Tänään se alkaa
Tänään on se päivä, kun poikamme aloittaa matkansa läpi systeemin. Aloitamme siis päiväkotiharjoittelun, ja se alkaa kahden viikon pehmeällä laskulla.
Ensimmäisenä päivänä käymme yhdessä päiväkodin pihalla ulkoleikeissä. Huomenna osallistumme myös aamupäivän sisäleikkihin, ja keskiviikkona poika syö päiväkodissa lounaankin. Ensimmäisen kerran hän jää ilman minua päiväkotiin torstaina, mutta silloinkin vain ulkoleikkien ajaksi. Jännää.
Olen kyllä aivan varma, että hoidon aloittaminen sujuu kivuttomasti. Hän on viihtynyt hyvin kotonamme käyneiden hoitajien seurassa, ja hänellä on tietysti myös isosisko turvanaan.
Tyttö odottaa kovasti, että saa pikkuveljen päiväkotiin. Siitä on puhuttu paljon, ja hän itse pitää tätä päivää juhlapäivänä. Olisi halunnut tavallista hienomman kampauksenkin.
Itsekin odotan jo kovasti töihin paluuta. Juttelin viime viikolla esimieheni kanssa puhelimessa ja kuulin, mihin projekteihin pääsen mukaan. Töissä on tapahtunut puolessa vuodessa yllättävän paljon, ja on kiva päästä taas mukaan kuvioihin. Luvassa on täysin uuden tuotteen kehitysprojekti ja siinä sivussa toisen tuotteen ylläpitoa. Hyvä yhdistelmä siis!
Pitäisikö hoitovapaan päättymisestä tuntea jotain surua tai kaihoa? Itse olen ainakin iloinen siitä, että elämä palautuu taas normaaliksi ja pääsemme muodostamaan uusia arkirutiinejamme, enkä ole ajatellut lainkaan, että voi kunpa olisin voinut olla vielä vähän pidempään kotona. Puoli vuotta kotona tuntui sopivalta ajalta, ja poikakin osaa jo jonkin verran kommunikoida puhumalla.
Nyt siis päiväkotiin ja jännän äärelle!
