Vuoden parhaat kuvat

Olen jo kolmena vuonna tehnyt tytön iso- ja isoisovanhemmille joululahjaksi Ifolor-kirjat, joihin olen kerännyt parhaat ja hauskimmat kuvat lapsesta vuoden varrelta.

IMG_5244 (2).jpg

Kirjoja on hauska selailla itsekin, sillä eipä digikuvia tule oikeastaan koskaan tilattua paperiversioina.

Nyt myös tyttö on innostunut katselemaan kuvia, ja tänään itse asiassa luin ensimmäistä kertaa hänelle kaksi ensimmäistä kirjaa kuvateksteineen. Hänestä oli selvästi jännää katsella omia vauvakuviaan ja kuunnella, mitä niistä kerroimme.

IMG_5259 (3).jpg

Tänä vuonna kirjan kokoaminen oli varsinainen urakka. Vuoden aikana oli kerääntynyt kuvia sekä kännykällä että järkkärillä otettuna peräti 27 000. Huh.

No nyt kirja on tehty, ja sen selaaminen saa itsenikin hyvälle tuulelle. Valmiiseen kirjaan päätyi reilut parisataa kuvaa, jokainen omalla tavallaan ainutlaatuinen, mutta muutama kuva on ylitse muiden. Kyseiset kuvat päätyivät kirjaan koko sivun kokoisina, yksi myös kanteen, ja jään ihailemaan niitä joka kerta selatessani kirjaa.

Tämä Toscanassa otettu kuva, jossa tyttö näyttää pieneltä posliininukelta.

IMG_8993.jpg

Tämä mökin riippumatossa otettu kuva, jossa on niin kesäisen rauhallinen ja kiireetön tunnelma.

IMG_9542.jpg

Tämä mökin rannassa otettu kuva, josta hehkuu viime kesän lämpö.

IMG_7983.jpg

Tämä hetkeä myöhemmin otettu kuva, jossa pieni keskittyy puhaltamaan saippuakuplaa.

IMG_7978.jpg

Tämä toinen saippuakuplakuva, jossa elämäni rakkaimmat ihmiset istuvat ilta-auringossa.

IMG_1193.jpg

Ja tietysti tämä…

IMG_1237.jpg

PASTARIIVIÖ!!!

Suhteet Oma elämä Lapset

Ja sitten lapseni sanoi, että… #12

”Isi, tämä ei aukea.”

Neiti 2,6 v, joka meni hetkeä aiemmin vessaan pesemään käsiään

Siis et kai sinä vaan lukinnut itseäsi sinne vessaan?

”Joo.”

IMG_5237.jpg

Voi sinua. Yritä avata se salpa. Vedä sitä pientä metalliosaa siihen toiseen suuntaan kuin mihin vedit sitä äsken.

”Näinkö?”

(En näe mitään.)

”Ei se liiku.”

Yritä kulta uudestaan. Nosta sitä nuppia ylöspäin ja vedä sitten peilin suuntaan.

”Ei se liiku.”

* * *

Ovi ei ole auennut kymmenen minuuttia myöhemminkään, joten repäisen sen auki voimalla, ja salpa vetäisee oven karmista irti ison palasen.

* * *

Älä sitten tee tätä uudestaan.

”En.”

No, laitetaan liimaa karmiin ja toistaiseksi se on sitten vaan tiks lukkoon.

IMG_5239.jpg

Suhteet Oma elämä Lapset Vanhemmuus