Jyväskylän Bosslady kuulostaa Maija Vilkkumaalta

Läpinäkyvyyden vuoksi todettakoon heti alkuun, että kävin katsomassa Jyväskylän kaupunginteatterin Bosslady-musikaalin osana Jyväskylän kaupungin tilaamaa Instagram-mainoskampanjaa, jossa toin esiin Jyväskylää kulttuurikaupunkina. Tämä arvio ei kuulu kyseisen mainoskampanjan laajuuteen eikä minua ole pyydetty kirjoittamaan tätä postausta. Teen tämän rakkaudesta lajiin.

Katseet kohti Jyväskylää ja Jyväskylän kaupunginteatteria! Maija Vilkkumaan kirjoittama Bosslady-musikaali sai ensi-iltansa ja samalla kantaesityksensä Jyväskylän Paviljongissa 28.9.2024.

Musikaali pohjautuu alun perin Maija Vilkkumaan Ylen Radio Suomelle tekemään 20-osaiseen musikaalikuunnelmaan Mä halusin olla suffragetti, ja nyt kuunnelma on muuntunut näyttämömusikaaliksi. Käsikirjoituksen takana on Vilkkumaan lisäksi Satu Rasila. Musiikin on puolestaan sovittanut lukuisissa musikaaleissa kapellimestarina toiminut Eeva Kontu.

Feminismin lyhyt oppimäärä

Anni (Saara Jokiaho) ja Elli (Elina Saarela) ovat parhaita ystäviä, ja he pohtivat jo lapsena, ”miten Lutakosta päästä voi San Franciscoon”. Kaksikymppisinä Elli on unisex-vessojen puolesta taisteleva feministi, kun taas Anni pohtii, että entäpä jos joku ei uskalla pissata unisex-vessassa. Anni on hukassa niin uravalintansa kuin elämänsä suhteen ylipäänsä. Hän kirjoittaa blogia ja seurustelee tuikitavallisen Tommin (Markus Virtanen) kanssa, mutta jotain tuntuu puuttuvan.

Annin veli, Mikael (Sami Ulmanen), on kuntosaliyrittäjä. Hänen yrittäjäkaverinsa onnistuu aiheuttamaan somemyrskyn, jonka seurauksena lähes kaikki asiakkaat jättävät kuntosalin. Mikaelilla on hyvin aikaa suunnitella vaatteita ja pohtia mieskuvan ahtautta. Annin ja Mikaelin äiti (Tytti Vänskä) on feministiaktivisti ja isä (Paavo Honkimäki) mainostoimiston johtaja.

Annin ura bloggaajana ei lyö leiville, joten hänen isänsä tarjoaa tyttärelleen paikkaa mainostoimistostaan. Mainostoimistosta liikkuu huhu, että firmassa painetaan villasella seksuaalista ahdistelua, mutta Anni hyväksyy silti paikan, innostuu hommasta ja osoittautuu työssään lahjakkaaksi. Hän tulee erityisen hyvin toimeen copywriter Santun (Miika Laakso) kanssa, ja ilmassa on muutakin kuin puhtaasti ammatillista kipinää. Juoni kehittyy tästä eteenpäin aika lailla siihen suuntaan, mitä voi odottaakin.

Tarina käynnistyy verkkaisesti, ja ensimmäiset ensemble-numerot (muistelisin, että ne olisivat olleet Unisex ja Mä halusin olla suffragetti) eivät vielä tempaise mukaansa. Keski-ikäinen setämies ehtii jo miettiä hetken, onko musikaali vähän liiankin yhteiskunnallisesti tiedostava ja feminististä luennoiva. Sitten tarina avautuu ja alkaa kehittyä, ja lauluistakin löytyy enemmän tarttumapintaa.

Kun Annin todellinen feminismiluento koittaa kesken Kauppakorkekoulun vuosijuhlan, setämies pohtii lopulta, että juuri musikaalin feminististen teemojen vuoksi useammankin keski-ikäisen setämiehen kannattaisi käydä katsomassa esitys.

Vaikka radiomusikaali on tehty vuonna 2017, musikaalin teemat ovat edelleen ajankohtaisia. Vain yksi asia tekstissä tuntuu vanhentuneen: bloggaajan uran sijaan Anni haaveilisi tänä päivän todennäköisemmin TikTok-suosiosta.

Muuten teemoiltaan vakavaan musikaaliin komediallista kevennystä tuo Tytti Vänskän esittämä Annin äiti. Annin isästä puolestaan paljastuu firman johtajana niin toksinen puoli, että hänen johtamassaan firmassa en haluaisi työskennellä. Tekee ihan pahaa Jouni Salon esittämän varttuneemman herrasmiehen puolesta, miten hänet ohitetaan naureskellen, enkä voisi kuvitella, että yhdelläkään oikealla työpaikalla firman omistaja ilmoittaisi suureen ääneen tekevänsä harjoittelijatyttärestään firman tulevan johtajan.

Lauluja musikaalista Bosslady

Musikaalin parasta antia on Vilkkumaan musiikki, joka ei ole perinteistä musikaalityyliä mutta silti erittäin hyvin musikaaliin istuvaa. Kappaleista on tunnistettavissa Vilkkumaan tyyli sekä säveltäjänä että sanoittajana, mutta esitystä katsoessa voi myös hyvin unohtaa, että kuuntelee nimenomaan Vilkkumaata. Mainitsen vielä tässä, että Vilkkumaa ei siis itse esiinny musikaalissa.

Vilkkumaa julkaisi kuitenkin juuri ennen musikaalin ensi-iltaa albumin Lauluja musikaalista Bosslady, jossa hän esittää suuren osan musikaalin kappaleista itse. En halunnut kuunnella levyä ennen musikaalin näkemistä, mutta sen jälkeen olen kuunnellut albumin läpi useamman kerran. On ollut hauska havaita, että kappaleet toimivat aivan erinomaisesti myös musikaalin kontekstista irrotettuna, ja levyllä on monta todella hienoa biisiä. Kuuntele vaikka Me ollaan siskot, Aukioita tai Taisteluun kuolee.

Vaikuttavaa laulua ja tanssia

Jyväskylän kaupunginteatterin panostus musiikkiteatteriin viime vuosina on ollut ilo havaita. Musikaalin pääosaa esittävä Saara Jokiaho tulkitsee laulut tunteella, ja hänellä riittäisi ääntä vaativampiinkin melodioihin (kuten esimerkiksi Phantom ja Evita osoittivat). Myös hänen veljensä roolin tehnyt Sami Ulmanen laulaa roolinsa upeasti, ja erityisen mieleenpainuva esitys on kappale Mies.

Laulajien lisäksi erityismaininnan ansaitsevat tanssit ja Chris Whittakerin näyttävät koreografiat, joita on ilo katsella. Ensemble on todella vahva paitsi laulultaan myös tanssiltaan, mikä selittyy sillä, että lavalla nähdään Jyväskylän Gradia-ammattikorkeakoulun musiikkiteatterin opiskelijoita.

Remonttievakossa Paviljongissa

Jyväskylän kaupunginteatteri on tällä hetkellä teatteritalon remontin vuoksi evakossa messu-ja kongressikeskus Paviljongissa, ja teatterilava on rakennettu yhteen messuhalleista. Pelkäsin etukäteen, miten messuhallimainen tunnelma olisi, mutta tila oli rajattu sopivan pieneksi, jolla saavutetaan se intiimiys, joka teatteriin kuuluu.

Musikaalin tarina ei aseta lavastukselle suuria vaatimuksia, ja lavalla ollaan vuorotellen Annin kotona, Mikaelin kuntosalilla ja mainostoimiston lasiseinäkkeiden keskellä. Vaatetus on värikästä ja retroa, ja sille kontrastina Kauppakorkeakoulun vuosijuhlassa väki on puolestaan pukeutunut pelkkään mustaan.

Iloisimman yllätyksen koin esityksen jälkeen. Ehdin jo pohtia, miten harmillista on, että Paviljongissa ei ole orkesterimonttua lavan alla, ja musiikin täytyy tulla nauhalta. Loppukiitoksissa lavalle heijastettiinkin yhtäkkiä kuva jostain lavan takaa tai sivusta, jossa orkesterin soittajat vilkuttelivat yleisölle! Tämä kuvaa varmasti hyvin, miten hienoa ja tarkkaa työtä teatterimuusikot tekevät!

Bosslady on musikaali, joka jää varmasti kotimaisen musiikkiteatterin historiaan erityisesti Vilkkumaan sävellysten ansiosta. Olisin hyvin yllättynyt, jos musikaalia ei esitettäisi jatkossa myös Jyväskylän ulkopuolella. Mutta koskaan ei voi olla varma, joten nyt kannattaa tarttua tilaisuuteen ja lähteä teatterimatkalle Jyväskylään vähän kauempaankin.

Kuvat: Jiri Halttunen

Lippu saatu Jyväskylän kaupungilta.

Ennen Bossladya nähtyä:

kulttuuri teatteri

Svenskanin Matilda on mielettömän hieno ja kaikin puolin onnistunut

Tänä syksynä Svenska Teatern osuu jälleen napakymppiin Matilda-musikaalillaan.

Jos jostain olen iloinen, niin siitä, että olen vihdoin ymmärtänyt, miten laadukkaita musikaaleja Helsingissä tehdään ruotsin kielellä. Aiemmin pienoinen kielimuuri erotti meidät toisistamme, mutta vähitellen Svenskan on onnistunut tekemään myös tällaisesta vain auttavasti ruotsia ymmärtävästä katsojasta vakiovieraan!

Roald Dahlin omalaatuinen satu on nähty aiemmin mm. vuoden 1996 elokuvassa Matilda ja lasten kapina ja sittemmin Tim Minchinin säveltämässä Broadway-musikaalissa, josta tehtiin pari vuotta sitten myös elokuvaversio Netflixiin. Musikaali voitti Briteissä useita palkintoja, mukaan lukien parhaan musikaalin palkinnon vuonna 2012, mutta Broadwaylla kyseinen palkinto jäi seuraavana vuonna nappaamatta, sillä amerikkalaiseen yleisöön upposi paremmin toinen hitti, myös Suomessa nähty Kinky Boots.

Itselläni Matilda jäi näkemättä Broadwaylla, sillä en oikein tiennyt, mistä oli kyse. Tutustuin tarinaan vasta myöhemmin, kun lastenhoitajamme luki kirjaa iltasaduksi lapsillemme ja katsoimme sen vanhemman elokuvan. Sitten lähdimmekin yhdessä katsomaan musikaalin Suomen-kantaesitystä vuonna 2021 Tampereen Työväen Teatteriin. Nyt Matilda nähdään ensimmäistä kertaa Helsingissä. Svenska Teaternille sen on ohjannut Markus Virta.

Matildan rohkeus ja älykkyys voittavat

Matilda on huippuälykäs ja pikkuvanha mutta ei-toivottu lapsi, jonka intohimo on lukeminen. Hänen äitinsä ja isänsä eivät ymmärrä, miksi joku mieluummin lukee kuin katsoo televisiota, mutta se ei lopeta Matildaa ahmimasta kirjallisuuden klassikkoteoksia (alkuperäiskielillä) ja vierailemasta salaa kirjastossa.

Matildan äiti on kiinnostunut lähinnä ulkonäöstään sekä kilpatanssista ja varsinkin tanssiparistaan Rudolphosta. Matildan isä puolestaan tekee hämäräperäisiä bisneksiä ja yrittää rikastua myymällä vanhoja autonromuja uusina. Matildalla on myös veli, isän ja äidin ylpeys Michael, joka kuitenkin keskittyy vain television katsomiseen ja purukumin jauhamiseen.

Kirjastoreissuillaan Matilda kertoo kirjastonhoitajalle jatkokertomusta kahlekuninkaan ja akrobaatin rakkaustarinasta, joka on niin vangitseva, että kirjastonhoitaja ei ole saada tarpeekseen Matildan pohjattomasta mielikuvituksesta. Aina kun kahlekuninkaan ja akrobaatin rakkaustarina on kääntymässä onnelliseksi, tapahtuu uusi takaisku, ja Matilda kertoo jatkavansa tarinaa seuraavalla kerralla.

Matilda aloittaa koulunsa hirviömäisen rehtori Trunchbullin koulussa. Neiti Trunchubll terrorisoi oppilaita, kiskoo korvista, heittää heitä leteistä kuin moukaria ja uhkaa sulkea huonosti käyttäytyvät lapset ”kirstuun”.

Matildalla on onneksi ihana opettaja, neiti Honey, joka ymmärtää Matildan ainutlaatuisuuden, ja hänen tukensa auttaa Matildaa löytämään voimaa ja itseluottamusta. Matildalla on niin paljon ylimääräistä aivokapasiteettia, että hän kehittää myös kyvyn, jolla hän voi siirrellä esineitä pelkän ajatuksen voimalla.

Idioottivanhemmista ja tyrannirehtorista huolimatta Matilda säilyttää reippaan asenteensa ja selviää vaikeista tilanteista neuvokkuutensa ansiosta, mikä varmasti vetoaa varsinkin kouluikäisiin katsojiin. Tarinassa ei ole varsinaista opetusta, mutta se korostaa sitä, kuinka tärkeää on uskoa omiin kykyihinsä ja etsiä tukea ystäviltä. Synkistä teemoistaan huolimatta tarina on toiveikas ja loppukin onnellinen.

Matilda-koulu kasvattaa näyttelijöitä

Aivan kuten taannoisen TTT:n esityksen kohdalla, myös tässä versiossa päähuomion vievät äärettömän taitavat lapsinäyttelijät. Pääosassa vuorottelee kolme tyttöä, ja meidän näkemässämme esityksessä Matildaa näytteli Alexandra Borgström. Miten näin isoon roolin onkin löydetty näin karismaattinen nuori näyttelijätär? Oikeastaan haluaisin nähdä lavalla myös muut Matildat.

Herttaista neiti Honeya näyttelee Tampereelta lainattu Pia Piltz (mm. Anastasia). Piltz laulaa roolinsa upeasti ja esittää neiti Honeyn roolin sellaisella herkkyydellä kuten osasin odottaakin.

Herkullisimmat hahmot ovat Anna Victoria Erikssonin (mm. Kinky Boots, Cabaret) esittämä Rouva Wormwood, joka tepastelee korkokengissään ja isossa tukassaan kuin Pulmusten Peggy Bundy, pääsee esittämään komediennen taitojaan ja vetää myös yhdet esityksen parhaista sooloista. Neiti Trunchbull, jonka roolin castataan usein miesnäyttelijä, on taas kauheudessaan niin vangitseva, että Riko Eklundhin tulkitsemaa hahmoa on suorastaan ihana inhota.

Mutta ne lapset! Yksittäisten suoritusten sijaan kehun erityisesti koko ryhmän yhteistä tekemisen riemua ja iloa, joka välittyy katsomoon asti niin, että sitä katsoo kyyneleet silmissä. Lapset ovat käyneet vuoden verran Emilia Nymanin vetämää Matilda-koulua, jossa heille on opetettu musiikkiteatterin tekemistä ja annettu laulu- ja tanssiopetusta. Vaativat koreografiat sujuvat luontevasti ja yhdenaikaisesti, ja koko porukka on hyvin vakuuttava ja vaikuttava niin ilmaisultaan, tanssiltaan kuin laulultaankin.

Paul Farnsworthin kirjoista, kirjahyllyistä ja tikkaista muodostuva lavastus on runsas ja Jason Taylorin kirkasvärinen valaistus satumaisen tunnelmallinen. Kristian Nymanin ohjaama orkesteri soi kuin musiikki tulisi levyltä.

Voisin vetää kokonaisuuden yhteen näin: Ihan mielettömän hieno ja kaikin puolin onnistunut esitys, ja suosittelen sitä hyvin lämpimästi kaikille!

Entä se kielimuuri?

Ruotsinkielisen esityksen kohdalla on pakko tuoda esiin myös kielikysymys: Mitäs jos omassa perheessä ei puhuta ruotsia lainkaan tai kielitaito ei riitä dialogin seuraamiseen? Ei hätää, Svenska Teatern tarjoaa nykyisin myös suomenkielisen tekstityksen esityksiin. Tekstitysnäyttö sijaitsee lavan päällä, ja oma 8-vuotiaani pystyi seuraamaan esitystä oikein hyvin esityskielestä huolimatta. Oli hauskaa havaita, miten hienosti hän uppoutui esitykseen eikä kysynyt kertaakaan, milloin se päättyy tai kestääkö esitys vielä pitkään.

* * *

Kuvaus Matilda-koulusta synnytti vahvan nostalgisen tunteen, kun mieleen nousi muistoja 30 vuoden takaa vastaavasta produktiosta, jossa olin itse mukana. Ehkä myös joku Matilda-musikaalin lapsista innostuu jatkamaan näyttelemistä vielä tämän esityksen jälkeenkin. Tai ainakin jatkaa musiikkiteatterin kuluttamista katsomon puolella ja kirjoittaa näkemistään esityksistä blogiinsa muistellen Matilda-kouluaan.

Kuvat: Cata Portin.

Lippu saatu Svenska Teaternilta.

Muita tämän kauden esityksiä:

kulttuuri teatteri