Pieni hiippailija

Vastauksia eilisiin kysymyksiin ei tarvinnut pohtia pitkään. Viime yönä heräsin puoli neljältä käytävästä kuuluvaan tepasteluun ja nousin katsomaan, mitä siellä tapahtuu. Tyttö oli noussut sängystään ja suunnisti kylpyhuonetta kohti.

”Mihin olet menossa?” kysyin häneltä.
”Potalle istumaan. Valo päälle”, hän vastasi.

Yritin sanoa hänelle, että vielä ei ole aika nousta ja että meidän pitäisi mennä takaisin nukkumaan, mutta hän oli päättäväinen. ”Potalle.”

”Okei, käydään potalla mutta sitten mennään takaisin nukkumaan”, sanoin hänelle.

Tyttö istui potalla kiireettömästi, katseli ympärilleen ja sanoi hetken päästä: ”Puuroa.” Oli selvää, että puuroa ei tulisi, ja kun pottaankaan ei tullut mitään muutamassa minuutissa, ilmoitin, että nyt olisi palattava sänkyyn. Ja siitä hän sitten loukkaantui.

Huuto oli kovaa, ja se kesti pitkään. Rouvakin joutui nousemaan, ja siinä me sitten yritimme saada lasta sekä hiljenemään että pysymään sängyssään, ja hän puolestaan yritti vakuuttaa meitä siitä, että nyt on kaikkien aika nousta – myös naapurien. Ei kelvannut vesi, ei syli, ei tarjous jäädä viereen nukkumaan eikä myöskään unien jatkaminen äidin ja isin vieressä.

Lopulta, ehkä noin puolen tunnin jälkeen, huuto alkoi laantua, ja sanoimme hänelle, että nyt kaikki menevät nukkumaan. Hän jäi istumaan sängylleen yhä valittaen, joten jäin vielä katselemaan ovenraosta, pysyykö hän sängyssään, vaikka me poistumme. Pysyi hän. Vähitellen hän hiljeni, kellahti mahalleen ja nukahti. Hiljaisuus kuulosti suloiselta.

* * *

Aamulla havahduin siihen, kun makuuhuoneen ovenkahva painui alas ja ovi aukesi. Kello oli hieman vajaat seitsemän, ja Rouva oli noussut jo puolisen tuntia aiemmin. Tyttö seisoi oviaukossa yksin ja sanoi: ”Moi!”

”No moi kulta, joko sinä olet herännyt?” kysyin. Hän vastasi myöntävästi, kiipesi sänkyyn viereeni ja antoi ison halin ja suukon.

”Oi, ihanaa, kiitos! Tämähän oli oikein mukava herätys.” Tyttö jatkoi halailua ja suukottelua. Öiset erimielisyydet olivat selvästi jo unohtuneet puolin ja toisin.

”Voitaisiinko silti sopia, että yöllä ei enää hiippailla vaan nukutaan?”

Ehkä hän vastasi jotain, ehkä ei. Jotenkin minulla on kuitenkin sellainen tunne, että tämä asia ei pääty vielä tähän.

Kommentit (16)
  1. Meillä on samanikäinen poika, jolla muuten alkoi järkky uhma hetii sitten. Mutta siis, meilläkin ollut kaksi kertaa yöheräilyä, ei jäänyt tavaksi, eli poika heräsi 03.30 ja vaati puuroa. Mä keitin puurot kun en jaksanut alkaa huudattaan/nukuttaan, poika söi ne muutamassa minuutissa ja pyysi sitten takaisin nukkumaan.

    Mutta huh uhma. Uhmaa mua, ei miestä. Hurja huuto, jos esim. Ei saa välipalaksi kuin yhden banaanin vaikka lisäksi tarjolla on muitakin hedelmiä. Tai jos ei saa 10 palaa juustoa. Tai mitä tahansa. Kiltti poika muuttui viikossa tahtoiän myllerlykseen..

    Miten teillä oman tahdon kehittyminen näkyy?

    1. Olen ollut jo pitkään aikeissa tehdä tästä oman postauksensa. Olen silloin tällöin viitannut pienen tytön vahvaan luonteeseen, ja sitä se todella on. Tahtoa, uhmaa, whatever, mutta kyllä meidän pikkudiiva on aika päättäväinen, ja jos asiat eivät mene niin kuin hän haluaisi, hänestä tulee varsinainen damien. Palataan tähän aiheeseen joku toinen päivä, kun jaksan naputella aiheesta jutun.

  2. Sun täytyy alkaa miettimään mihin tiloihin kannattaa antaa käyttöoikeudet ja mihin ei yöaikaan.

    1. Joo, sähkölukot oviin ja kulkukortti kaulaan!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *