Sunnuntaiaamun yllätys
Ja niin alkoi uusi vaihe yöunissamme. Sitä oli oikeastaan osattu jo odottaa. Siihen oli myös valmistauduttu työntämällä tytön huoneessa sijaitseva runkopatja kiinni hänen sänkyynsä. Olisi se silti voinut alkaa vasta vähän myöhemmin.
Kuva ei liity tapaukseen.
Sunnuntaiaamuna tytön huoneesta kuului iloista juttelua kuten muinakin viikonloppuaamuina. Tytön annetaan yleensä höpötellä rauhassa ja järjestellä pehmolelujaan takaisin ikkunalaudalle ja hänet käydään nostamassa sängystään vasta, kun hän kutsuu äitiä tai isää. Nyt kutsua ei kuulunut, joten Rouva meni jonkin ajan kuluttua katsomaan, mitä huoneessa tapahtuu.
Rouva oli juuri kurkistamassa tytön huoneeseen, kun ovenraosta ilmestyikin yllättäen pieni käsi, joka veti oven auki. Oven takaa paljastui tyytyväisen näköinen pieni tyttö, joka tervehti äitiään: ”Moi!”
Tyttö oli siis ensimmäistä kertaa kömpinyt itse pois sängystään ja laskeutunut runkopatjan kautta lattialle.
No niin, tästä alkaa todellakin uusi vaihe yöunissamme. Milloinkahan hän keksii, että hän voi nousta sängystä myös keskellä yötä? Hoksaako hän jossain vaiheessa hiipiä viereemme nukkumaan?
Jotenkin aloin nähdä kotimme jälleen uusin silmin. Alkaako hän tassutella öisin ympäri asuntoa? Onko keittiöön ja eteiseen johtavat ovet nyt laitettava kiinni aina iltaisin vai voisinko luottaa siihen, että herkkäunisena heräisin siihen, jos hän kävelisi käytävässä?
Mitä kaikkea hän keksisikään tehdä, jos äiti ja isä eivät olisi vahtimassa..?
