Idyllistä majoitusta Savonlinnassa: Lossiranta Lodge -butiikkihotelli

Voiko tämä näkymä olla oikeasti totta? Se oli ensimmäinen ajatukseni, kun astelimme sisään Savonlinnan Lossiranta Lodgeen, josta olin varannut majapaikan oopperamatkallemme. Hotellin sivuilla luvattiin kyllä näkymää Olavinlinnaan, ja paikan omistaja kertoi, että linnalta kävelee hotellille kolme minuuttia – korkokengissä, mutta tuntui silti ukomattomalta, että linna oli heti siinä nenän edessä.

Lossiranta Logde on pieni, vanhaan varastorakennukseen rakennettu hotelli, joka on ollut toiminnassa 20 vuotta. Hotellin omistaja Christine Lund kertoi, että hän oli ostanut viereisen huvilan ja siihen kuuluvan varastorakennuksen omaan käyttöönsä, mutta huomanneensa pian, että 1940-luvun varastorakennuksessa olisi potentiaalia majataloksi, varsinkin kun rakennus toi hänelle mieleen Afrikan-matkoilta tutut yksikerroksiset lodget.

Hotellissa on seitsemän erilaista huonetta, kaikki Olavinlinnaan ja aiemmin omenatarhana toimineeseen puutarhaan päin. Hotellirakennus on rakennettu kiinni isoon kallioon, joten huoneet pysyvät viileinä helteilläkin. Olimme itse hotellissa kuumimmilla helteillä, ja huone todella oli viileä! Yövyimme ”saunakamarissa”, ja huoneistossa oli todella tilava sauna ja iso kylpyhuone poreammeella. Ulkona oli ulkoporeamme ja oma pieni terassi. Hotellilla on myös oma laituri, josta voi käydä pulahtamassa Saimaassa.

Ja joko mainitsin näköalan? Olavinlinna on lähes kosketusetäisyydellä.

Jos en vielä saanut vakuutettua, hotellin aamiainen tarjoillaan omenapuiden väliin pystytetyssä terassikatoksessa…

…josta on tietysti suora näkymä Olavinlinnaan.

Kun seuraavan kerran menen Savonlinnaan ja oopperajuhlille, tiedän kyllä, missä yövyn. Majapaikka on parasta varata hyvissä ajoin etukäteen.

Hyvinvointi Matkat

Aida kutsui Savonlinnan Oopperajuhlille

Savonlinnan Oopperajuhlat on ollut haaveissamme jo vuosikaudet. Olemme kyllä vierailleet Olavinlinnassa aiemminkin, ja Rouva on joskus ollut tekemässä lehtijuttua Oopperajuhlista, mutta itse festivaalien aikaan Savonlinna ei ole koskaan osunut reiteillemme. Myönnetään, että myös lasten- ja koiran hoidon järjestäminen juhlien ajaksi on tuntunut melko vaivalloiselta, Savonlinnaan kun on pitkä matka sekä Helsingistä että vanhemmiltani Jyväskylästä.

Sain kesäkuun alussa kutsun Oopperajuhlien avajaisiin ja uuden Aida-produktion ensi-iltaan. Olimme juuri sillä viikolla menossa Jyväskylään vanhemmilleni, ja koirallakin oli sillä viikolla hoitaja. Olimme oikeastaan aikeissa palata Helsinkiin jo kyseisenä päivänä, mutta sittenpä ajattelimmekin, että jos emme nyt lähde Oopperajuhlille, milloin sitten? Kysyin koiran hoitajalta, voisiko hän pitää koiraa vielä päivän pidempään, ja lapset voisivat hyvin jäädä mummolaan kahdeksi päiväksi ilman meitä.

Ja niin vain pääsimme Savonlinnaan, ihan kahdestaan! Löysin kivan majapaikan ihan Olavinlinnan tuntumasta. (Siitä lisää toisessa postauksessa.) Päivä oli sama, jolloin aloitin kesälomani. Tein lyhyen työpäivän, Jätimme lapset mummolaan, otimme isäni auton alle ja ajoimme Jyväskylästä Savonlinnaan. (Reitti kannattaa muuten valita Mikkelin, ei Pieksämäen kautta, sillä Pieksämäeltä Juvalle tie on melko kiharaista ja kapeaa.)

Oopperajuhlat ovat olleet koronan vuoksi tauolla kaksi vuotta, mutta tänä vuonna tarjolla on ollut melkoinen hittikimara: Aida, Tosca ja Carmen. Tosca ja Carmen ovat vanhempia produktioita, mutta Aidan ohjaus on aivan uusi. Sen on ohjannut Philipp Himmelmann, ja musiikinjohdosta vastaa Oopperajuhlien taiteellinen johtaja Ville Matvejeff.

Giuseppe Verdin säveltämä Aida kertoo Egyptin ja Etiopian välisestä sodasta ja kolmiodraamasta, jossa ovat mukana Egyptin faraota palveleva Etiopian kuninkaan tytär, Aida, faraon tytär Amneris sekä egyptiläinen sotapäällikkö Radamès. Rooleissa on useampi miehitys, ja ensi-illassa pääosissa olivat Michelle Bradley (Aida), Agnieszka Rehlis (Amneris) ja Gaston Rivero (Radamès). Esiintyjistä erityisestä pääosassa oleva Bradley loisti yli muiden, ja hänen äänensä kantoi yli orkesterin ja kuoron.

Lavastukseltaan ooppera oli pelkistetty, mikä on ymmärrettävää, sillä esiintymislavalla ei ole syvyyttä juuri lainkaan, eikä lavasteita voida ripustaa kattorakenteisiin. Lavalla oli kääntyviä seinäpaneeleita, joihin oli kiinnitetty satoja valaisimia, ja keskellä lavaa koroke, jolla oli sänky. Lisäksi seinille projisoitiin videokuvaa, joka herätti linnan muurit eloon.

Näyttämökuvaltaan ja puvustukseltaan esitys on moderni, eli lavalla ei nähdä faraoiden aikaan sijoittuvaa epookkia. Tämä voi hämmentää oopperan ensikertalaisia, sillä libretto liikkuu tietysti eri vuosituhannella kuin tapahtumat silmien edessä. Ihmettelin itse samaa taannoin Kansallisoopperan Aidassa, jonka näyttämökuva oli yhdistelmä maailmansotien ajan Eurooppaa ja nykyaikaa.

Olavinlinnassa puvustus oli nykyaikaa, mutta pelkistetty lavastus antoi mahdollisuuden sijoittaa tapahtumat mille tahansa vuosisadalle. Halutessaan tapahtumissa voi nähdä yhtymäkohtia myös viime kuukausien tapahtumiin Ukrainassa, mutta se on tekijöiden mukaan tahaton yhteensattuma, produktio kun on suunniteltu jo ennen Ukrainan sodan alkua.

Olavinlinna on esiintymispaikkana upea ja sen akustiikka vertaansa vailla. Tilassa ei ole lainkaan äänentoistoa, vaan kaikki soitto ja laulu kuuluu yleisöön kirkkaasti ja selkeästi täysin akustisesti. Kuulin, että akustiikkaa on kehuttu jopa paremmaksi kuin Milanon La Scalassa.

Oooperajuhlien vieraiden kannattaa varautua esitykseen sään mukaan joko lämpimillä vaatteilla tai viuhkalla ja vesipullolla. Itse olimme esityksessä kuumimpien helteiden aikaan, joten hiki virtasi, ja saamillamme viuhkoilla oli todella käyttöä. Ensi-illan jälkeen Oopperajuhlille annettiin myös maskisuositus.

Kertamme Oopperajuhlilla oli ensimmäinen, mutta se ei varmuudella jää viimeiseksi! Ensi kerralla voisin käydä ns. samalla vaivalla katsomassa parikin esitystä, ja voisimme hyvin katsella kaupunkia ja sen ympäristöä muutenkin enemmän.

Kiitos Savonlinnan Oopperajuhlille kutsusta, oopperalipuista ja ohjelmasta ennen esitystä! Nautimme jokaisesta hetkestä, ja tämä oli loistava alku omalle kesälomalleni!

Liput esitykseen saatu Savonlinnan Oopperajuhlilta

Lisää oopperaa blogissa:

Kulttuuri Musiikki Teatteri