Piparkakku-Eiffel ja muut piparkakkutalot vuosien varrelta

Blogini lukijat ja Instagram-seuraajani tietävät kyllä, mikä on joulun alusajan teemani: piparkakut! Niitä tehdään lasten ja heidän kaveriensa kanssa piparileipojaisissa, ja teen joka vuosi myös jonkin hieman perinteisestä piparkakkutalosta poikkeavan piparirakennelman. Niin tänäkin vuonna.

Suunnittelen taloni itse, teen yleensä ensin prototyypin aaltopahvista ja lopulliset kaavat sen mukaan. Kiinnitän osat toisiinsa sulalla sokerilla ja käytän koristeluun kananmunanvalkuaisesta, tomusokerista ja sitruunamehusta sekoitettua pikeeriä.

Joku saattaa jo miettiä, että eikö tällä miehellä ole parempaa tekemistä. Vastaus on, että eipä oikeastaan. Eräs seuraajani kertoi, että hänen lapsensa pitää minua edellisten vuosien perusteella lähes supersankarina ja kutsuu minua Piparkakkumieheksi. Mikäs siinä, siinä on hieno supervoima!

Piparkakkuteokseni liittyy aina johonkin teemaan, joka on ollut pinnalla kyseisen vuoden aikana tai liittyy muuten vuoden tapahtumiin. Tänä vuonna kävimme Interrail-matkalla, ja yksi pääkohteista oli Pariisi, joten…

2024: Eiffel-torni

Kun kerroin suunnitelmasta Instagramissa ja pohdin, että rakennelman tekeminen olisi aika suoraviivaista, moni sanoi, että ”suoraviivainen” ei ollut se adjektiivi, joka tästä tulee mieleen. Mutta oikeasti, tornin kokoaminen ei ollut lainkaan niin vaikeaa, miltä saattaisi alkuun vaikuttaa. Se oli myös huomattavasti helpompi kuin viime vuotinen rakennelmani, mutta siitä lisää alempana.

Otin malliksi netistä löytämäni paperisen Eiffel-tornin piirustuksen, ja skaalasin sitä ylöspäin soveltaen hieman.

Suurin haaste oli saada ulospäin levenevät jalat pysymään pystyssä ennen kuin kaikki neljä osaa olivat yhdessä. Tarvitsinkin siihen lopulta vaimoni apua, ja onnistuimme myös molemmat polttamaan sormemme sulassa sokerissa.

Ja ennen kuin joku sanoo, että ”pikeerilläkin voi liimata osia”, totean heti, että ei voi, kun rakennuksella on kokoa enemmän kuin pienellä mökillä. Tässä tornissa korkeutta oli liki 70 cm.

Kokosin jalustan ja tornin yläosan erikseen ennen koristelua. Pystysuoraa pintaa on nimittäin pirun hankala koristella, joten koristelin tornin yläosan vaakatasossa. Se olisi kannattanut asettaa keskikohdaltaan jonkin korokkeen päälle, sillä onnistuin murtamaan kaksi sen jaloista, sillä ne eivät kestäneet sivusta päin kohdistuvaa painetta. Ne onnistui kuitenkin kiinnittämään paikoilleen pikeerillä.

Mutta…

Ennen kuin ryntäät tekemään omaa torniasi, on myönnettävä, että tämä rakennelma oli lopulta kunnianhimoisempi kuin mihin taidot riittivät. Rakennelma oli selkeästi isompi kuin mikään koskaan rakentamani, ja pohdin jo etukäteen, että torni varmasti romahtaa.

Ja niin kävi vain tunti näiden kuvien ottamisen jälkeen.

Luulin, että pettävä kohta olisivat ulospäin levenevät jalat, mutta ei: jalustan kaaret murtuivat, sillä ne eivät kestäneet tornin yläosan painoa. Torni rikkoutui täysin korjauskelvottomaksi, mutta onneksi sain siitä sentään kuvat otettua. Olen jo analysoinut tilanteen, ja tiedän, mitä pitäisi tehdä paremmin, jos joskus teen tornin uudelleen.

Kiitos piparkakku-Eiffel 15.12.2024 klo 13.15 – 14.15.

2023: Tylypahkan tähtitorni

Tylypahkan tähtitorni, on ehdottomasti haastavin piparirakennelmani ikinä, vaikka kokoa on vähemmän kuin vuoden 2024 Eiffel-tornilla (joka toisaalta romahti).

Projekti oli kyllä todella opettavainen, ja tein kaikki mahdolliset virheet: rikoin osia, muutin suunnitelmia lennossa, kiinnitin osia väärin päin, purin rakenteita, sahasin valmiista rakennelmasta paloja irti ja mursin lisää osia. Ja lopulta kokosin talon ajattelematta, miten aion saada valot sen sisään. Sain talon lopulta kasaan ja peitettyä murtumat pikeerillä ja tomusokerilla.

Tässä talossa kokeilin myös täysin uutta tekniikkaa: tein läpinäkyvät ikkunat isomaltoosista, jonka voi sulattaa mikroaaltouunissa ja joka kovettuu kirkkaaksi ja läpinäkyväksi. Aiemmin olen käyttänyt nallekarkkeja, mutta ne ensinnäkin kärähtävät helposti uunissa, ja niiden ainesosissa joku on muuttunut niin, että ne eivät enää kovetu lasisiksi vaan jäävät pehmeän tahmeiksi.

2022: Millennium Falcon

Piparkakkutalo voi olla myös avaruusalus. Tämä oli hauska projekti, ja vaikka kaikki palat eivät menneet paikoilleen ihan niin kuin ajattelin, olin lopputulokseen ihan tyytyväinen. Olen jo suunnitellut, että jonain päivänä, kun on aika katsoa pojan kanssa Star Warsit, teen AT-AT-kävelijän.

2021: Ryhmä Haun vahtitorni

Piparkakkutalo - Ryhma Hau Vahtitorni

Ryhmä Haun vahtitorni oli suhteellisen yksinkertainen tehdä. Vain tornia kiertävän liukumäen suunnittelussa ja sahaamisessa oikeaan kokoon oli vähän pohdittavaa. Ikkunoiden lasit olivat uunissa sulaneita nallekarkkeja.

2020: Arendelin linna

Piparkakkutalo - Arendelin linna

Edellisenä vuonna katsoimme ahkerasti Frozen 2:ta, joten piparkakkuterveisiä lähetettiin Arendelin piparkakkulinnasta. Jälkeenpäin katsottuna tähän olisi kannattanut tehdä läpinäkyvät ikkunat. Koristelin talon valmiiksi kasattuna ja totesin, että pystysuoraa pintaa on kamalan vaikea koristella siististi.

2019: Tylypahkan suuri sali ja Rohkelikon torni

Piparkakkutalo

Tyttären Harry Potter -innostus siirtyi myös piparkakkumaailmaan, ja muotoilin piparitaikinasta Tylypahkan suuren salin ja pari tornia. Pyöreän tornin muotoiluun käytin lasipulloa, enkä tee sitä enää ikinä uudelleen. Ehkä. Rakennelmaa oli tarkoitus jatkaa vielä toisellakin tornilla, mutta väsähdin kesken leipomisen.

2018: Fantasialinna

Piparkakkutalo

Tänä vuonna linnassa ei ollut varsinaista esikuvaa, vaan kehittelimme sen yhdessä tyttären kanssa ja myös koristelimme linnan yhdessä. Tämä on muuten ainoa kerta, kun olen antanut hänen osallistua piparitaloni koristeluun, ja se saattaa näkyä hieman värivalinnoissa. (Itse asiassa hän koristeli myös Tylypahkan oikeanpuoleisen tornin yllä, ja sen jälkeen hän onkin saanut tehdä omat piparitalonsa.)

2017: Puutarhamökki

Piparkakkutalo

Sehän on meidän Herttoniemen-puutarhamökkimme! Oikeassa kulmassa oleva ovi on IRL sittemmin laitettu umpeen, ja sen takana on alkovi. Huomaa myös läpinäkyvät ikkunat, jotka on tehty sulatetuista nallekarkeista. Tämä mökki on aika lähellä sitä kaikkein perinteisintä piparkakkumökkiä, jollaisia tein jo lapsena – koristeena olevia ranskanpastilleja myöten.

2016: Ei taloa vaan sydänkoristeet

Tämä vuosi oli poikkeus. Olimme lähdössä jouluaattona useaksi viikoksi New Yorkiin, ja kotona jouluun valmistauduttiin hyvin vähäeleisesti. Tein kuitenkin koristeiksi piparisydämet, joissa on ikkunoina niin ikään sulatettuja nallekarkkeja.

2015: Frozen – Elsan jäälinna

Piparkakkutalo - Frozen Elsan linna

Tyttären ollessa 3-vuotias Frozen-fanituksemme oli kuumimmillaan. (Vai kylmimmillään?) Olin ostanut Korean-työmatkaltani Frozen-kirjan, jossa oli mukana pahvisia malleja hahmoista ja rakennelmista. Otin mallia kirjan mukana tulleesta Elsan jäälinnasta ja muunsin sen piparkakkutaloksi. Tämä rakennelma on yksi omista suosikeistani, ehkä myös siksi, että se oli ensimmäinen, jonka esikoiseni muistaa näistä luomuksistani.

2014: Majakka

Piparkakkutalo

Olin jo aiemmin haaveillut, että kokeilisin rakentaa piparkakkumajakan, johon tekisin lasit nallekarkeista. Kävimme samana vuonna retkellä Söderskärin majakalla, ja tämän majakan muoto perustuu löyhästi kyseiseen majakkaan.

2013: Kartano

Piparkakkutalo

Tämän talon kaavat on otettu vanhasta piparkakkutalokirjasta. Se muistetaan myös talona, joka romahti kesken lahjojen avaamisen. Taikina oli muutenkin vähän liian pehmeää, ja talon sisällä olevat valot pehmensivät sen niin, että se ei pysynyt kasassa.

2012: Etelä-Savon-mökki

Piparkakkutalo

Puutarhamökki ei ole ainoa mökkimme eikä myöskään ainoa, jonka olen muuntanut piparkakkutaloksi. Meillä on myös Etelä-Savossa saunamökki, ja sen pihassa aitta. Vietimme joulua anoppilassa, ja tein perinteisen piparkakkutaloni siellä.

Vanhemmista mökeistä en löytänyt todistusaineistoa.

Mikä on suosikkisi?

Tämä postaus on julkaistu alun perin vuonna 2020 ja päivitetty uusilla kuvilla vuosina 2022 ja 2024.

perhe oma-elama diy tapahtumat-ja-juhlat

Pohjalaisia-ooppera on tuotu farkkuaikaan

Leevi Madetojan Pohjalaisia-ooppera sai uuden tulkinnan Kansallisoopperassa Paavo Westerbergin ohjauksessa. Pohjalaisia perustuu vuodelta 1914 peräisin olevaan saman nimiseen näytelmään, ja oopperan ensiesitys on ollut tasan sata vuotta sitten, vuonna 1924.

Ooppera on säilyttänyt asemansa maamme kulttuurihistoriassa paitsi taiteellisten ansioidensa myös syvästi suomalaisen teemansa ansiosta. Teos kuvaa Etelä-Pohjanmaan kulttuuria, perinteitä, arvoja ja ihmiskohtaloita, ja sen teemat oikeudenmukaisuudesta ja yhteisöllisyydestä ovat ajankohtaisia vielä tänäkin päivänä.

Näytelmä on kirjoitettu aikana, jolloin Suomi oli vielä Venäjän vallan alla. Venäjä pyrki tuolloin venäläistämään maan, mutta suomalaisten mielessä kyti jo toive itsenäistymisestä. Tapahtumien voidaan nähdä liittyvän juuri sortokauteen ja siihen liittyvään poliisivoimien mielivallan vastustamiseen.

Madetoja yhdistää oopperassa kansanlauluja klassiseen musiikkiin, ja teos kuulostaa selvästi suomalaiselta. Pohjalainen kansanlaulu Tuuli se taivutti koivun larvan toistuu oopperassa useamman kerran kuten myös toinen tuttu kansansävel Luullahan jotta on lysti olla, ja niitä myös varioidaan teoksessa. On siis helppo ymmärtää, miksi kansallisromanttinen teos on aikanaan iskenyt niin voimakkaasti Venäjän vallan alta vapauteen pyrkivään kansaan.

Oopperan juoni kertoo nuoresta Antista, joka on rakastunut paikallisen talonpojan Erkki Harrin tyttäreen, Maijaan. Poliisivaltaa edustava vallesmanni on vanginnut Antin taposta. Maija kääntyy körttiuskoon, mutta Erkki järjestää tanssit eli ”hypyt” todistaakseen, että hän ei ole körtti. Häjyt, eli puukkojunkkarit tulevat hyppyihin ja ryhtyvät tappelemaan tilan nuoren Jussi-isännän kanssa, joka kuitenkin voittaa häjyjen johtajan, Karjanmaan Köystin. Jussilla on myös sutinaa Liisa-piian kanssa.

Anttia uhkaa lähettäminen Siperiaan, ja Maija auttaa Antin pakenemaan, mutta pako kuitenkin havaitaan pian. Vallesmanni ryhtyy kuulustelemaan kyläläisiä siitä, kuka on auttanut Anttia, ja päätyy syyttämään Jussia  karkurin auttamisesta. Kuulustelu johtaa vallesmannin ja Jussin yhteydenottoon, jossa molemmat saavat surmansa.

Tragedian vastapainoksi huumoria haetaan varsinkin ensimmäisessä näytöksessä juopottelevista rengeistä kuin kesäteatterissa konsanaan, ja vallesmannin kriivari laulaa myös kuulustelujen lomassa viinan iloista. Paljon eivät ole asiat muuttuneet sadassa vuodessa.

Kansallisoopperan sovituksessa tarina on tuotu 1960 – 1970 -lukujen tienoille. Kansallispukujen sijaan hamot on puettu denimiin ja collegeen. Ensimmäisessä näytöksessä tapahtumat sijoittuvat Harrien tilan syksyiselle perunapellolle, jonne myös Antti kyyditetään poliisiautolla. Perunapellon laidalla oleva kyltti mainostaa Harrin tuottaneen Pohjalaisia perunoita jo vuodesta 1924, mikä viittaa oopperan alkuperäiseen kantaesitykseen.

Toisessa näytöksessä ollaan sumuisella tanssilavalla ja sen viereisessä lintutornissa, ja rakennelma pyörii pyörönäyttämän mukana. Kolmas näytös sijoittuu jälleen perunapellolle ja sen mainoskyltin taakse. Näyttämökuva on mustanpuhuva ja öinen, mitä korostaa näyttämön takaa katsomoon päin suunnatut valot.

Madetojan musiikki ja solistien äänet soivat kauniisti, mutta orkesterilla ja laulajilla oli paikoin vaikeuksia pysyä samassa tahdissa.

Jussin ja Maijan rooleissa olleet baritoni Jussi Vänttinen ja sopraano Johanna Lehesvuori loistivat ilmaisullaan, ja mezzosopraano Ann-Marie Walshin puhelias Kaisa-piika varasti kolmannen näytöksen kuulustelukohtauksen jaarittelemalla niitä näitä vallesmannin kuulustelussa. Sopraano Iida Antola sai eläytyä Liisan roolissa suuriin tunteisiin, kun taas tenori Markus Nykäsen Antti joutui lähinnä patsastelemaan käsiraudoissa, kunnes hahmo katosi kokonaan.

Suomenkielinen ooppera voi olla haastava kansainvälisille solisteille, mutta tenori Yusniel Estrada Viciedo on tarttunut rohkeasti vallesmannin kriivarin rooliin, ja antaisin hänelle suomen lausumisesta kiitettävän, jos sitä kysyttäisiin.

Sovitus on sinänsä onnistunut ja libretto melko ajaton lukuun ottamatta viittauksia vangin lähettämisestä Siperiaan, jotka kuulostavat 1970-luvun kontekstissa erikoisilta. Mietin tosin jälleen kerran, olisiko teos ollut itselleni vaikuttavampi, jos myös näyttämökuva olisi ollut sijoitettu samaan aikaan kuin libretto.

 

Kuva: Ilkka Sastamoinen

Lippu saatu Kansallisoopperalta.

Syksyn aikana nähtyä:

kulttuuri musiikki