Syysloma Etelä-Savossa

Puolet perheestä oli viime viikolla aivan virallisesti syyslomalla, joten päätimme tehdä jotain, mitä emme ole tehneet kahteen vuoteen: käydä anoppilassa. Todella, emme ole edes tavanneet Rouvan äitiä koko korona-aikana emmekä käyneet myöskään Etelä-Savon mökillämme, joka sijaitsee lähellä anoppilaani.

Nyt, kun kaikki on rokotettu jo kahteen kertaan, uskalsimme lähteä tapaamaan anoppia ja vietimme neljä päivää maalla. Itse en ollut lomalla vaan tein päivät etätöitä.

Pienempi lapsi hädin tuskin muisti, millaista mummilassa on, ja rantamökistä hänellä ei oikein kuvaa ollutkaan. Emme ole käyttäneet mökkiä viiteen vuoteen, eli sen jälkeen, kun ostimme puutarhamökkimme, mutta olemme kyllä vierailleet siellä pari kertaa, kun kaverimme ovat lainanneet mökkiä meiltä.

Mökillä olisi tarpeen tehdä pieniä kunnostustöitä. Yhdeksän vuotta sitten tehty terassilaudoitus vaatisi jo muutaman laudan vaihtamista, ja myös laiturin kansi pitäisi tehdä uusiksi.

Tarjosimme lapsille varsinaisen elämyksen: mökkisaunan. Käsikäyttöisessä vesipumpussa, kiukaan päällä olevassa vesisäiliössä ja peseytymisessä vesikauhan avulla riitti ihmettelemistä, mutta varsinainen jännityksen paikka oli pimeys, joka laskeutui saunan aikana.

Helsinkiläislasten oli vaikea ymmärtää, että mökillä ei oikeasti ole sähkövaloja, ja jos jotain valkeutta pimeyteen kaipaa, se tulee kynttilöistä tai öljylampusta. ”Eikö se ole vaarallista?” he kyselivät.

Löylyt olivat pehmeät, ja kyllä lapsetkin tuntuivat lopulta iloisilta tästä elämyksestä. Hetken jopa tuntui siltä, että olisi ollut mukavaa ja tunnelmallista jäädä mökille yöksi, mutta ehkäpä sitten ensi kesänä?

Toinen elämys, josta olemme haaveilleet jo parin vuoden ajan, oli käynti Tertin kartanossa, joka on ollut vakiokesäkohteemme (lähes) joka kesä jo ainakin kahdenkymmenen vuoden ajan – viimeistä kahta kesää lukuun ottamatta. Nyt korjasimme tilanteen ja kävimme perjantaina lounaalla Tertin syksyisessä lounaspöydässä, joka ei sekään pettänyt!

Upea kartanomiljöö on tietysti parhaimmillaan keskikesän auringossa, ei räntäsateisessa lokakuussa, mutta sisällä oli yhtä lämmintä ja tunnelmallista kuin aina, ja lounaspöytä oli täynnä herkkuja: savumuikkuja, syyssilliä, sienisalaattia, marjahyytelöitä, pitkään haudutettua ylämaankarjaa, haukiwallenbergia…

Olipa taas niin hyvää ja kiva käydä! Yhä haaveilen siitä hotelliyöstä Tertin hotellissa, mutta vielä jonain päivänä.

Nappasimme myös pizzauunimme puutarhamökiltä mukaan maalle ja yllätimme Rouvan perheen sekä kylään tulleet omat vanhempani pizzoilla.

Anoppi kyllä ihmetteli, miksi paistan pizzoja ulkona, kun keittiön uunissa se olisi paljon helpompaa, ja miten uunilla voi paistaa, kun siinä ei ole edes luukkua. Lopputulosta ihasteltiin lopulta yhteen ääneen. Hyvveehän se oli. Oma lempparini sisälsi paprikaa, sinihomejuustoa ja karamelisoitua sipulia.

Kiva oli käydä ja kiva oli tulla takaisin kotiin. Tällä viikollahan on nimittäin luvassa kaksi varsin odotettua asiaa. Ensinnäkin Halloween, joka on lasten mielestä vuoden toiseksi paras juhlapäivä, sekä Kansallisoopperan Phantom of the Opera, johon myös tyttäremme pääsee mukaan ensimmäistä kertaa!

perhe lapset ystavat-ja-perhe oma-elama

Teatteriarvostelu: Niin kuin taivaassa -musikaali Helsingin kaupunginteatterissa

Teatterisyksyni jatkui Helsingin kaupunginteatterissa, jossa kävin katsomassa syksyn uutusmusikaalin, Niin kuin taivaassa. Ruotsalainen musikaali perustuu saman nimiseen elokuvaan (Så som i himmelen), ja sen on ohjannut HKT:hen Jakob Höglund. Höglund ohjasi sattumoisin myös sekä aivan hiljattain näkemäni Once-musikaalin sekä ennen koronasulkua Turussa näkemäni Cabaret’n.

Musikaalin ovat kirjoittaneet Kay & Carin Pollak, ja sen musiikit on säveltänyt Fredrik Kempe.

Musikaali alkaa viljapellon laidalta, jossa pieni poika soittaa viulua ja tulee toisen pojan hakkaamaksi. Poika muuttaa äitinsä kanssa pois ja jatkaa viulun soittoa, kasvaa aikuiseksi ja hänestä tulee huippukapellimestari, Daniel Daréus (Tuukka Leppänen). Daniel saa kesken erään konsertin sydänkohtauksen, joutuu jättämään kapellimestarin uransa ja palaa takaisin vanhaan kotikyläänsä Pohjois-Ruotsiin.

Kaikki tämä tapahtuu vain ensimmäisten minuuttien aikana, ja sitten päästää musikaalin varsinaiseen tarinaan: siihen, miten Daniel päätyy johtamaan paikallista kirkkokuoroa, tutustuu kylän asukkaisiin ja löytää rakkauden, kaupan kassalla työskentelevän Lenan (Oona Airola).

Kyläyhteisössä kaikki eivät katso hyvällä Danielin toimintaa, ja paikallisen seurakunnan pappi, Stig (Antti Timonen), kokee Danielin uhkaksi.Kuorossa laulava Gabriella (Emilia Nyman) on miehensä Connyn (Olli Rahkonen) pahoinpitelemä, eikä mies haluaisi antaa Gabriellan osallistua kuoron toimintaan. Samainen Conny on myös se, joka hakkasi Danielin pellon laidalla lapsena.

Kuorossa häärää myös kirjava joukko muita kyläläisiä, joista merkittävimmissä rooleissa lienee hölösuinen kauppias, Arne (Puntti Valtonen), joka suhtautuu kuoroon niin kunnianhimoisesti, että ilmoittaa sen jopa Wienissä pidettävään kuorokilpailuun. Mutta ennen sitä Danielin on viritettävä kuoro esiintymiskuntoon.

Musiikiltaan musikaali on paitsi kuoroensembleja, myös sooloja. Musiikit eivät olleet ennaltaan tuttuja, ja ainoa teema, joka jäi jollain tavalla mieleen oli esityksen trailerissakin kuultu ”Elämä kantaa”.

Kappaleista vaikuttavin on kuoron kevätkonsertin Gabriellan laulu, jonka Emilia Nyman esitti upeasti. Myös Tuukka Leppäsen laulua on aina yhtä ilo kuunnella, ja Oona Airolan heleä ääni sopi hyvin pirteän Lenan rooliin. Lavalla on ilahduttavan monta muutakin komeäänistä solistia, joista nostettakoon esiin vielä Antti Timonen, hänen puolisoaan Ingeriä esittävä Sanna Majuri, tiukkapipoista ex-kuoronjohtaja Siviä esittävä Anna Victoria Eriksson, häikäisevä Raili Raitala sekä aina yhtä upea Sinikka Sokka.

Kehitysvammaisen Toren roolissa vuorottelevat Paavo Kääriäinen ja itsekin kehitysvammainen Jaakko Lahtinen. Kaksoismiehitys nähdään myös nuoren Danielin rooleissa, ja lavalla nähdään vuoroilloin useita lahjakkaita nuoria viulisteja.

Musikaalin taustalla on myös yllättäviä tunnettuja nimiä: laulujen suomenkieliset sanat on kirjoittanut Maija Vilkkumaa ja puvustuksesta on vastannut Samu-Jussi Koski.

Esityksen lavastus on pelkistetty, ja monien kohtausten lavasteiksi riittää vain näyttelijöiden kannattelemat paksut mustat putket, jotka saavat esittää milloin puita, milloin oven karmeja, milloin kirkkourkuja. Välillä niillä myös luodaan esitykseen äänitehosteita lyömällä maata tai hankaamalla niitä käsillä. Tämä muuten muistutti myös saman ohjaajan Once-musikaalista, jossa näyttelijät tekivät niin ikään äänitehoisteita lavasteiden avulla.

Niin kuin taivaassa on hyväntuulinen, monin paikoin koskettava ja taitavasti toteutettu musikaali, joka vetoaa varmasti vanhempaan yleisöön kuin HKT:n edelliset hittimusikaalit. Lasten esitys Niin kuin taivaassa ei ole, ja suosittelisin sitä vähintään yläkouluikäisille.

Katsoisinko uudelleen? Mielellään. Suosittelenko? Kyllä, ehdottomasti!

Edellisillä kerroilla HKT:ssä

Lisää teatteriarvosteluja tagin ’teatteri’ alla.

Pressilippu saatu Helsingin kaupunginteatterilta

Kuvat: Otto-Ville Väätäinen / Helsingin kaupunginteatteri

kulttuuri teatteri