Lomien suorittaja yrittää olla suorittamatta lomaa

Olen niitä ihmisiä, jotka haluaisivat ottaa lomistaan ns. kaiken irti ja tehdä mahdollisimman paljon kaikkea, mitä ei tule tavallisesti tehtyä. Teen hyvin mielelläni suunnitelmia ja toimin sitten niiden mukaisesti, ja jos voisin, suunnittelisin myös jokaisen lomapäiväni etukäteen, että ehdin varmasti kaiken. Tiedän sen, olen lomien suorittaja. Ja voinet arvata, toimiiko tällainen perheen kanssa.

Kaltaiselleni ihmiselle on todella rankkaa jäädä lomailemaan ihan vain kotiin tai mökille ilman minkäänlaisia aikatauluja, mutta teen parhaani. Vaimoni on lomailun suhteen täydellinen vastakohtani: hän ei halua suunnitella asioita etukäteen vaan antaa niiden tapahtua, jos siltä tuntuu.

Hän voisi hyvin olla mökillä vaikkapa kuusi viikkoa putkeen ja palata loman jälkeen töihin virkistyneenä, vaikkei tekisi mitään muuta. Minä taas kokisin lomani menneen silloin täysin hukkaan, ja alan jo muutaman mökkiyön jälkeen kaipaamaan jotain muuta.

Siihen tämä kaupunkimökkeily on loistava kompromissi. Mökille on helppoa mennä koska vain yksin tai yhdessä, ja sieltä pääsee pyörällä parissakymmenessä minuutissa takaisin keskustaan, jos siltä tuntuu. Ja kun mökkikin sijaitsee kaupungissa, voi mökiltä käsinkin käydä tekemässä jotain muuta kuin puutarhanhoitoa.

Olen esimerkiksi mökkeilystä huolimatta päässyt käymään säännöllisesti kuntosalilla kuntoilemassa kolme kertaa viikossa, joko omalla salillani tai saman ketjun salilla Herttoniemessä.

Olemme parhaillaan niin syvällä kesälomassa kuin vain voi olla, eli kutakuinkin loman puolessa välissä. Viimeiset kaksi viikkoa olemme viettäneet Helsingissä ja ehtineet viettää aikaa sekä puutarhamökillä että kotona ja kaupungilla.

Jaoin edellisessä postauksessa vinkkejä kesäiseen Helsinkiin, ja muutamissa kohteissa olemme ehtineet jo itsekin käydä. Tärkein niistä oli tietysti retki Linnanmäelle, jota lapset olivat odottaneet malttamattomina.

Koko päivä siellä meni, ja jonoja oli ihan riittävästi, vaikka kävijämääriä olikin rajoitettu. Saimme retkelle seuraksi myös puutarhamökkinaapurimme lapsineen, joten pystyimme jakautumaan isojen ja pienten porukoihin. Isoimmat lapset pääsivät joihinkin laitteisiin ihan keskenäänkin, ja pääsinpä käymään itsekin yksinäni Taigassa. Kyllä odotan silti kovasti sitä aikaa, kun molemmat lapset ovat jo riittävän isoja kaikkiin laitteisiin. Tai edes sitä, että isompi pääsee kaikkiin laitteisiin ilman huoltajaa.

Kävimme myös Hernesaaren Birgitassa burgereilla ja ihmettelimme jälleen sitä, miten Hernesaaren rantaan saapuminen tuntuu edelleen siltä kuin tulisi johonkin etelän lomakohteen rantabulevardille. Burgeri oli yhä niin hyvä kuin muistinkin.

Ravintola Kuurnan kesäisistä lippakioskeista olemme ehtineet syödä Liisanpuistikon tacokioskilla. Loistavaa!

Ei liene kenellekään mikään uutinen, että kesä on ollut poikkeuksellisen helteinen, ja se on haitannut varsinkin omaa nukkumistani merkittävästi. Kuumaa on ollut sekä mökillä että kotona, eikä ikkunoiden auki pitämisestäkään ole ollut apua, kun yöt ovat olleet trooppisia. Nyt alkavalla viikolla tähän on luvassa onneksi helpotusta, mutta varsinkin viimeiset pari viikkoa tämä kuumuus on vienyt paitsi unet myös voimat ja jaksamisen tehdä juuri mitään kuin istuskella paikoillaan.

Ostin lapsille mökin pihaan ilmatäytteisen uima-altaan, mistä on ollut paljon iloa.

Olemme käyttäneet myös viime kesänä ostamaani telttaa ja nukkuneet siinä pari yötä mökin pihassa.

Alkavan viikon osalta ei ole juuri muita varmoja suunnitelmia kuin Ooni-pizzauunin käytön opettelua. Ostin Oonin Rouvalle syntymäpäivälahjaksi, mutta saimme laitteen vasta tällä viikolla. Ehdimme paistaa ensimmäiset koepizzamme sunnuntai-iltana, mutta seuraavat ovat luvassa jo maanantaina, ja sen jälkeen Rouva haluaa kokeilla heti perään toista taikinaa varta vasten pitkään kohotusaikaan tarkoitetuilla jauhoilla. Mutta hyvin nämäkin onnistuivat!

Suorittajalla itsellään ei ole alkavalle viikolle erityisiä toiveita, mutta lapsille voisi jonkin retkipäivän kehitellä heidän toiveidensa mukaan.

Perhe Vanhemmuus

Mehua kansalle, joka janoisena vaeltaa + kesäisiä menovinkkejä Helsingissä

Kaupallinen yhteistyö: Raikastamo

Koko perhe on ollut tämän viikon kesälomalla, ja Rouva ja lapset ovat viettäneet aivan koko viikon puutarhamökillä.

Itse yövyin viime sunnuntain kotona, kun kävin hoitamassa vielä illalla pari asiaa vuokra-autolla ja palauttamassa auton. Viikon puolivälissä olin myös yhden yön omilla teilläni, sillä olimme sopineet kahden päivän mittaiset bänditreenit bändini kanssa ensimmäiselle lomaviikolleni.

Muuten viikon teema onkin ollut helle, ja yhtä yötä lukuun ottamatta myös yöt ovat olleet trooppisia, siis ulkolämpötila ei ole laskenut yölläkään alle 20 asteen. Juotavaa kuluu siis runsaasti, ja lapsiakin on muistuteltava jatkuvasti siitä, että he joisivat riittävästi.

Sain Raikastamolta laatikollisen uusia Pikkujätti-mehutiivisteitä, jotka sopivatkin erityisen hyvin näin mökkikäyttöön, jossa kylmäsäilytystilaa on rajallisesti. Yhdestä tiivistepurkillisesta tulee litran verran mehua, mikä on juuri hyvä kerta-annos, eikä avatulle mehutiivistepakkaukselle tarvitse etsiä tilaa pikkuruisesta jääkaapista.

Pikkujätti-mehujen makuja on neljä: Omena, Appelsiini (+mandariini), Vadelma (+rypäle) ja Tropiikki, joista kolme ensimmäistä ovat myös luomumehuja. Kaikki mehut ovat säilöntäaineettomia eikä niissä ole lisättyä sokeria.

Mökillä olo on ollut aika leppoisaa ja naapurimökkien lapsista on ollut seuraa omillemme, mutta yöt ovat olleet melko hikisiä. Lastemme kerrossänky on käynyt jo hivenen pieneksi tyttärellemme, joten pohdin tässä, että seuraavalle mökkirupeamalle pystyttäisin teltan pihalle ja nukkuisin siellä tyttären kanssa. Ensi kesäksi pitää keksiä jokin uusi nukkumaratkaisu.

Mutta nyt olisi tarkoitus mennä pariksi päiväksi kotiin pesemään vaatteita ja katselemaan, mitä kaikkea muuta tekemistä keksimme kaikille lomalaisille.

Tässäpä siis muutamia enemmän tai vähemmän kesäisiä menoja sekä itselleni muistiin että muille vinkeiksi:

  • Linnanmäki, tietty. Emme ole tänä kesänä käyneet Lintsillä vielä kertaakaan, ja paine on kertynyt aikamoiseksi.
  • Uimastadion. Jos näillä keleillä ei käy Stadikalla uimassa, milloin sitten?
  • Allas Sea Pool. Pienempi ei ole vielä käynyt kertaakaan Altaalla!
  • Helsinki Biennaali -taidetapahtuma Vallisaaressa. Somen perusteella näyttää, että kaikki muut ovatkin jo käyneet siellä.
  • Kasarmitorin jättiterassi. Viime vuonna emme ns. ehtineet käydä Senaatintorin jättiterassilla kertaakaan, joten jospa tänä vuonna sitten.
  • Kaisaniemen kasvihuone. On taas jättilumpeen kukkimisaika. Ensimmäiset kukat kukkivat jo, mutta lisää nuppuja oli ilmeisesti avautumassa.
  • Eläinmuseo. 5-v on kysellyt jo pitkään, milloin voidaan mennä katselemaan taas dinosaurusten luurankoja. No, nyt kun eläinmuseo on taas auki, teoriassa minä päivänä tahansa. Paitsi maanantaisin, kun museo on suljettu.
  • Aku Ankka -näyttely Päivälehden museossa. Koska Aku Ankka!
  • Raija Malka & Kaija Saariaho: Blick -näyttely Amos Rexissä. Musiikillinen, tilallinen ja taiteellinen kokemus kuulostaa kiinnostavalta.
  • Ilja Repinin näyttely Ateneumissa. Tämä venäläisklassikko on nähtävä!
  • Seikkailupuisto Korkee. Olemme käyneet Korkeessa vasta kerran tänä vuonna, ja poika ei ole päässyt kiipeilemään kertaakaan. Ehkä odotellaan kuitenkin ensin, että kovimmat helteet väistyvät.
  • Ravintola Kuurnan popup-lippakioskit. Lemppariravintolan popupit ovat vallanneet jo kolme lippakioskia: Liisanpuistikko (Tacos), Eiranpuisto (Yakitori) ja Johanneksenpuisto (Sandwich).
  • Hernesaarenrannan Birgitan burgerit. Tänne pääsee nykyisin myös raitiovaunulla 6 lähes viereen!
  • Lonna. Suomenlinnaan kuuluvassa mutta erillisessä saaressa on mainio ravintola ja hieno sauna! Saunaa en niin kaipaa, mutta ravintolaan olisi kiva tehdä retki.
Perhe Ruoka ja juoma Lapset Vanhemmuus