Turvaletit
Näinhän se tuntuu menevän: jos kirjoitan blogiini, että jokin asia menee hyvin, lähes välittömästi sen jälkeen tilanne muuttuu.
Kun kirjoitin elokuun loppupuolella, että tyttö jää mielellään päiväkotiin, muistaakseni heti seuraavana päivänä vaikeudet alkoivat.
Päiväkodissa tapahtui kesän jälkeen useita muutoksia ryhmäjaossa. Viimein parin viikon jälkeen tyttö todella ymmärsi sen, että parhaat kaverit ovat toisessa ryhmässä ja se samassa ryhmässä oleva kaverikaan ei käy nykyisin aamupalalla. Lisäksi tytön mielestä aamupalalla on hänen lisäkseen vain vauvoja.
Yhtäkkiä hän alkoikin jäädä päiväkotiin joka päivä itkien. Roikkui kaulassa, juoksi monta kertaa perään ja lopulta puhkesi kyyneliin, kun lähdön aika koitti. Sydäntäsärkevää. Yritimme kysellä, voisiko tyttö ruokailla aamuisin isompien ryhmässä, mutta se ei oikein tuntunut onnistuvan.
Juttelimme tytön kanssa asiasta useana päivänä, ja kyselin, miksi hän jää itkemään. ”Ikävä isiä”, hän vastasi.
No voihan sentään, kun ei hän ole koskaan aiemmin ikävöinyt.
”Mikäs siihen ikävään sitten auttaisi?” tiedustelin.
Hän mietti hetken ja sanoi ilmeenkään värähtämättä: ”Letit.”
!!!
No tehdään sitten letit!
Kun olen nyt aamuisin letittänyt hiukset ja kertonut, miten letit sitten muistuttavat isistä eikä sen takia tule ikävä, tyttö on todella jäänyt päiväkotiin ilman itkuja. Yhtenä aamuna oli aikaa vain saparoihin ja silloin itku lähtiessä oli lähellä. Seuraavana päivänä palasin letteihin.
Hiusmateriaalia on vielä liian vähän vain yhden letin tekemiseen, mutta kaksi ranskalaista lettiä onnistuu jo oikein hyvin. Ja muistuttavat isistä kaksinverroin.
Perheessämme on otettu nyt käyttöön uusi termi: turvaletit.
Enpä olisi arvannut, että osaan tehdä hiuslaitteen, jolla on supervoimia!
