Uskomatonta, mutta perhevapaajaksostani on enää alle puolet jäljellä. Voisin kyllä käyttää jopa sanaa lomastani, sillä niin helppoa lapsen kanssa on ollut. Välillä tuntuukin jopa hieman epäoikeudenmukaiselta, miten oma kokemukseni lapsen kanssa kotona olemisesta on niin erilainen kuin vaimollani. Tuntuu kuin veisin rusinat pullasta.

Kun vielä syksyllä lapsi oli paikallaan makaava huutava möhkäle, joka vaati jatkuvaa huomiota eikä nukkunut päiväunia, nyt hän nauraa paljon, leikkii pitkiä aikoja itsenäisesti – ja nukkuu päiväunia kolmisen tuntia päivässä. Syksyllä vauva vaati maitoa monta kertaa päivässä ja yössä, mutta nyt hän syö jo isoja annoksia kiinteää ruokaa päivisin ja nukkuu yksitoista tuntia öisin.

Ehdin hänen päiväuniensa aikana hoitamaan omia asioitani ja esimerkiksi kirjoittamaan blogia, ja hereillä ollessaankaan hän ei vaadi enää jatkuvaa huomiota. Kunhan vain kuulen, että jostain kuuluu jokeltelua tai oikeanlaista kolinaa, tiedän että kaikki on hyvin, eikä minun tarvitse kulkea hänen perässään. Jos tulee liian hiljaista, on käytävä katsomassa, mitä on meneillään.

Nyt saan varmasti monien vihat niskoilleni, mutta olen myös nukkunut enemmän kuin vuosiin. En oikeasti pysty sanomaan, milloin olisin viimeksi nukkunut muutaman kuukauden ajan joka yö 8 – 8,5 tuntia, mutta nyt käyn nukkumaan iltaisin yhdentoista aikoihin ja herään aamulla vaimoni jälkeen seitsemän ja puoli kahdeksan välillä. Töissä käydessäni olen tottunut nukkumaan selkästi vähemmän – ja olemaan kroonisesti väsynyt.

Ja sitten itse lapsi: on upeaa seurata, miten hän on muuttunut vauvasta pieneksi tytöksi, jolla on omat puuhat ja kiinnostuksen kohteet. Kun lasken hänet lattialle, voin arvata, mihin suuntaan hän lähtee konttaamaan sen mukaan, mikä ovi on raollaan, missä koira on tai mitä tavaroita on jonkin pöydän reunalla. On kuin minulle olisi viimein luettu ääneen se jokin salainen lapsenkäyttöohje, jonka puuttumista olen harmitellut ensimmäiset yhdeksän kuukautta.

Ymmärrän hyvin, miksi niin monet äidit eivät halua viedä lastaan hoitoon juuri tässä vaiheessa, joka tuntuu olevan tähän astisista se kaikkein ihanin.

Ihmettelen kuitenkin sitä, miten niin monet isät eivät tunnu ymmärtävän samaa asiaa.