Salmiakkitiikerijäätelö

Kun kirjoitin viime viikolla salmiakkikioskista ja kehuin Pöyröö puluveri -salmiakkijauhetta, minut haastettiin postaamaan myös jokin resepti, jossa käytän kyseistä jauhetta. En ollut tarpeeksi rohkea kokeilemaan salmiakkia suolaisessa ruoassa, joten päätin tehdä salmiakkitiikerijäätelöä. Ja hyvinhän se tähän helteiseen torstai-iltaan sopiikin!

IMG_4423.jpg

Monet jäätelöohjeet ovat vaivalloisia, ja niissä keitellään aineksia, mutta tämän ohjeen jäätelömassa syntyy nopeasti mitään keittelemättä. Jäätelö maistuu todella hyvältä pelkällä vaniljallakin maustettuna, joten kannattaa tsekata ohje, vaikkei salmiakkitiikeri olisikaan oma suosikkimakusi.

Aloitetaan kuitenkin marmeladista.

Paitsi jäätelö, myös jäätelössä käyttämäni appelsiinimarmeladi on itse tehtyä. Koska appelsiineista käytetään myös kuoret, suosittelen käyttämään luomuappelsiineja. Voit kaikin mokomin laittaa jäätelöön myös valmista appelsiinimarmeladia, mutta minusta oli hauska kokeilla tätä itse.

IMG_4309.jpg

Appelsiinimarmeladi

Ainekset

  • 5 mehukasta ja isoa luomuappelsiinia – mielellään siemenettömiä
  • 1/2 kg hillosokeria

Valmistaminen

  1. Pese appelsiinit
  2. Raasta kuoret ja laita ne tilavaan kattilaan. Voit raastaa osan kuorista raudalla, jolla saat marmeladiin isompia suikaleita (mikä tuon pienen raastinvälineen nimi sitten lieneekään?)
  3. Kuori appelsiinit, paloittele ne, tarkista ettei niissä ole siemeniä ja laita palaset tehosekoittimeen tai monitoimikoneeseen
  4. Hienonna appelsiinit tehosekoittimessa
  5. Laita kattilan päälle siivilä ja kaada hienonnettu appelsiini tehosekoittimesta siivilään. Hiero appelsiinia lusikalla siivilää vasten, jotta neste pääsee valumaan kattilaan. Siivilään jää noin nyrkillinen melko kuivaa ja mautonta mäskiä, jota ei käytetä marmeladiin. Voit myös huuhtaista tehosekoittimen vedellä ja kaataa veden mäskin päälle, jotta siitä irtoaisi viimeisetkin maut marmeladiin
  6. Lisää kattilaan hillosokeri ja keitä miedolla lämmöllä puolisen tuntia ja kuori vaahto pois seoksen pinnalta
  7. Säilö lasipurkkiin. Hillo on valmista käytettäväksi seuraavana päivänä.

IMG_4389.jpg

* * *

Alla olevalla reseptillä saat jäätelöannokset 2 – 3 henkilölle. Jos teet isomman annoksen, huomioi, että se ei ehkä mahdu yhdellä kertaa jäätelökoneeseen.

IMG_4351.jpg

Vaniljajäätelö

Ainekset

  • 1/2 dl sokeria
  • 1 kananmuna
  • 2 dl kuohukermaa
  • ripaus vaniljajauhetta tai 1 rkl vaniljasokeria

Valmistaminen

  1. Vaahdota huoneenlämpöinen kananmuna sokerin kanssa
  2. Lisää vaniljajauhe tai vaniljasokeri kananmuna-sokerivaahtoon ja sekoita kevyesti
  3. Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi
  4. Lisää kermavaahto kanamuna-sokerivaahtoon ja sekoita jälleen
  5. Kaada seos jääteökoneeseen ja anna sen käydä 30 – 40 minuuttia, kunnes jäätelö on muuttunut kiinteäksi.

Jäätelön voi tehdä myös ilman jäätelökonetta. Silloin massan annetaan jähmettyä pakastimessa ja sitä käydään sekoittamassa n. 10 minuutin välein voimakkaasti, jotta jäätelön rakenne pysyy ilmavana.

IMG_4374.jpg

* * *

Appelsiinitiikerijäätelön tein näin:

  1. Levitin valmiin jäätelön syvälle lautaselle
  2. Lusikoin sinne tänne appelsiinimarmeladia
  3. Ripottelin Pöyröö puluveri -salmiakkijauhetta raidoiksi pinnalle
  4. Laitoin jäätelön pakastimeen jäätymään kunnolla
  5. Ja lopuksi tein jäätelöannoksen jäätelökauhalla.

IMG_4413.jpg

IMG_4419.jpg

Onko vielä sanottava, miten hyvää tästä tuli?

IMG_4428.jpg

No aivan TÖRKEÄN hyvää!!!

IMG_4442.jpg

Koti Ruoka ja juoma

Ryppyjä kestovaipparakkaudessa

Varoitus: Lopeta heti lukeminen, jos sinua eivät kiinnosta kestovaipat ja niiden sisällöt.

IMG_0218.JPG

No niin, sinua on varoitettu.

Olemme edelleen jatkaneet kestovaippailua (hah, tämä sana karkoittaa viimeisetkin, joita koko aihe yököttää) aivan suunnitelmiemme mukaan: päivisin kestoillaan ja öisin käytetään kertakäyttöistä vaippaa. Poikkeustilanteissa ja matkoilla kertakäyttöisiä on käytetty myös päivisin, mutta esimerkiksi mökkioloissa kestoja on käytetty niin kuin kotonakin, ja ne on käyty pesemässä anoppilassa.

IMG_0301.JPG

Nyt kuitenkin vaippojen käyttämisessä on alkanut häiritä pari asiaa.

Pienempi harmi on, että osassa käyttämistämme vaipoista niiden tarrat ovat menneet käytössä aika huonokuntoisiksi (kuva yllä), ja tyttö saa nypellettyä vaatteiden läpikin ne auki. Ilman bodyä näitä vaippoja ei voi käyttää lainkaan.

IMG_0220.JPG

Paremmin toimivat joko leveämmällä tarralla olevat kestovaipat (kuva yllä) tai vielä paremmin nepparikiinnityksellä toimivat (kuvat alla). Niitä tyttö ei ole ainakaan vielä saanut kiskottua auki.

IMG_0217.JPG

IMG_0222.JPG

Sitten on se isompi harmi: vaipan sisältö. Kun sitä tavaraa tulee kerralla niin iso lasti, että se ei pysy vaipan sisällä. Kertakäyttövaippojen kanssa en ole vastaavaa havainnut, sillä ne istuvat jotenkin tiukemmin.

Mutta eihän tämä ole todellista, että kerran päivässä on vaipanvaihdon yhteydessä vaihdettava myös vaatteet, käytettävä lapsi suihkussa ja pestävä joko sohva, lattia tai vuodevaatteet. Kuvittelin, että kestoja voisi käyttää päiväkodissakin, mutta eihän siitä mitään tule, jos se on tällaista sotkemista.

Mitenkäs te muut kestoilijat olette ratkaisseet ongelman?

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe