Jyväskylän Bosslady kuulostaa Maija Vilkkumaalta
Läpinäkyvyyden vuoksi todettakoon heti alkuun, että kävin katsomassa Jyväskylän kaupunginteatterin Bosslady-musikaalin osana Jyväskylän kaupungin tilaamaa Instagram-mainoskampanjaa, jossa toin esiin Jyväskylää kulttuurikaupunkina. Tämä arvio ei kuulu kyseisen mainoskampanjan laajuuteen eikä minua ole pyydetty kirjoittamaan tätä postausta. Teen tämän rakkaudesta lajiin.
Katseet kohti Jyväskylää ja Jyväskylän kaupunginteatteria! Maija Vilkkumaan kirjoittama Bosslady-musikaali sai ensi-iltansa ja samalla kantaesityksensä Jyväskylän Paviljongissa 28.9.2024.
Musikaali pohjautuu alun perin Maija Vilkkumaan Ylen Radio Suomelle tekemään 20-osaiseen musikaalikuunnelmaan Mä halusin olla suffragetti, ja nyt kuunnelma on muuntunut näyttämömusikaaliksi. Käsikirjoituksen takana on Vilkkumaan lisäksi Satu Rasila. Musiikin on puolestaan sovittanut lukuisissa musikaaleissa kapellimestarina toiminut Eeva Kontu.
Feminismin lyhyt oppimäärä
Anni (Saara Jokiaho) ja Elli (Elina Saarela) ovat parhaita ystäviä, ja he pohtivat jo lapsena, ”miten Lutakosta päästä voi San Franciscoon”. Kaksikymppisinä Elli on unisex-vessojen puolesta taisteleva feministi, kun taas Anni pohtii, että entäpä jos joku ei uskalla pissata unisex-vessassa. Anni on hukassa niin uravalintansa kuin elämänsä suhteen ylipäänsä. Hän kirjoittaa blogia ja seurustelee tuikitavallisen Tommin (Markus Virtanen) kanssa, mutta jotain tuntuu puuttuvan.
Annin veli, Mikael (Sami Ulmanen), on kuntosaliyrittäjä. Hänen yrittäjäkaverinsa onnistuu aiheuttamaan somemyrskyn, jonka seurauksena lähes kaikki asiakkaat jättävät kuntosalin. Mikaelilla on hyvin aikaa suunnitella vaatteita ja pohtia mieskuvan ahtautta. Annin ja Mikaelin äiti (Tytti Vänskä) on feministiaktivisti ja isä (Paavo Honkimäki) mainostoimiston johtaja.
Annin ura bloggaajana ei lyö leiville, joten hänen isänsä tarjoaa tyttärelleen paikkaa mainostoimistostaan. Mainostoimistosta liikkuu huhu, että firmassa painetaan villasella seksuaalista ahdistelua, mutta Anni hyväksyy silti paikan, innostuu hommasta ja osoittautuu työssään lahjakkaaksi. Hän tulee erityisen hyvin toimeen copywriter Santun (Miika Laakso) kanssa, ja ilmassa on muutakin kuin puhtaasti ammatillista kipinää. Juoni kehittyy tästä eteenpäin aika lailla siihen suuntaan, mitä voi odottaakin.
Tarina käynnistyy verkkaisesti, ja ensimmäiset ensemble-numerot (muistelisin, että ne olisivat olleet Unisex ja Mä halusin olla suffragetti) eivät vielä tempaise mukaansa. Keski-ikäinen setämies ehtii jo miettiä hetken, onko musikaali vähän liiankin yhteiskunnallisesti tiedostava ja feminististä luennoiva. Sitten tarina avautuu ja alkaa kehittyä, ja lauluistakin löytyy enemmän tarttumapintaa.
Kun Annin todellinen feminismiluento koittaa kesken Kauppakorkekoulun vuosijuhlan, setämies pohtii lopulta, että juuri musikaalin feminististen teemojen vuoksi useammankin keski-ikäisen setämiehen kannattaisi käydä katsomassa esitys.
Vaikka radiomusikaali on tehty vuonna 2017, musikaalin teemat ovat edelleen ajankohtaisia. Vain yksi asia tekstissä tuntuu vanhentuneen: bloggaajan uran sijaan Anni haaveilisi tänä päivän todennäköisemmin TikTok-suosiosta.
Muuten teemoiltaan vakavaan musikaaliin komediallista kevennystä tuo Tytti Vänskän esittämä Annin äiti. Annin isästä puolestaan paljastuu firman johtajana niin toksinen puoli, että hänen johtamassaan firmassa en haluaisi työskennellä. Tekee ihan pahaa Jouni Salon esittämän varttuneemman herrasmiehen puolesta, miten hänet ohitetaan naureskellen, enkä voisi kuvitella, että yhdelläkään oikealla työpaikalla firman omistaja ilmoittaisi suureen ääneen tekevänsä harjoittelijatyttärestään firman tulevan johtajan.
Lauluja musikaalista Bosslady
Musikaalin parasta antia on Vilkkumaan musiikki, joka ei ole perinteistä musikaalityyliä mutta silti erittäin hyvin musikaaliin istuvaa. Kappaleista on tunnistettavissa Vilkkumaan tyyli sekä säveltäjänä että sanoittajana, mutta esitystä katsoessa voi myös hyvin unohtaa, että kuuntelee nimenomaan Vilkkumaata. Mainitsen vielä tässä, että Vilkkumaa ei siis itse esiinny musikaalissa.
Vilkkumaa julkaisi kuitenkin juuri ennen musikaalin ensi-iltaa albumin Lauluja musikaalista Bosslady, jossa hän esittää suuren osan musikaalin kappaleista itse. En halunnut kuunnella levyä ennen musikaalin näkemistä, mutta sen jälkeen olen kuunnellut albumin läpi useamman kerran. On ollut hauska havaita, että kappaleet toimivat aivan erinomaisesti myös musikaalin kontekstista irrotettuna, ja levyllä on monta todella hienoa biisiä. Kuuntele vaikka Me ollaan siskot, Aukioita tai Taisteluun kuolee.
Vaikuttavaa laulua ja tanssia
Jyväskylän kaupunginteatterin panostus musiikkiteatteriin viime vuosina on ollut ilo havaita. Musikaalin pääosaa esittävä Saara Jokiaho tulkitsee laulut tunteella, ja hänellä riittäisi ääntä vaativampiinkin melodioihin (kuten esimerkiksi Phantom ja Evita osoittivat). Myös hänen veljensä roolin tehnyt Sami Ulmanen laulaa roolinsa upeasti, ja erityisen mieleenpainuva esitys on kappale Mies.
Laulajien lisäksi erityismaininnan ansaitsevat tanssit ja Chris Whittakerin näyttävät koreografiat, joita on ilo katsella. Ensemble on todella vahva paitsi laulultaan myös tanssiltaan, mikä selittyy sillä, että lavalla nähdään Jyväskylän Gradia-ammattikorkeakoulun musiikkiteatterin opiskelijoita.
Remonttievakossa Paviljongissa
Jyväskylän kaupunginteatteri on tällä hetkellä teatteritalon remontin vuoksi evakossa messu-ja kongressikeskus Paviljongissa, ja teatterilava on rakennettu yhteen messuhalleista. Pelkäsin etukäteen, miten messuhallimainen tunnelma olisi, mutta tila oli rajattu sopivan pieneksi, jolla saavutetaan se intiimiys, joka teatteriin kuuluu.
Musikaalin tarina ei aseta lavastukselle suuria vaatimuksia, ja lavalla ollaan vuorotellen Annin kotona, Mikaelin kuntosalilla ja mainostoimiston lasiseinäkkeiden keskellä. Vaatetus on värikästä ja retroa, ja sille kontrastina Kauppakorkeakoulun vuosijuhlassa väki on puolestaan pukeutunut pelkkään mustaan.
Iloisimman yllätyksen koin esityksen jälkeen. Ehdin jo pohtia, miten harmillista on, että Paviljongissa ei ole orkesterimonttua lavan alla, ja musiikin täytyy tulla nauhalta. Loppukiitoksissa lavalle heijastettiinkin yhtäkkiä kuva jostain lavan takaa tai sivusta, jossa orkesterin soittajat vilkuttelivat yleisölle! Tämä kuvaa varmasti hyvin, miten hienoa ja tarkkaa työtä teatterimuusikot tekevät!
Bosslady on musikaali, joka jää varmasti kotimaisen musiikkiteatterin historiaan erityisesti Vilkkumaan sävellysten ansiosta. Olisin hyvin yllättynyt, jos musikaalia ei esitettäisi jatkossa myös Jyväskylän ulkopuolella. Mutta koskaan ei voi olla varma, joten nyt kannattaa tarttua tilaisuuteen ja lähteä teatterimatkalle Jyväskylään vähän kauempaankin.
Kuvat: Jiri Halttunen
Lippu saatu Jyväskylän kaupungilta.
Ennen Bossladya nähtyä:
