Perjantai oli tärkeä ja odotettu päivä. Kävimme silloin tytön kanssa tervehtimässä Vapaudenpatsasta, jonka hän toivoi kovasti pääsevänsä näkemään. Olimme kyllä tiirailleet sitä jo Park Slopesta ja F-junasta käsin, mutta eihän se aivan sama asia ole kuin päästä itse aivan patsaan viereen.

Muistan, kun näin Vapaudenpatsaan itse ensimmäisen kerran. Olin kuoromatkalla vuonna 1990, 12-vuotiaana. Lauloimme usean muun kuoron kanssa Carnegie Hallissa ja teimme illalla konsertin jälkeen risteilyn East Riveriltä Manhattanin eteläkärkeä kohti ja Vapaudenpatsaan ympäri.

Pilvenpiirtäjien huiput kohosivat korkeammalle kuin uskoinkaan, ja olin haljeta, kun pimeydessä vihreänä hohtava patsas oli viimein silmieni edessä. Otin patsaasta monta kuvaa pienellä pokkarikamerallani, mutta pettymys oli suuri, kun valokuvat kehitettiin, sillä yksikään kuva ei ollut onnistunut.

Vapaudenpatsas ja New York tekivät minuun kuitenkin lähtemättömän vaikutuksen, ja seuraavat vuodet keräilin ja piirtelin kuvia sekä patsaasta että pilvenpiirtäjistä ja haaveilin uudesta matkasta kaupunkiin. Haaveeni täyttyivät muutama vuosi myöhemmin, kun kävimme NYC:issä vanhempieni kanssa juuri ennen joulua 1994. Pääsin myös käymään Vapaudenpatsaassa ja kiipeämään sen kruunuun.

Nyt jouduimme jättämään kruunun väliin, sillä sinne on 120 cm:n pituusraja, ja tyttösen pitää kasvaa vielä pari vuotta siihen.

Pääsimme kuitenkin Liberty Islandille, jalustassa sijaitsevaan museoon sekä kiipeämään jalustan huipulle, patsaan jalkojen juureen.

Tyttö oli vaikuttunut patsaan näkemisestä, ja täytyy myöntää että on se edelleen itsestänikin sykähdyttävä näky, vaikka en enää suhtaudukaan siihen yhtä fanaattisesti kuin silloin liki 27 vuotta sitten. Patsas tuli kuitenkin ikuistettua jokaisesta kuvakulmasta, ja päiväkin oli mitä kaunein siihen.

Jalustassa vierailijat ottaa vastaan patsaan vanha soihtu, johon on jo sata vuotta sitten asennettu lasit ja valot, vaikka ne eivät kuuluneet alkuperäiseen suunnitelmaan. Soihtu oli kuitenkin mennyt huonoon kuntoon, joten se korvattiin 1980-luvulla uudella, alkuperäisen kaltaisella soihdulla, joka on kullattu eikä sitä ole valaistu sisäpuolelta.

Jalustan huipulta avautuu hieno näköala Manhattanille.

Tyttö oli kyllä pahoillaan, ettei päässyt kruunuun, mutta lupasin, että hän pääsee sinne jokin toinen kerta.

Kruunuun kannattaa muuten ostaa lippu hyvissä ajoin etukäteen. Joku väitti, että liput kruunuun olisi loppuunmyyty kuukausiksi eteenpäin, mutta virallinen lippukauppa, Statuecruises.com, myi lippuja parin viikon päähän. Joka tapauksessa jos NYC:iin tulee lyhyeksi aikaa ja haluaa käydä patsaan kruunussa, lippu kannattaa hankkia jo ennen lähtöä.

Patsaan jalustassa on pieni mutta hyvin mielenkiintoinen museo, joka esittelee sekä patsaan historiaa että sen valmistusmenetelmiä. Esillä on myös aidon kokoisia kopioita patsaan kasvoista ja varpaista.

Päivä oli varmasti yksi matkan kohokohdista pienelle tytölle. Isikin oli siitä iloinen.

Bye bye, Lady Liberty, have a good one! Nähdään ensi kerralla kruunussa!