Päivän (ja seuraavan vuoden) asu

Ja niin saatiin tähänkin blogiin päivän asu -postaus. Ja vielä tuplasellainen.

IMG_9109 (1).jpg

Valitettavasti en kuitenkaan voinut osallistua internetiä ravistelleeseen lapsi stailaa -haasteeseen, vaikka minua sellaiseen houkuteltiinkin, sillä mukanani oli vain yhdet housut ja kaksi paitaa.

Sen sijaan esittelen erinomaisia löytöjä tältä viikolta.

Ihan ensimmäisenä kehun Uniqlon pikee-paitoja. Ostin viime vuonna muutaman sellaisen, ja niistä on tullut lempipaitojani. Vaikka ne pestään käytännössä joka viikko, ne näyttävät edelleen kuin uusilta. Nyt minulla on niitä sitten muutama enemmän, ja voisin oikeastaan laittaa muut pikee-paitani kierrätykseen. Veikkaan jo nyt, että tästä tummansinisestä ruutupikeestä tulee uusi lempipaitani.

IMG_9074.jpg

Sitten housut – ja tämä on ehkä suurin ilonaiheeni. Farkkujen etsiminen on lähes kamalinta hommaa, mitä tiedän. Olen nyt useamman vuoden kerännyt voimia etsiä uutta mallia, sillä pitkään käyttämäni Topmanin farkut eivät enää istuneetkaan hyvin.

Pohdin farkkuasiaa jo viime vuoden New Yorkin -reissullamme, ja nyt heti vuotta myöhemmin, päätin kokeilla Uniqlon farkkuja. Oh yes!

Skinny Fit Tapered -malli istui niin kivasti, että ostin kahdet hieman eri sävyisinä. Housut myös lyhennettiin ilmaiseksi. (Lyhin pituus on 32 tuumaa, mutta omat persjalkani vaativat 30 tuuman pituuden.)

Tämä kuulostaa ehkä vähän hassulta, mutta harkitsen nyt vakavasti, pitäisikö hakea vielä kolmannet, nuo mitkä näkyvät alla olevassa kuvassa kaikkein oikeanpuolimmaisina.

IMG_9072 (1).jpg

Lähes yhtä suuri ilonaihe olivat uuden Converseni, sillä nyt löysin juuri sellaiset, joita etsin vuosi sitten! Nahkaiset ja täysin mustat. Edelliset vastaavat kulutin kirjaimellisesti puhki, ja viime vuonna mallistossa ei ollut täysin mustia. Myös Rouva on aikeissa hankkia samanlaiset, sillä hänkin on käyttänyt yhden vastaavan parin hajalle.

IMG_9077.jpg

”Isi, otatko sinä kuvan minunkin kengistäni?” kuuluu rattaista. ”Ja uusista perhoshousuista?”

No tottahan toki, otetaanpas sinulta vielä ne ulkovaatteet pois päältä.

IMG_9096.jpg

Tytön vaatteet ovat myös uudet. Perhoshousut ovat Levikset ja kengät Polo by Ralph Lauren, ja ne löytyivät Century 21:sta pilkkahintaan.

Se taisi olla isi, joka näihin farkkuihin ihastui ensin, ja pinkit tennarit taas olivat tytön omalla toivelistalla. Kenkien suhteen minulla ei ollut muuta vaatimusta kuin että ne pitää voida pukea avaamatta nauhoja. Näissä on tarra. Paita on Gapista, josta löytyi jokunen muukin vaate tytölle.

IMG_9090.jpg

Nyt sitten tiedänkin, mihin pukeudun seuraavan vuoden ajan.

Lisää vaatejuttuja tulossa? Joo! Heti, kun käyn taas vaatekaupassa! Palataan asiaan joskus vuonna 2016.

IMG_9111 (1).jpg

 

Kuvat on otettu Uniqlon 5th Avenuen liikkeessä.

Muoti Lasten tyyli Matkat Päivän tyyli

A Gentleman’s Guide to Love and Murder

Matkan seuraava teatteripläjäys tulikin jo heti seuraavana päivänä, kun kävin katsomassa päivänäytöksessä A Gentleman’s Guide to Love and Murderin.

IMG_8818 (1).jpg

Show palkittiin viime vuonna Tonylla Broadwayn parhaana, enkä ihmettele miksi. Esitys oli yksinkertaisesti loistava, kaikin puolin.

Hyvä lähtökohta on tietysti kierolla tavalla humoristinen juoni. 

Nuori Monty Navarro (tässä esityksessä Jeff Kready) saa äitinsä kuoltua yllättäen tietää olevansa aristokraattista D’Ysquithin sukua, ja lähestulkoon Highhurstin kreivi. Hänen ja arvonimen välissä on kuitenkin seitsemän perimysjärjestyksessä edellä olevaa kaukaista ”serkkua”, joiden olisi kuoltava ennen häntä. Ja siitä se ajatus sitten lähtee. Ei ole liian suuri juonipaljastus kertoa, että Monty alkaa päästää serkkujaan pois päiviltä yksitellen.

Siinä sivussa Monty on keskellä kolmio- tai neliödraamaa, kun hänen ihastuksensa päättää lähteä toisen, menestyneemmän miehen matkaan, ja Monty itse alkaa vikitellä yhtä kaukaisista serkuistaan, sellaista, joka ei ole tappolistalla.

IMG_8810.jpg

Dialogi on nokkelaa, ja myös musiikkinumerot vievät juonta eteenpäin. Erityisen huikea roolisuorituksen tekee Jefferson Mays, joka esittää jokaista Montyn kanssa samasta arvonimestä kilpailevaa D’Yisquithia, myös naisia. Ja sehän on aina hauskaa, kun mies pukeutuu naiseksi.

Tämä show pääsee omalla musikaalilistallani hyvin lähelle kärkeä. 

IMG_8814.jpg

Jos vielä yhden kävisi katsomassa tällä viikolla…?

Kulttuuri Matkat Suosittelen