Huomasin eilen, että MTV3 hakee taas uutta idolia ja aloittaa tänään koelaulut Helsingissä. Ensimmäisestä kerrasta onkin kulunut jo tasan kymmenen vuotta. Mitäs sitten?

No sitä, että tulipa itsekin käytyä koelauluissa silloin vuonna 2003. Voin paljastaa heti loppuratkaisun: minusta ei tullut idolia.

Parta kasvoi jo elokuussa 2003

Formaatti oli silloin uusi, enkä tiennyt, mitä odottaa, kun osallistuihin koelauluihin Tampere-talossa. Tampereella siksi, että en päässyt ystäviemme häiden vuoksi Helsingissä järjestettyihin koelauluihin. Kuten kuuluu sanoa, lähdin mukaan leikilläni, mutta kun pääsinkin alkukarsinnoista jatkoon, odotukset alkoivat kasvaa.

Tuomaristossa olivat silloin Asko Kallonen, Nanna ”Sä kosketit mua” Mikkonen ja Hannu Korkeamäki. Toisin kuin tv:ssä annettiin ymmärtää, tuomaristo ei todellakaan kuunnellut kaikkia laulajia, vaan tuotantoyhtiön edustajat tekivät ensimmäisen karsinnan. Tuomariston eteen pääsivät siis vain parhaat ja kaikkein kaameimmat kokelaat.

Juontajat, Ellen Jokikunnas ja Heikki Paasonen, toimivat tärkeinä hengennostattajina, mikä olikin tarpeen, sillä suurin osa koelauluista oli odottamista. Omat lauluosuudet kestivät muutaman minuutin, ja odotukset venyivät tuntien mittaisiksi. Siihen aikaan ei ollut mobiililaitteita, joilla olisi voinut viihdyttää itseään, mitä nyt joku matopeli vanhassa nokialaisessa.

Ajattelevaisimmat olivat ottaneet mukaan jotain tekemistä tai luettavaa, kuten se jännällä murteella puhuva poika, joka lueskeli Savoy-teatterin kahviossa ulkomaisia teinilehtiä. Tyttöjen lehdiltä ne minusta näyttivät. Sama poika lauloi teatteriviikonlopun ensimmäisessä karsinnassa rivissä minun vieressäni. Kaveri lauloi korkealla ja pienellä äänellään jotain r’n’b-henkistä. Ajattelin, että tyyppi pääsee kyllä varmasti jatkoon, ihan vaan ulkonäön perusteella. ”Mie oon Tuiskun Antti”, hän esitteli itsensä.

Hanna Pakarista en muista karsinnoista, mutta Jani Wickholm viihdytti muita kilpailijoita kitarallaan vielä illallakin, kun odotimme ensimmäisen teatteripäivän tuloksia Töölön Scandic-hotellin yläkerrassa. Päivällä oli kaksi karsintaa, ja pääsin jatkoon vielä siitä, jossa seisoin Antti Tuiskun vieressä. Sen jälkeen vuorossa oli ryhmätehtävä, jossa lauloimme kolmen kundin kesken Samuli Edelmannin Ihana ilta. Biisi oli aika pliisu ja esiintymiseni varmasti aika keskinkertainen. En päässyt enää jatkoon.

Meidät jaettiin kolmeen huoneeseen, joiden merkitystä emme tienneet. Kun kahdesta huoneesta oli kuulunut kovat riemunhuudot, oli aika selvää, miten meidän huoneellemme kävisi. Katselimme toisiamme hiljaa ja vakavina.

Jälkeenpäin olen päätellyt, etten halunnut tarpeeksi menestyä kisassa enkä ollut tosissani. En myöskään uskonut siihen, että voisin voittaa. Oikeastaan jopa pelkäsin, että pääsisin jatkoon, sillä olisin varmasti joutunut olemaan silloin poissa töistä kuvausten vuoksi. Jälkeen päin ajateltuna hassu ajatus, ja olisihan asian saanut varmasti järjestymään.

Voisihan kisasta putoamista selittää myös sillä, että show’hun haluttiin mukaan tyyppejä, joilla on sopiva tarina. Trukin ratista tähtiin. Johtui se sitten siitä, etten ollut sopiva tyyppi, tai ihan vaan siitä, etten ollut tarpeeksi hyvä, ei ollut kiva tippua kisasta, vaikka kuinka leikilläni siihen lähdinkin. Tuomarit vakuuttelivat, että 60 – 70 parhaan joukkoon pääseminen oli jo hyvä saavutus ja että kaikki, jotka tässä vaiheessa tippuvat ovat hyviä ja niin edelleen.

”Älkää lopettako laulamista”, sanoi Nanna.

Kun ohjelma lähetettiin ulos myöhemmin syksyllä, odotin sydän hakaten omia esiintymisiäni. En ollut kertonut juuri kenellekään, että olin ohjelmassa mukana. Onneksi. Lauluani ei näytetty lainkaan tv:ssä. Sosiaalista mediaa ei vielä ollut eikä videoklippejä jaeltu netissä lainkaan niin kuin nykyisin. Lieneekö ollut jaossa lainkaan.

Tähtihetkeni oli se, kun haukkasin pizzaa jonkun kädestä Idols Extrassa. Rajallista lähetysaikaa piti varmaan käyttää niihin, jotka pääsivät kisassa eteenpäin ja niihin, joilla oli kaikkein räiskyvin persoonallisuus.

Vielä vuosien päästäkin olin kavereille Idols-Tommi ja tv:stä tuttu. Heh.

En hakeutunut enää toiste ohjelmaan, vaikka ajatus kutkuttelikin seuraavilla tuotantokausilla. Sitten täytin kolmekymmentä, eikä asialla tarvinnut enää vaivata päätään.

Olen silti seurannut ohjelman aiempia tuotantokausia innokkaasti, välillä päivitellyt kilpailijoiden huonoa tasoa ja välillä kuunnellut laulajia lumoutuneena. Viime kerralla Diandra oli myös omasta mielestäni aivan ylivoimainen.

Jos nyt olisin kymmenen vuotta nuorempi ja päättäisin lähteä mukaan, se pitäisi tehdä aivan toisella asenteella. Ei katsellaan nyt vaan voitan tämän. Eihän siinä muuten ole järkeä. Ja sitten pitäisi varautua siihen, että kaikki koelaulut ovat peukutettavana, kommentoitavana ja kritisoitavana sosiaalisessa mediassa. Siksipä en tiedäkään, lähtisinkö siihen enää. Ainakaan en laulaisi koelauluissa enää Black Velvetiä.

Mutta sinne vaan kartuttamaan kokemusta kaikki, joilla ikä sen sallii.

Ja hei, olisipa hauska tietää, onko joku muukin käynyt kokeilemassa idoliutta ja aikooko joku teistä (nuoremmista) lukijoista mukaan kisaan.