Yllättävä lumen kaipuu

En ole talvi-ihminen. En sitten yhtään. En pidä lumesta enkä pakkasesta ja valitsen mieluummin vaikka pienen tihkusateen kuin jäisen maan ja suolalla sohjoksi sulatetut kadut ja jalkakäytävät.

Minulta puuttuu myös aivoista täysin se osa, joka kaipaa talviurheilua: laskettelusuksia käytän keskimäärin joka toinen talvi, hiihtämässä en ole käynyt ysiluokan jälkeen kuin kerran ja luistimia en ole vetänyt jalkaan sitten peruskoulun. Siitä on aikaa kaksikymmentä vuotta.

Ei ole vaikea arvata, että olen ollut oikein tyytyväinen tämän talven säihin, kun ainoa vähänkään talvesta muistuttava asia on Rautatientorin Jääpuisto.

IMG_3727 (1).jpg

Johtuisikohan se juuri tästä lumettomuudesta vai luistelemattomuuteni 20-vuotisjuhlasta, mutta nyt kyllä kutkuttelisi kokeilla, miltä luistelu tuntuisi ja pysyisinkö lainkaan pystyssä. Vai onko luistelu kuin pyöräily: kun sen kerran oppii (edes auttavasti), se tulee jostain selkäytimestä?

* * *

No, tyttö palasi taas päiväkotiin pienen joululoman jälkeen. Päiväkoti oli suljettuna jouluviikosta loppiaiseen saakka, joten lapsikin sai viettää aikaa kotona ensin äidin ja sitten vielä mummon ja papan kanssa. Rouva kävi noukkimassa lapsen eilen päiväkodista ja kärrytteli hänen kanssaan kotiin.

Ja samalla hetkellä, kun he tulivat sisään, käänsin takkini.

Nyt sitä lunta ja pakkasta – ja aika nopeasti, kiitos!!!

IMG_3775.jpg

Opettelen mieluummin vaikka hiihtämään.

(Kuva on tältä päivältä. Eilen hän oli vielä rapaisempi – naamaan saakka.)

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe

Kotisiivouksesta ja sen kilpailutuksesta

Ei mennyt ihan putkeen siivousfirmamme lisämyyntikeikka. Halusimme kilpailuttaa kotisiivouksemme ja neuvotella mahdollisista lisäpalveluista.

Annettakoon anteeksi, että myyntineuvottelija tuli myöhässä, siihen oli syynsä. Ehkä tapana on myös jutustella niitä näitä ja kysellä asioita aiheen vierestä, kunnes asiakas itse yrittää tarpeeksi pontevasti palauttaa keskustelun takaisin sen varsinaiseen teemaan.

Myyntityötä tekevän ei kuitenkaan kannattaisi kesken myyntineuvottelun, edes leikkimielellä, kutsua asiakkaan pientä ja suloista tyttöä ’nulikaksi’ tai päästää suustaan sanaa ’vittu’ varsinkaan yhdistettynä kyseenalaiseen vitsiin. Ei myöskään tarvitse kertoa, miten asiakkaan kylpyhuone on asunnon ’heikoin lenkki’. Tiedämme itsekin, että se on pieni ja ahdas.

Lopetin vaivaannuttavan jutustelun hintatiedusteluun ja pyysin napakasti kahta tarjousta: toisen ilman tiettyä lisäpalvelua ja toisen tarjouksen sen kanssa.

Taisi tyyppi itsekin huomata huoneessa puhaltavan jäisen viiman, sillä hän luikahti ulos hyvin nopeasti sen jälkeen, kun ilmoitin, että tammikuu mennään joka tapauksessa vanhalla sopimuksella, ja ilmoitamme myöhemmin, hyväksymmekö tarjouksen. Ei odottanut edes vaipanvaihtoon poistunutta Rouvaa takaisin huoneen puolelle.

Miehen lähdettyä katsoimme Rouvan kanssa toisiamme silmät suurina ja ihmettelimme yhteen ääneen äskeistä keskustelua:

”Olisi tehnyt mieli sanoa, että älä nyt vaan sano enää mitään vaan kerro vaan se hinta.”

Rouva myös mietti, että hänellä oli samanlainen tunne kuin katsoessa huonoa stand upia: kiemurtelua penkissä toivoen, että tilanne olisi nopeasti ohi.

”Pitäisikö kysyä tarjous jostain muualta?”

”Joo, olisi pitänyt joka tapauksessa.”

Vaan mistä? Otan mielelläni vastaan suosituksia luotettavasta ja poikkeuksetta hyvää jälkeä tekevästä siivousfirmasta Helsingissä.

Suhteet Sisustus Oma elämä Ystävät ja perhe