Maanantain porkkanasosepostaukseni eräässä kommentissa spekuloitiin, että tämä ”aikainen” soseen maistattaminen liittyisi siihen, että poikamme ei saa äidinmaitoa. Todettakoon ihan ensin, että tästä ei ole kyse.

Koska kaikki eivät ole varmasti lukeneet jokaista aiempaa postaustani, lienee hyvä kertoa tarkemmin molempien vauvojemme ruokailuasioista, ettei niistä jää väärinkäsityksiä.

Tyttömme alkoi maistella soseita suurin piirtein samoihin aikoihin kuin poikamme nyt, tarkemmin sanottuna 4,5 kk:n iässä. Siihen asti hän oli ollut käytännössä täysimetyksellä, vaikka pari kertaa olinkin yrittänyt antaa jauheesta sekoitettavaa äidinmaidonvastiketta huonolla menestyksellä. Rouva jatkoi imetystä vielä kiinteiden rinnalla, kunnes tyttö oli vuoden ja kolmen kuukauden ikäinen, ja vastikkeita tyttö ei koskaan saanut.

Soseiden maistelu aloitettiin silloin neuvolan suosituksesta, ja niin se tehtiin myös nyt, kun poika on 4 kk:n ikäinen.

Myös THL:n suositukset on päivitetty, ja soseiden maistelu voidaan niiden mukaan aloittaa lapsen valmiuksien mukaan aikaisintaan neljän mutta viimeistään kuuden kuukauden iässä. Neljän kuukauden ikä on siis aivan suositusten raamien sisällä oleva ikä eikä erityisen aikainen. Monilla lapsilla on kuulemma myös herkkyyskausi soseiden maistelussa juuri silloin.

* * *

Mitä taas tulee siihen, saako poika nyt äidinmaitoa vai ei.

Blogia lukeneet tietävät, että poika vietti syntymänsä jälkeen ensimmäiset päivänsä hengityskoneessa ja sairaalassa ja tottui saamaan ruokansa ensin letkusta ja sitten pullosta.

Tämänkin jälkeen hän oli vielä pitkään toipilas, ja saimme ohjeeksi syöttää hänelle maitoa 6 dl vuorokaudessa. Se vaati alkuun syöttämistä 2 – 3 tunnin välein, ja vauvaan oli saatava uppoamaan kerralla jopa 60 – 70 ml maitoa. Se on paljon vastasyntyneelle toipilaalle, varsinkin kun hän tuntui nukahtavan syliin useita kertoja syöttämisen aikana, ja hänet oli pidettävä väkisin hereillä.

Rintaruokinnassa lapsi olisi pitänyt pitänyt punnita digitaalivaa’alla ennen ja jälkeen jokaisen syötön, jotta olisi voitu varmistaa, minkä verran hän söi. 

Kun imetysyritykset tuntuivat vielä johtavan muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kovaan huutoon, meillä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin jatkaa pulloruokintaa. Se oli myös lääkärien ja hoitajien suositus kotiutuessamme. Pahin pelkomme oli, että lapsi ei saisikaan tarpeeksi maitoa, hänen painonsa alkaisi pudota ja joutuisimme takaisin sairaalaan. Ei sellaista riskiä kukaan halua ottaa.

* * *

Poika sai kuitenkin äidinmaitoa, jota Rouva pumppasi sähkökäyttöisellä pumpulla useita kertoja päivässä ja heräsi ensimmäiset kuukaudet myös öisin pumppaamaan muutaman tunnin välein, jotta maitoa olisi ja tulisi myös jatkossa. Vastiketta annettiin koko kesänä vain muutaman kerran, ja niissäkin oli kyseessä tilanne, jossa pumppaaminen ei ollut yksinkertaisesti mahdollista.

Pojan ruoka oli siis lähes pelkkää äidinmaitoa kahden kuukauden ajan, kunnes kasvun myötä myös nälkä yltyi, ja äidinmaidon rinnalle oli pakko ottaa vastike. Imetystä yritettiin edelleen, mutta tuttipullon helppouteen tottunut poika ei koskaan oppinut imemään rintaa. Pelkällä pumpulla maidon määrä taas ei kasva lapsen syömisen tahtiin.

* * *

Olen törmännyt puheisiin Suomen ”imetysvastaisesta ilmapiiristä”. En voi kuin ihmetellä, mistä on kyse, sillä joka ikisessä paikassa, keskustelussa, puheessa, opuksessa, neuvolassa, kirjassa, blogissa, kommenteissa, lehtijutussa ja internet-sivulla korostetaan imetyksen tärkeyttä ja sen etuja. Sen sijaan olen kyllä huomannut, että maassamme vallitsee hyvin vahva imettämättömyys-, tuttipullo- ja vastikevastainen ilmapiiri. 

On ikävä lukea kommentteja, joissa korostetaan imetyksen ja äidinmaidon tärkeyttä ja oletetaan imettämättömyyden johtuvan omasta halusta, yrityksen puutteesta tai siitä, että haluaa päästä helpolla. Jos imettäminen ei syystä tai toisesta onnistu vaikka haluaisi, ei varsinaisesti auta kuulla toistuvasti, että kyllä nyt vaan pitäisi yrittää enemmän.

Rouvan halu olisi ollut imettää. Yksityiskohtiin menemättä vakuutan, että yritystä oli, mutta se ei auttanut. Helppoakaan pumppaaminen ei ole, vaan lapsen syöttämiseen menee käytännössä tupla-aika ja myös laitteen peseminen ja päivittäinen desinfiointi hankaloittavat hommaa.

* * *

Vaikka kesällä Rouva jaksoi vielä pumpata useasti päivässä ja maito riitti, nyt poika syötetään jo pääasiallisesti vastikkeella. Rouva pumppaa edelleen maitoa pari kertaa päivässä, ja maitoa tulee edelleen parille ruokailulle, mutta muuten poika kasvaa Arlan luomuvastikkeella. 

Kuten sanoin aiemminkin: pojan ensimmäisten päivien dramaattiset tapahtumat antoivat perspektiiviä asioille, ja tärkeintä on lopulta se, että hän syö ja kasvaa hyvin. Tätä samaa toistelin Rouvallekin, joka stressasi imetyksestä koko kesän ja alkusyksyn.

Poika on myös saanut äidinmaitoa riittävästi saadakseen sen hyödyt, vaikka maito onkin kiertänyt pullon kautta. Ja vaikkei olisi, turha siitäkään olisi stressata. Todistettavasti myös pelkällä vastikkeella kasvatetuista vauvoista tulee ihan kelvollisia aikuisia. Yksi sellainen kirjoittaa tätä tekstiä. 

* * *

Mutta se mistä lähdettiin: soseiden maisteleminen, sillä ei ole mitään tekemistä näiden vastikkeiden, äidinmaidon ja tuttipulloruokinnan kanssa.