on vain vietävä kohtaus loppuun, annettava itkun laantua ja odottaa, että lapsi vastaa lopulta myöntävästi, että todella haluaakin vettä. Ja hetkeä myöhemmin hän onkin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

Hauskaa on (ainakin toisinaan), että nyt meitä on jo kolme jakamassa nämä tilanteet, ja kun kohtaus alkaa myös neiti 6-v pyörittelee silmiään ja toteaa: ”Voi ei, taas se aloittaa tuon.” Sitten voimme luoda toisiimme merkitseviä katseita, kun toinen haluaa ja ei halua asioita pöydän toisella puolella.

Huoh. Lapset. Juuri kun luulet tuntevasi yhden, toinen toimiikin täysin eri säännöillä. Ja kun luulet oppineesi ne, hän pelaakin aivan toista peliä.

Herra 2-v-2.jpg

Avainsanat: ,
Perhe Lapset Vanhemmuus