HKT:n Kinky Boots on täysosuma
Helsingin kaupunginteatterin uutuusmusikaali, Samuel Harjanteen ohjaama Kinky Boots sai ensi-iltansa viime viikolla. Alun perin komediaelokuvasta peräisin oleva tarina on tuotu Cyndi Lauperin säveltämänä musikaalina Broadwaylle vuonna 2013 ja palkittu silloin mm. parhaana musikaalina.
Näin sattumoisin musikaalin pari vuotta sitten juurikin Broadwaylla (voit lukea täältä silloisia ajatuksiani), ja musikaalista ei sillä kerralla tullut omaa Broadway-suosikkiani. (Täällä muita Broadway-kirjoituksiani). Cyndi Lauperin musiikki svengasi kyllä hyvin, mutta yksikään kappale ei jäänyt mieleeni sellaisena, että haluaisin kuunnella vaikkapa musikaalin levytystä jälkikäteen.
En siis ollut aivan järisyttävän innoissani, kun kuulin HKT:n uutuusmusikaalin olevan juuri Kinky Boots. Lisäksi silloin kaksi vuotta sitten en löytänyt tarinasta sellaista tarttumapintaa, joka olisi tehnyt siitä jotenkin samaistuttavan ja sitä kautta erityisen koskettavan.
Nyt lienee paikallaan kerrata vielä juoni pikaisesti niille, jotka eivät sitä tunne.
Englantilainen miesten kenkiä valmistava Price & Son -tehdas saa uuden johtajan, kun kenkätehtailija Mr. Price kuolee, ja hänen pojastaan tulee pakon edessä tehtaan uusi johtaja. Tehdas painii taloudellisissa vaikeuksissa, mutta nuori herra Charlie Price saa idean, joka voisi pelastaa tehtaan ja sen työntekijät irtisanomisilta. Hän on tavannut sattumoisin drag-artisti Lolan, joka valittaa, miten helposti korkosaappaiden korot katkeavat. Charlie keksii, että tehdas voisi alkaa valmistaa kenkiä miehille, jotka pukeutuvat naisiksi.
Lolassa ja hänen drag queen -seurueessaan on aika lailla sulateltavaa tehtaan väelle. Lolan suunnittelemat kengät on tarkoitus saada esille tärkeään muotitapahtumaan Milanoon ja sitä kautta koko maailman tietoisuuteen, mutta Lolan ja Charlien on voitettava tehtaan työntekijät puolelleen.
Höpsön juonen taustalla on kuitenkin vakavia teemoja siitä, millaisia odotuksia vanhemmilla on lapsiaan kohtaan, miten työntekijöitä voi kohdella ja miten hyväksyä muut ihmiset, jos he ovat jollain tavalla erilaisia kuin mitä itse on.
Tällä taustalla lähdin siis hieman varautuneesti Helsingin kaupunginteatteriin, mutta toisaalta juonen puolesta tiesin nyt mitä odottaa.
HKT on tuottanut varsin onnistuneita sovituksia Broadway-musikaaleista, joten tiesin tuotannon olevan huippulaatua. HKT:n musiikkiteatteria tekevissä näyttelijöissä on myös upeita laulajia, joten heidän puolestaan ei tarvinnut jännittää. Paitsi että tarvitsi: Lolan osalta.
Lolan rooli on vaativa paitsi laulun suhteen, myös siksi, että näyttelijän olisi oltava uskottava drag queen. Lolan esittäjäksi paljastui jo viime keväänä suurelle yleisölle melko tuntematon Lauri Mikkola. Muistin hänet kuuden vuoden takaisesta Voice of Finlandista, ja sen perusteella uskalsin odottaa, että hän olisi ainakin laulajana hyvä.
Mutta voi pojat ja tytöt ja kaikki siltä väliltä, miten järjettömän hyvä Lauri Mikkola olikaan! Sen lisäksi, että Mikkola esitti Lolan korkeaa miesääntä vaativat laulut virheettömästi, hän todella täytti Lolan kimaltelevat korkosaappaat kuin vanha drag-tekijä ja yllätti erittäin positiivisesti myös näyttelijänä. Hänessä on karismaa, joka toimii niin mahtipontisissa laulunumeroissa kuin kohtauksissa, joissa Lola – tai miesten vaatteet ylleen vaihtanut Simon – osoittaa herkkyyttä ja haavoittuvuutta.
Hyvin iso osa Kinky Bootsista ja sen toteutuksen onnistumisesta on kiinni Lolan esittäjästä, ja HKT on tehnyt valinnallaan täysosuman.
Myös muu casti ansaitsee toki kiitoksensa. Toista miespääosaa, tehtaanjohtaja Charlietä, esittää useissa musikaaleissa loistanut Petrus Kähkönen (mm. Vampyyrien tanssi, Shrek), joka esittää oman osansa vakuuttavasti ja vahvasti. Kähkösen laulu on aina yhtä ilahduttavaa kuultavaa.
Miespääosiin verrattuna naisnäyttelijöillä on tässä musikaalissa pienemmät roolit. Charlien tyttöystävänä, Nicolana, vilahtaa muutaman kerran Raili Raitala ja samaan mieheen salaa lätkässä olevaa Laurieta esittää Anna Victoria Eriksson. Laurien rooli on itse asiassa Nicolaa isompi, ja Eriksson pääsee esittämään myös komediennen taitojaan hassuttelevana tehdastyöntekijänä. Molempia naisia olisin kuunnellut mielelläni enemmänkin.
Isossa osassa ovat myös Lolan enkelit, piikkikoroissa tanssiva ja akrobaattisia temppuja tekevä ryhmä drag queeneja. Huh. Piti ihan tarkistaa käsiohjelmasta, olivatko kaikki tanssijat todella miehiä.
Puvustuksen, valaistuksen ja lavasteiden osalta HKT on pannut parastaan, ja erityisesti drag queenit ovat peruukkeineen ja erilaisine korkokenkineen huikeita ilmestyksiä. Lolan asuissa on Lady Gagaa, Liza Minnelliä, Evitaa ja Jessica Rabbitia.
Kun vedetään överiksi, tehdään se täysillä ja ylpeydellä!
Myös 6-vuotias musikaalifanimme pääsi mukaan esitykseen. Koska olin nähnyt show’n jo aiemmin, arvioin, että sen voi katsoa myös lapsen kanssa. Hän pitikin esityksestä kuulemma ”tosi tosi tosi kovasti”.
Teema herätti kuitenkin kysymyksiä, ja pohdimme esityksen jälkeen yhdessä, miksi ne miehet halusivat pukeutua naisten vaatteisiin ja halusivatko he siis olla tyttöjä. Päädyimme yhteisesti siihen, että ihmiset ovat erilaisia ja muistelimme myös show’n tärkeintä sanomaa ja opetusta: hyväksyä joku sellaisena kuin hän on. Ei aina tarvitse edes ymmärtää, miksi joku on erilainen. Jotenkin tämä sanoma tuntui erittäin ajankohtaiselta, ja musikaali upposi itseenikin paremmin kuin kaksi vuotta sitten Broadwaylla.
Esityksestä jäi erittäin hyvä mieli ja iloinen tunnelma koko viikonlopuksi. Tällaista iloista menoa ja kaikin puolin hienosti toteutettua musiikkiteatteria on ilo katsoa, eikä ihmekään, että yleisö osoitti suosiota seisaaltaan eikä aplodeista ollut tulla loppua.
Siis hyvin lämpimät suositukset Kinky Bootsille. Tällaista show’ta ei ole aiemmin kaupungissa nähty eikä varmasti tulla hetkeen näkemäänkään!
Lippu saatu Helsingin kaupunginteatterilta.
Kuvat: Mirka Kleemola, Helsingin kaupunginteatteri
