Olin varautunut siihen, että monenlaiset lapseen liittyvät asiat herättäisivät tunteita ja keräisivät kommentteja ja arvostelua. En kuitenkaan osannut arvata, että lapseni hiukset olisivat yksi niistä.

Sitten julkaisin kuvia tytöstä hiukset pystyssä ja niskahahtuvat pitkinä ja sain kuulla, miten lapsi näyttää ihan Juicelta ja lukijaa hirvittää ja että kampaa se edes.

Nyt nämä kommentit lähinnä naurattavat.

Kun lapsi kiehnää pitkin päivää sylissä ja sohvalla, nukkuu välillä päiväunia ja pitää välillä lakkia päässään, ohuet vauvanhahtuvat rastoittuvat helposti ja nousevat väistämättä pystyyn. Lapsen hiuksia tietysti kammataan ja harjataan, mutta sitä on mahdotonta tehdä ennen jokaisen tilannekuvan ottamista. Tilannehan on hetkessä ohi. Ja välillä tukka voi olla juuri se tilanne.

Tytön tukkalaite oli pahimmillaan keväällä, jolloin hiukset nousivat pystyyn pelkän ajatuksen voimalla, mutta kesän tullessa ne alkoivat muuttua paksummiksi ja vähemmän rastoittuviksi. Juice-hahtuvatkin leikattiin ennen yksivuotispäivää pois tytön niskasta, ihan omasta tahdostamme. Toinen niistä pääsi vauvakirjan väliin ”ensimmäiseksi hiussuortuvaksi”.

Hiusongelmat eivät kuitenkaan päättyneet tähän. Kesällä aloimme kuulla molemmilta isoäideiltä, että onpa pitkä tukka. On pitkä. Silmille menee. Rusetin saisi. Pitäisi leikata, kun on niin pitkä.

No kun ei se ole edes pitkä. Haluaisimme kovasti, että se olisi vieläkin pidempi. Sellainen, jonka voi laittaa kiinni vaikkapa hiuslenkillä. Eihän siitä voi tulla niin pitkää, jos sitä pitää välillä lyhentää. (Ja ei kannata yrittää väittää, että karvat kasvaisivat jotenkin nopeammin, kun niitä välillä leikkaa.)

Anoppini kertoi myös, että ennen oli tapana sanoa, että tulloo kierot silmät, jos tukka männöö silimille. Ensimmäisellä kerralla naurahdin moiselle uskomukselle. Kun sama asia oli kuultu useamman kerran useampana päivänä myös lankomiesten suusta, ymmärsin, että kyseinen pelko taitaa elää Etelä-Savossa vielä tänäkin päivänä. Terveisiä siis vielä anoppilaan: ei tule.

Hiusperinteet taitavat olla yhtä tunteita herättäviä muissakin perheissä. Kaverimme kertoi, että heidän suvussaan taas on ollut tapana, että lasten hiuksia ei leikata ennen kuin lapsi täyttää kaksi vuotta. Yksivuotiaan pojan äiti kuitenkin kohahdutti sukuaan ja päätti leikata paksun otsatukan lyhyeksi, ettei se menisi silmille. Liekö kuullut saman eteläsavolaisen sanonnan?

No mutta ihan tiedoksi kaikille niille viidelle lukijalle, joita tämä aihe kiinnostaa:

• Emme ole aikeissa leikata lapsen hiuksia
• En edelleenkään aio kammata tytön tukkaa ennen jokaisen kuvan ottamista
• Jonkin hiuspinnin tökkääminen tytön tukkalaitteeseen on harkinnassa, mutta epäilen, pysyykö se lainkaan paikallaan.

Taitaa olla parasta pitää lakkia päässä mahdollisimman paljon, niin muiden ei tarvitse kauhistua lapsen hiusten pituudesta tai siitä, mihin suuntaan ne osoittavat.