Tärkeä henkilö

Tänään haluan esitellä sinulle hyvin tärkeän henkilön.

VIP-1.jpg

Hän on Satu. Hän on Maku-lehden vastaava päätoimittaja ja aloittanut uudessa tehtävässään joulukuun alussa.

Hän kertoo rakastavansa itse tehtyä ruokaa, aikakauslehtipaperin tuntua ja villasukkia. 

Miten tämä sitten minuun ja blogiini liittyy?

Kaikin tavoin.

VIP-2.jpg

Tunnet hänet todennäköisimmin nimellä Rouva.

VIP-4.jpg

Rouvan mystinen hahmo on näkynyt blogissani kasvot kuvasta ulos rajattuina jo aivan blogin alkuajoista asti. Rouva halusi kuitenkin silloin pysytellä tuntemattomana. Tavallaan. Hän työskenteli aiemmin Demi-lehden päätoimittajana ja päätti silloin, ettei halua näkyä sosiaalisessa mediassa muuten kuin työroolissaan.

Mielestäni enää ei ollut mitään syytä niin sanotusti piilotella Rouvaa, ja toisaalta ajattelin, että monet lukijat ovat saattaneet joka tapauksessa tunnistaa hänet jostain yhteydestä.

Liki kahden vuoden anonymiteetin jälkeen haluan nyt esitellä Rouvan ja pyytää häntä vastaamaan muutamaan kysymykseen.

VIP-3.jpg

Satu, miksi päätit nyt tulla esiin omalla naamallasi?

”No se taisi olla enemmänkin sinun toiveesi.”

Niinhän se oli. Olen pitkään ajatellut, että jos kirjoittaa omasta elämästään ja joutuu jatkuvasti rajaamaan yhden sen tärkeimmistä ihmisistä pois, siitä puuttuu jotain olennaista.

Vaikka en olekaan varsinaisesti kirjoittanut blogia sinusta, myös sinun elämäsi on ollut väistämättä mukana jutuissani. Millaista on ollut lukea omasta elämästään lähes päivittäin internetistä?

”Ihan hassua. Olen tietysti ollut koko ajan takanasi tämän blogin tekemisessä, etkä ole koskaan kirjoittanut mitään, mitä en olisi pitänyt sopivana. Joskus on kyllä aika kummallista, kun kerron jollekin omalle ystävälleni, mitä olemme tehneet tai mitä lapselle on tapahtunut, ja hän toteaa: ’Joo, tiedän. Luin sen Tommin blogista.’”

Heh, on kyllä. En itsekään oleta, että kaikki kaverini lukevat blogiani, ja minullekin tulee usein yllätyksenä, kun joku kertookin lukeneensa jonkin asian blogistani.

Ruoka on sinulle hyvin tärkeä asia, nyt myös työn puolesta. Olen usein yrittänyt houkutella sinua vieraskirjoittajaksi blogin ruokajuttuihin. Voisiko se joskus tapahtua?

”Ei koskaan voi sanoa ei koskaan. Olen toimittaja ja vaikka nykyisessä tehtävässäni en enää kirjoitakaan juttuja, minulla on kuitenkin rakkaus tekstiä kohtaan. Ja suurin osa blogin ruoista on kuitenkin minun kehittämiäni. Mutta tähän asti tämäkin on toiminut.”

VIP-5.jpg

Miksi et sitten itse ole perustanut ihan ruokablogia?

”Ilta on niin kovin lyhyt. Jos blogia voisi pitää Instagram-tyyliin ilman täydellisesti valaistuja ja jalustan kanssa otettuja ruokakuvia, se voisi onnistuakin. Ruokaahan meillä tehdään ihan koko ajan.”

Eli sosiaalisen median osalta sinulle riittävät nyt muut kanavat?

”Kyllä. Yksi tärkeimmistä on tietysti Maku-lehden Facebook-sivu, jossa alamme julkaista joka arkipäivä klo 11 ruokaohjeen iltaa varten. Olemme aktivoitumassa Maku-lehden kanssa myös Twitterissä (@makulehti) ja pian Instagramissakin. Meillä on aika paljon matskua kuvauksista, ruokien testaamisesta ja ravintoloista, ja sitä olisi kiva jakaa.”

”Lisäksi twiittaan ja julkaisen kuvia henkilökohtaisilla Twitter- ja Instagram-tileilläni, ja kaikki ovat tervetulleita seuraamaan niitä. (Twitter: @satukoivisto, Instagram: @satu_koivisto)”

Onko henkilökohtainen Instagramisi siis kilpaileva Isyyspakkauksen Instagramin kanssa?

”Tavallaan. Kyllähän me välillä kilpaillaan ”insta-momenteista”, mutta emmeköhän me vain täydennä toisiamme. Joskus tietty saattaa tulla kuvat samasta asiasta, ja kuvateksteistäkin on joskus tullut lähes identtiset aivan vahingossa.”

VIP-6.jpg

Tehtäväsi Maku-lehdessä on kehittää ensisijaisesti Maku-brändin digipuolta. Sait napattua tiimiisi tuottajaksi myös huippusuositun bloggarin, Eeva Kolun. Miltä nyt tuntuu?

”Ihan mahtavalta. Mahtavaa saada mukaan tyyppi, joka on paitsi mieletön some-guru, rakastaa ruokaa yhtä paljon kuin itsekin. Olen pitkään seurannut Eevan blogeja ja tykännyt Eevan ruokafilosofiasta, ja on ollut tosi hienoa päästä tekemään hommia hänen kanssaan.”

Jäädään innolla odottamaan, mitä tästä yhteistyöstä syntyy!

VIP-7.jpg

Mitäs nyt tapahtuu tässä blogissa? Miten olet mukana jatkossa?

”Niin kuin tähänkin asti. Sinä ja tyttö olette edelleen blogin päähenkilöitä, mutta ei minua haittaa, vaikka itsekin näyn joskus kuvissa.”

Entäpä se kutsumanimi: totteletko mieluummin nimeä Satu vai Rouva?

”Eikös se Rouva ole aika vakiintunut?”

Onhan se. Mennään siis sillä.

* * *

Kuvat on ottanut vanha koulukaverini, Ilona Savola, joka muuten otti myös aiemmin julkaisemani bändikuvat.

Ilonan WWW-sivuilta löydät lisätietoa hänen kuvauksistaan ja niiden hinnoista. Ilonaa voi pyytää kuvauskeikalle myös kotiin (Etelä-Suomi), ja nämäkin kuvat on otettu meidän kotonamme. Saatiinpa kerrankin koko perhe samaan kuvaan! Kovin montaa yhteiskuvaa meistä ei olekaan tullut aiemmin otettua.

Tämä kuvaus oli itse asiassa joululahjani Rouvalle jo vuosi sitten, mutta se saatiin lopulta aikaiseksi vasta aivan hiljattain.

Ja hei, vaikka joulu meni jo, niin pistäpä korvan taakse muistiin, että valokuvaus on mainio lahjaidea myös muihin juhliin!

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe

Sitruuna-pinaattiraviolit ja voi-salviakastike

Mitä sinulle tulee mieleen, kun mainitsen sanan pastakone? Aika monelle tuntuu tulevan karjalanpiirakat, sillä niin usein olemme kuulleet, miten hyviä piirakoita sillä voi tehdä. Minulle se puolestaan tarkoittaa, että kohta saadaan ravioleja!

Edellisestä kerrasta olikin kyllä jo aivan liian pitkä aika, mutta vaikka itse sanonkin, niin kyllä näitä olisi kehdannut italialaisellekin tarjota.

IMG_1281.jpg

Joku varmaan miettii, voiko pastaa sitten valmistaa ilman pastakonetta. Jotain paksumpaa ja pitkulaisempaa voi, mutta ainakin ravioliin tarvitaan hyvin ohut levy, ja itse en jaksaisi nähdä sitä kaulitsemisen vaivaa.

Pastakoneellakin raviolien valmistamisessa on sen verran työtä, etteivät ne aivan arkiruokaa ole. Ei ihmekään, että niitä on vaikea löytää jopa italialaisista ravintoloista. Toisinaan on kuitenkin hauska näperrellä – varsinkin, kun lopputulos on näin herkullista!

IMG_1230.jpg

Sitruuna-pinaattiraviolit ja voi-salviakastike

Ainekset

Pastataikina

  • 1 l vehnäjauhoja
  • 4 kananmunaa
  • (Loraus maitoa)

Raviolien täyte

  • 150 g (tuoretta) pinaattia
  • 250 g ricottajuustoa
  • 1 kananmuna
  • sitruunan kuori raastettuna
  • 1/2 sitruunan mehu
  • 1/2 tl suolaa

Salviakastike

  • 50 g voita
  • 8 lehteä tuoretta salviaa

Lisäksi parmesanraastetta.

IMG_1140.jpg

IMG_1165.jpg

Valmistaminen

  1. Valmista ensin täyte: jos käytät tuoretta pinaattia, keitä sitä 3 minuuttia, puristele lehdet kuivaksi ja hienonna pinaatti. Jos käytät pakastepinaattia, valuta siitäkin neste pois esim. kahvinsuodatinpussissa, jotta täytteestä ei tule liian kosteaa. Sekoita kaikki täytteen ainekset keskenään
  2. Tee sitten pastataikina: Laita jauhot kulhoon (tai kekoon pöydälle), tee niiden keskelle kuoppa ja laita kananmunat kuoppaan
  3. Sekoita jauhoja ja munia toisiinsa vähitellen haarukalla, kunnes se alkaa tuntua hankalalta. Jatka sitten vaivaamista käsin. Taikinan kuuluu olla jäykkää, mutta jos se tuntuu liian kuivalta, lisää taikinaan pieni loraus maitoa
  4. Kun taikina alkaa tuntua tasaiselta ja kimmoisalta, on aika alkaa vaivata sitä pastakoneella. Muista puhdistaa kone veivaamalla pieni taikinapallo useasti ja joka kohdasta telojen läpi
  5. Ota taikinasta puolen nyrkin kokoinen kimpale ja litistä se käsissäsi mahdollisimman litteäksi. Mankeloi levy pastakoneen läpi paksuimmalla asennolla. Taita levy puoliksi ja mankeloi se uudestaan. Jatka tätä muutaman kerran, kunnes taikina muuttuu tasaisen vaaleaksi ja kauniin sileäksi
  6. Mankeloi taikinalevy tämän jälkeen askel askeleelta ohuemmaksi. Itse en tee taikinasta koskaan ohuempaa kuin asennolla 7 (ohuin on 9), jotta siitä ei tulisi vaikeaa käsitellä
  7. Aseta valmiiksi mankeloitu taikina pöydälle ja nostele teelusikalla täytettä sen päälle n. viiden senttimetrin välein niin, että täyte on reilusti levyn keskiviivan toisella puolella
  8. Käännä levyn toinen reuna täytteen yli toista reunaa vasten, painele levyn puoliskot tiiviisti kiinni toisiinsa täytenokareiden ympäriltä ja yritä saada kaikki ilmakuplat varovasti pois täytteestä ennen kuin suljet reunan 
  9. Leikkaa raviolit taikinapyörällä ja laita ne hyvin jauhotetulle alustalle
  10. Valmista ravioleja, kunnes täyte on käytetty kokonaan ja tee lopusta taikinasta esimerkiksi tagliatelleä. Tagliatellen voi hyvin kuivata myöhempää käyttöä varten harjanvarren, vaateripustimen tai vaikkapa pyyhkeen päällä.

IMG_1200.jpg

IMG_1214 (1).jpg

Raviolit kannattaa syödä pian sen jälkeen, kun ne on tehty.

  1. Kuumenna tilavassa kattilassa vesi kiehuvaksi, ja valmista sillä aikaa salviakastike: Hienonna salvianlehdet, sulata voi kasarissa ja lisää salvia siihen
  2. Kun ruokailijat jo istuvat pöydässä, mausta kiehuva vesi suolalla ja keitä ravioleja pienissä erissä, kunnes ne nousevat pintaan, n. 5 minuuttia paksuudesta riippuen. Maista yhtä raviolia tarkistaaksesi kypsyyden
  3. Kaada kypsät raviolit lävikköön ja valuta niistä vesi pois
  4. Kokoa annokset lautasille, kaada raviolien päälle voi-salviakastiketta ja ripottele pinnalle vielä parmesanraastetta.

IMG_1266.jpg

Ja muista valita tagliatellen kuivauspaikka huolellisesti.

IMG_1237.jpg

Koti Ruoka ja juoma