Sandwich-sämpylät ja pulled pork -höpinää

Viime vuoden trendiruoka, pulled pork, jäi ainakin meidän taloutemme vakioruokien joukkoon. Uskon, että sitä tulee tehtyä jatkossa useamminkin, ihan jo pelkästään siksi, että kovin helpompaa ei ruoanlaitto voi olla. Lihan hauduttaminen vie tietysti aikaa, mutta muita valmisteluja ei ole lähes lainkaan, ja aloitteleva kokkikin saa varmasti aikaiseksi herkullisen lopputuloksen.

Mutta nyt katse siihen, minkä sisällä possu ja muut täytteet ovat!

IMG_1567.jpg

Kun aiemmin julkaisin pulled pork -reseptini, kehotin ostamaan tiettyjä valmiita sämpylöitä. Tällä kertaa kehotankin tekemään sämpylät itse!

Tällä Rouvan reseptillä sämpylöistä tulee täydellisen pehmeitä ja juuri sopivan sitkeitä, ja pitkulainen muotokin sopii loistavasti sandwichiin. Ja miten ne ovatkin kauniin värisiä!

IMG_1540.jpg

Lihan tavoin nämä sämpylätkään eivät ole aivan pikaruokaa, joten taikina kannattaa valmistaa samalla, kun lihat laittaa hautumaan. Kun taikinan nostattaa hitaasti yön yli jääkaapissa, se tekee Rouvan mukaan taikinalle ihmeitä.

IMG_1525.jpg

Sämpylämonsteri hymyilee isille

Sandwich-sämpylät

Ainekset

  • 1/3 palaa hiivaa
  • 4 dl vettä
  • 1 1/2 tl suolaa
  • 1 dl oliiviöljyä
  • 1 dl spelttijauhoja
  • n. 6 – 7 dl vehnäjauhoja
  • Maitoa
  • Seesaminsiemeniä

IMG_1520.jpg

IMG_1501.jpg

Valmistaminen

  1. Laita haalea vesi kulhoon. Murenna joukkoon hiiva ja sekoita, kunnes se on liuennut
  2. Lisää öljy ja suola kulhoon. Lisää jauhoja vähitellen. Alusta taikinaa n. 10 minuuttia, kunnes se muuttuu venyväksi ja alkaa irrota kulhon reunoilta. Lisää vähän jauhoja ja muotoile taikinasta pallo
  3. Peitä kulho pyyhkeellä ja anna sen kohota jääkaapissa yön yli
  4. Seuraavana päivänä levitä reilusti jauhoja pöydälle ja kaada taikina jauhojen päälle
  5. Jaa taikina 8 – 10 osaan, pyörittele siitä pitkulaisia pötköjä ja asettele ne uunipellille leivinpaperin päälle
  6. Anna kohota lämpimässä paikassa noin puoli tuntia. Voitele sämpylät maidolla ja ripottele päälle seesaminsiemeniä
  7. Paista sämpylöitä 225-asteisessa uunissa n. 15 minuuttia, kunnes ne ovat kauniin ruskeita.

Kutsu ystäväsi brunssille ja tarjoile sämpylät pulled porkin ja muiden lisukkeiden kanssa!

IMG_1559.jpg

Koti Ruoka ja juoma

Illallisella Sandrossa

Kelataanpas aikaa hieman taaksepäin ja palataan marraskuuhun. Kävimme silloin ystävämme Hannan kanssa illallisella Sandrossa (Kolmas Linja 17, sandro.fi/). Jutun kirjoittaminen jäi joskus jouluaiheiden alle ja oli unohtua kokonaan.

IMG_8795.jpg

Olihan siis se jo aikakin. Sekä kirjoittaa juttu että ylipäänsä käydä Sandrossa. Ravintola avattiin Kallioon jo vuosi sitten, ja sitä on kehuttu kovasti. Nyt-liitekin valitsi paikan viime vuoden parhaaksi uudeksi ravintolaksi kaupungissa. Odotukset olivat siis korkealla.

IMG_8745 (1).jpg

Rouva ei näy kuvassa, sillä marraskuussa Rouva ei näkynyt kuvissa.

Arki-iltana ei ollut ruuhkaa, ja palvelu pelasi hyvin.

Ruoka on pohjoisafrikkalaista, ja menun tulkitseminen vaati hieman tarjoilijan apua. Valitsin alkuun pastilla-piiraan rocquefort- ja sienitäytteellä ja pääruoaksi lammasburgerin.

IMG_8766.jpg

Annokset olivat runsaita ja maut kohdallaan. Pastilla oli mukavan rapea ja burgeri täyteläinen. Pidin hinta-laatusuhdetta erinomaisena.

Ainoa asia, joka hieman häiritsi, olivat annosten lisukkeet. Ei makunsa vuoksi, nehän olivat aivan erinomaisia: mukavan raikasta granaattiomenasalaattia, oliiveja ja maukkaita tahnoja.

Yllätyin kuitenkin, kun pääruoan kanssa tarjottiin täsmälleen samat salaatit ja tahnat kuin alkuruoan seurana. Kyllähän ne tuli syötyä, mutta kokonaisuudesta jäi sellainen vaikutelma, että näitä kahta annosta ei olisi tarkoitettu syötäväksi peräkkäin alku- ja pääruokina. 

IMG_8784.jpg

Kävin itse asiassa Sandrossa pian tämän jälkeen toisenkin kerran, työporukalla, ja söimme silloin Sultan’s Palace -menun. Alkuun samainen pastilla-piiras, pääruoaksi ankkaa ja couscous royalia ja jälkiruoaksi aprikoosipannacottaa.

Silloinkin havaitsimme, että pääruoan kanssa tarjoiltiin todella runsas ja hyvin samankaltainen salaatti kuin alkuruoan kanssa. Ehkä se on pohjoisafrikkalainen tyyli, mutta vähempikin salaatti olisi riittänyt. Pääruoka-annokset olivat muuten silloin niin valtavat, että kymmenen hengen seurueesta vain yksi taisi jaksaa syödä kaiken. Hyvä tietää sekin, jos pohtii, tarvitseeko ankka-annokseen yhdistää jokin alkupala. Ei tarvitse.

Kaiken kaikkiaan Sandro oli erittäin hyvä paikka hyvällä hinta-laatusuhteella ja runsailla annoksilla, ja kävisin oikein mielelläni kokeilemassa heidän kehuttua sunnuntaibrunssiaan joku viikonloppu. Mikäpäs minua estää?

IMG_8801.jpg

Suhteet Ruoka ja juoma Oma elämä Ystävät ja perhe