Arjen ruokavinkkejä Gastronaatti-Rouvalta #3

Tällä viikolla Rouvan Instagramista selvisi muun muassa, mitä puutarhamökin punaviinimarjoista ja karviaisista syntyi! Ensin kuitenkin ufopersikoita:

image.jpeg

”Olen syönyt tänä kesänä kilokaupalla ufopersikoita ihan sellaisenaan, mutta nyt innostuin vallan laittamaan ruokaa niistä. Tai voidaanko se laskea ruoanlaitoksi, jos sekoittaa kipossa tilkan Amarettoa ja sokeria, viipaloi yhden paraguayo-persikan ja pyöräyttää päälle jäätelöpallon? Hirmuisen hyvä lopputulos ainakin oli. #keittiössänyt #päiväkahvit #ufopersikka #lattemamalife #jymyjäätelö”

image.jpeg

”Saatiin odotettuja vieraita aamupäivällä, ja piti ennen sitä leipoa jälkkäriksi tämä piirakka. Vauva päätti toisin, ja niin piirakka valmistui vasta kun vieraat olivat taas jo kotona. Testasin tässä, miltä puutarhamökin karviaiset maistuvat vakkaripiirakkapohjani päällä. Oikein hyvältä. (Leikkaatteko te muut muuten ne karviaisten töyhdöt pois? Napsin ne nyt ompelusaksilla, mutta oikomista rakastavana mietin, onko se ollenkaan välttämätöntä.) #keittiössänyt #iltapalaa #karviaispiirakka”

image.jpeg

”Mätsäsin puuron kukkasiin eli keitin punaherukan kuorista ja siemenistä liemen, josta sitten tein vispipuuroa. Voi miten hyvää <3 #keittiössänyt #punaherukka #vispipuuro #hortensia”

image.jpeg

”Terveisiä puutarhamarjasäilömöstä! Punaherukat päätin pakastaa kuumentamattomana kuorettomana soseena. Eli huuhtaisin marjat nopeasti, survoin kevyesti perunasurvimella, paseerasin siivilän läpi ja jaoin rasioihin. Mäskit menivät vielä vesitilkan kanssa kattilaan, katsotaan mitä niistä syntyy. #keittiössänyt #maaninensäilöjä #punaherukka”

image.jpeg

”Piknik mökillä. Koska siellä ei vielä oikein ole mitään ruoanvalmistusvälineitä, tein meille mukaan simppelin perunasalaatin: siiklejä, basilikaa, kantarelleja, karamellisoitunutta sipulia ja #gastronaatti-tomaatteja. Kyllä nyt taas jaksaa kerätä marjoja. #puutarhamökillä #perunasalaattia”

image.jpeg

”Voi onnea, torilla myytiin mustatorvisieniä. Niistä tulee ehkä ihanin risotto. Oijoi. #keittiössänyt #mustatorvisieni #herkkua #superherkkua”

image.jpeg

”Tällaiset kaverit meillä (taas) saunoivat viime yön. Tee ihmeessä sinäkin, nyt on paras aika, kun tomaatit ovat hyviä ja edullisia! #gastronaatti #uunikuivatuttomaatit”

 

Rouva Instagramissa: @satu_koivisto

 

Sarjan edelliset osat:
Arjen ruokavinkkejä Gastronaatti-Rouvalta #1
Arjen ruokavinkkejä Gastronaatti-Rouvalta #2

Koti Ruoka ja juoma

Hääpäivän illallinen Kuurnassa

Eilen oli hääpäivämme, ja juhlistimme sitä illallisella ravintola Kuurnassa (Meritullinkatu 6), joka on yksi suosikeistamme. Kuurnassa on perinteisesti otettava kuva sen hienoista kattoholveista.

IMG_9431.jpg

Myös lapset pääsivät mukaan elävöittämään tunnelmaa. 

IMG_9449.jpg

Tyttö on kyllä jo varsin mallikas ravintola-asiakas, ja hän oli valtavan innoissaan isin ja äidin hääpäivästä. Hän halusi piirtää meille onnittelukortinkin ja toivotteli kovasti onnea. Hän taisi kyllä ensin luulla, että meillä on illalla hääjuhlat, mutta selitimme hänelle uudelleen, että juhlat ovat olleet jo 14 vuotta sitten.

Pikkuveljellä oli sen sijaan juuri eilen murheita masussa, ja hän ei halunnut olla lattialle asettamassani auton turvakaukalossa.

IMG_9518.jpg

Alkupalamme olivat uutta palsternakkaa, homejuustoa ja pähkinää sekä raakakypsytettyä nautaa ja aprikooseja.

IMG_9446.jpg

IMG_9462.jpg

Tytölle tilasimme pääruokien puolelta pinaattiletun sienitäytteellä, ja hän suorastaan ahmi lähes koko annoksen. 

IMG_9442.jpg

Kun isi ja äiti söivät pääruokiaan, tyttö teki tehtäviä Prinsessa-lehdestään.

IMG_9503.jpg

IMG_9497.jpg

Rouvalla oli pääruoaksi siikaa.

IMG_9489.jpg

Itse uskaltauduin maistamaan porsaankyljystä luumujen ja papujen kanssa. En ole suuri kyljysfani, mutta ajattelin että jos jossain otan kyljystä, niin Kuurnassa se on varmasti hyvää. Ja niin se olikin.

IMG_9480.jpg

Jälkiruoat veivät kaikkien kielet. Oma mustikkavanukkaani oli parhaita jälkiruokia aikoihin.

IMG_9538.jpg

Rouva tilasi tietty suklaamoussea.

IMG_9540.jpg

Ja tytön pavlova ei ehtinyt kauaa vanheta lautasella.

img_9554.jpg

Kiitos jälleen kerran Kuurnalle, et petä koskaan!

IMG_9558.jpg

Ja kiitos myös ihanalle ja kauniille vaimolleni. 14 vuotta on mennyt hurjan nopeasti, ja kaikki se mitä olemme tehneet ja kokeneet on vain vahvistanut meitä ja sitä tunnetta, että juuri me kuulumme yhteen. Tästä on hyvä jatkaa nyt nelihenkisenä, onnellisena perheenä.

Suhteet Ruoka ja juoma Oma elämä Rakkaus