Gastronaatti: Arjen ruokavinkit #23

Tavallista arkea on takana jo kaksi viikkoa, joten on hyvä palata myös arjen ruokavinkkien pariin pienen kesätauon jälkeen. Mitä kaikkea pöydässämme onkaan nähty viime viikkoina?

IMG_9047.JPG

”Maustoin retiisit, porkkanat ja eiliset potut oliiviöljyllä, suolalla ja oman mökin rakuunalla ja työnsin uuniin paahtumaan. Lautasella valutin päälle vielä pikkuisen korianteriöljyä. #keittiössänyt #pikaruokaa #kesäruokaa”

IMG_9041.JPG

”Tämän syksyn (?) eka mustaherukkavispipuuro. #keittiössänyt #lempiruokaa”

IMG_9042.JPG

”Pitkästä aikaa tätä herkkua! #keittiössänyt #mysliä #paahtajanainen”

IMG_9043.JPG

”Paahtajanainen on lomaillut heinäkuun ja keitellyt uusia perunoita, mutta nyt hän on tekemässä paluuta! Viipaloin oman mökin kesäkurpitsat puolen sentin siivuiksi, maustoin oliiviöljyllä ja suolalla ja levitin pellille yhteen kerrokseen. Vajaa vartti 175-asteisessa uunissa, kunnes olivat napakan kypsiä. Sekoitin yrttiöljyn hienonnetusta lehtipersiljasta, oliiviöljystä, suolasta ja sitruunamehusta ja pistin lämpimät kesäkurpitsaviipaleet kylpyyn. Taapero söi, kesäkurpitsakriittinen viisivuotias ei. #keittiössänyt #kesäkurpitsahulluus #puutarhamökki #kesäruokaa”

IMG_9044.JPG

”Taapero rakastaa munakasta niin kovasti, että tulee muiden lautasille syötyään ensin oman annoksensa. Olkoon munakas siis tämän sateisen maanantain lounas, välissä lehtipersiljaa ja pinaattia mökiltä sekä goudaa. #keittiössänyt #pikaruokaa #lounashommia”

IMG_9045.JPG

”Täällä valmistuu syksyn (?) eka kantarellipiirakka. Täytteessä sienien lisäksi kesäsipulia varsineen, oman mökin kesäkurpitsaa mehevöittämässä, pikkuisen basilikaa, tilkka maitoa, kananmuna, goudaa, suolaa ja mustapippuria. Nam! #keittiössänyt #kantarellipiirakka”

IMG_9049.JPG

Paistan kasvispihvit aina uunissa, koska inhoan käryä. Tänään päätin olla välittämättä siitä, ja voi miten hyviä pihvit olivat. Rapea paistopinta on kerrassaan herkullinen. 

Keitin huuhdeltuja punaisia linssejä pienessä vesimäärässä kattilassa hienonnettujen sipulin ja kahden valkosipulinkynnen kanssa muhjuksi. Raastoin kolme porkkanaa ja yhden pienen oman kesäkurpitsan raasteeksi ja puristelin nestettä vähän pois. Sekoitin kaikki aineet kulhossa, lisäsin kourallisen hienonnettua lehtipersiljaa, suolaa, mustapippuria ja leivänmurut leikkuulaudalta ja paistoin pihveinä oliiviöljyssä pannulla muutaman minuutin per puoli. Lautasella seuraksi pääsivät varhaiskaalin kanssa paistettu riisi ja basilikatahnalla maustettu jogurtti. Hyvin maistui, kaikille neljälle. #keittiössänyt #kasvispihvit

IMG_9051.JPG

”Paistoin eilen mökkievääksi tomaattipiirakan: suolaisen murotaikinan päälle porkkanannaattipestoa, tomaattia, basilikaa ja munamaito, jossa kananmunan ja maitotilkan lisäksi goudaa ja mustapippuria. Lämmitys uunissa mökillä ja kylkeen vielä salaatti omista pinaateista ja basilikasta. #puutarhamökillä #gastronaatti”

IMG_9052.JPG

”Tein harvennusporkkanoiden terhakoista naateista tahnan: ladoin kannuun kolme hienonnettua valkosipulinkynttä, pienen kourallisen cashewpähkinöitä, runsaan litran pestyjä porkkanannaatteja, teelusikallisen suolaa ja puolitoista desiä rypsiöljyä ja surautin tahnaksi. Ihanaa esimerkiksi uusien perunoiden kanssa. #keittiössänyt #porkkanannaatit #kesäruokaa #gastronaatti”

IMG_9053.JPG

”Mies kävi kaverinsa kanssa lounaalla Teurastamolle keväällä avatussa Tukkutorin Kalassa ja toi tuliaisiksi ahvenfileitä. I-ha-naa! Maustoin ne sitruunalla ja suolalla, paistoin nopeasti uunissa ja lorottelin lopuksi päälle tilliöljyä. Voi miten hyviä siiklien kanssa. #keittiössänyt #kesäruokaa”

IMG_9054.JPG

”Nykäisin loput retiisit maasta ja pistän ne etikkakylpyyn. #keittiössänyt #kesäruokaa”

IMG_9055.JPG

Sadepäivän puuhia: nämä korianteri-limettiöljyt lähtevät nyt pakastimeen. #keittiössänyt #sadonkorjuu #maaninensäilöjä

IMG_9056.JPG

”Puolet perheestä lähti uimaan, joten illallinen kahdelle. Sekoitin spagetin joukkoon ison lorauksen tilliöljyä (tilliä, sitruunamehua, suolaa ja rypsiöljyä), katkarapuja, paistettua varhaiskaalia ja ruohosipulia ja sain seurata, kun taapero työnsi kaiken suuhunsa kaksin käsin. #keittiössänyt #pikaruokaa”

IMG_9059.JPG

”Tämä kuva on täynnä kesän merkkejä: siiklejä, retiisejä, herneitä, ihania pioneja (kiitos @vatsasekaisinkilinkolin <3) ja yksi kappale pyöräilyruhjeita. #keittiössänyt #kesäruokaa #pikalounas”

IMG_9060.JPG

Viikko alkoi vauvatreffeillä. Haudutin possun lapaa yön yli uunissa, ja tein seuraksi varhaiskaalisalaatin. Paikalla oli pitkästä aikaa myös ihanat @jonna_suolaajahunajaa ja @vatsasekaisinkilinkolin sekä yksi kruunupäinen prinsessa <3 #vauvakerho

IMG_9062.JPG

”Lounas matkalla uuniin: keitettyjä pottuja, kirsikkatomaatteja, fetajuustoa, suolaa, pippuria ja oman mökin oreganoa. Kuvan ottamisen jälkeen hoksasin, että onhan meillä myös kesäsipulia ja valkosipulinvartta mökiltä ja heittelin ne päälle. Rakastan tätä yksinkertaisuutta! #keittiössänyt #kesäruokaa”

 

Rouva Instagramissa: @satu_koivisto

Sarjan edelliset osat:
Gastronaatti: Arjen ruokavinkit #22
Gastronaatti: Arjen ruokavinkit #21

Gastronaatti: Arjen ruokavinkit #20

Koti Ruoka ja juoma

Parasta hääpäivälle: Baskeri & Basso

Hääpäivälahjani Rouvalle oli jotain, jota hän rakastaisi takuuvarmasti: Tein pöytävarauksen BasBasiin eli Baskeri & Basso Bistroon.

IMG_9930-2.jpg

Vaikka hääpäivä tuleekin joka vuosi yllätyksenä, tänä vuonna muistin yllätyksen onneksi hyvissä ajoin jo kuukausi sitten ja sain pöydän juuri siihen aikaa kuin toivoin.

Hyvä, että muistin, sillä ravintola on edelleen jatkuvasti käytännössä loppuun varattu, ja pöytävaraukset kannattaa tehdä heti, kun uusia päiviä avataan.

IMG_0069-2.jpg

Ensin pohdin, menisimmekö illalliselle Rouvan kanssa kahdestaan, mutta se tuntui jotenkin väärältä, varsinkin kun tyttökin tykkää BasBasista niin kovasti. Siispä sen sijaan varasinkin pöydän koko porukalle ja kutsuin mukaan myös ystävämme, Annen.

IMG_9886-2.jpg

Rouvalle ja tytölle en kertonut mitään, ohjeistin vain olemaan valmiina johonkin yllätykseen puoli neljän jälkeen. Pöytävaraus oli puoli viideksi, mikä on oikein hyvä aika aloittaa lasten kanssa, jotta ehtii syödä kiireettä ja lapset ehtivät vielä ajoissa nukkumaankin.

IMG_9890-2.jpg

Tietysti Rouva arvasi, mitä tapahtuu, mutta oli hauskaa pitää yllä pientä jännitystä, ja tytöstä oli myös hauskaa arvuutella, mitä olemme tekemässä: ”Mennäänkö me syömään?” ”Onko se pizzaa?” ”Mennäänkö me laivalle?” ”Syödäänkö me karkkia?” ”Tuleeko sinne vieraita?” BasBasia (eli kuten hän sanoo: Nikin ravintolaa) hän ei kuitenkaan osannut arvata. Edellisestä kerrasta on kuitenkin jo puolisen vuotta.

IMG_9905-2.jpg

Kyllä hänen silmänsä sitten kirkastuivat, kun hän ymmärsi, mihin menemme. ”Saanko taas viiriäisenkoipia?” hän kyseli.

IMG_9894-2.jpg

Viiriäisenkoipia ei ollut tällä kertaa listalla, muita herkkuja kylläkin. Söimme käytännössä listan läpi, ja aah miten taivaallista kaikki olikin!

IMG_9901-2.jpg

Alkuun tilasimme pöydän täyteen kylmiä alkupaloja: aina niin ihanaa Burrataa, basilikaa ja minttua, leikkeleitä, Broccolini ja pestoa

IMG_9907-2.jpg

Siikacarpacciota, Anjovista ja kesäkurpitsaaLehtikaalia ja kantarelleja

IMG_9917-2.jpg

Ja Härkätartar. Tiedättekös, kun tarpeeksi monta kertaa on nyt syönyt tätä tartaria, alan vähitellen päästä senkin makuun!

IMG_9913-2.jpg

Väliruokina tarjottiin Salvia-voitagliolinia ja Herne-mintturisottoaaaaaahhhhh….. Niin hyvää!

IMG_9940-2.jpg

IMG_9946-2.jpg

Entäpä pääruoat: Hiillostettua makrillia, Grillattua mustakalaa ja täydellistä Entrecôtea.

img_9987-2.jpg

img_9972-2.jpg

IMG_9970-2.jpg

Listalla olisi ollut myös pienempi Flank steak, mutta otimme tämän kahdelle tarkoitetun lihakimpaleen, sillä syöjiäkin oli neljä. Se oli törkeän hyvää, ja piti käydä ihan utelemassa lieden ääressä puurtavalta Kalle Kiukaiselta, mikä lihan salaisuus on.

IMG_0010-2.jpg

Kuulemma kuumuus: pihvi paistetaan todella kuuma pannulla niin, että rasvaroiskeetkin leimahtelevat liekkeihin. Parasta siis olla kokeilematta kotona ja antaa ammattilaisten hoitaa hommat.

IMG_0021-2.jpg

Poikanen ei tällä kertaa innostunut maistelemaan kuin aivan muutamaa alkupalaa ja keskittyi mutustelemaan talon herkullista leipää.

IMG_9887-2.jpg

Tyttö sen sijaan maistoi tapansa mukaan aivan kaikkea. Kun kysyin, mikä oli parasta, hän sanoi, että ”kaikki oli parasta”, mutta hetken pohdinnan jälkeen hän päätyi entrecôteen. En voi väittää vastaan.

IMG_9965-2.jpg

Tuhdin aterian päätteeksi tarjotut marjaisat jälkiruoat maistuivat mukavan raikkailta. Mansikkaa & Creme Anglaise ja Vadelmaa & karamellijäätelöä.

IMG_0031-2.jpg

IMG_0056-2.jpg

IMG_0036-2.jpg

Ai jai, miten tämä voikin olla näin täydellistä joka kerta. Ja Rouvan ilme kertonee, oliko lahja mieluisa. 15. hääpäivän illallinen ei olisi voinut olla parempi!

IMG_0048-2.jpg

Kiitos siis vielä kerran BasBasin väelle ja nähdään taas!

Suhteet Ruoka ja juoma Ystävät ja perhe Vanhemmuus