Retki Talvipuutarhaan ja 5 x 3 hyvää asiaa
Sain Urbaani Isä -blogia kirjoittavalta Markolta haasteen tehdä postauksen, jossa kerron 5 x 3 hyvää asiaa: hyvät asiat päivissäni, minussa, elämässäni, tässä vuodessa ja blogissani.
Yksi asia, missä en ole lainkaan hyvä, on haasteisiin vastaaminen, mutta nyt päätin tarttua tähän.
Sain myös hyvän syyn käyttää myös näitä Helsingin kaupungin Töölönlahden Talvipuutarhasta ottamiani kuvia, jotka jäivät odottamaan sopivaa käyttötarkoitusta.
Kävin lasten kanssa Talvipuutarhassa jo tammikuun puolella, kun ulkona oli lämpimämpää ja lunta vielä odoteltiin. Poika jäi nukkumaan rattaisiin kasvihuoneiden ulkopuolelle, ja ihastelimme tytön kanssa vihreää puutarhaa.
Kaisaniemen kasvihuoneisiin verrattuna kaupungin Talvipuutarha on pienempi ja rajoitetummin auki. Siksipä meidänkään ei ollut tullut käytyä siellä aiemmin. Mutta paikkahan oli hyvin viehättävä, ja sinne on vielä vapaa pääsy! Tarkista aukioloajat täältä.
Tyttö esittelee tässä muikeana uusia nahkasaappaitaan, jotka löysin Ipanaisen kirpparilta eurolla. Toisen kengän pohja oli osin irronnut, mutta suutari sai liimattua sen takaisin paikalleen.
Hän oli hyvin vaikuttunut Talvipuutarhasta ja ihasteli sen kauneutta ja tietysti karppilammikon kaloja.
Entäs ne hyvät asiat? Kovin olivat vaikeita nämä kysymykset!
Kolme hyvää asiaa päivissäni
Olen nyt hoitovapaalla, joten päiväni ovat hyvin erilaisia kuin normaalissa työarjessa. Nyt saan nauttia esimerkiksi näistä asioista:
- Saan nukkua aamulla pidempään kuin työaamuina, eikä ole kiire mihinkään. En ole aamuihminen, ja lasten saaminen päiväkotiin aamupalaan mennessä tulee tekemään tiukkaa taas huhtikuussa.
- Se aurinkoinen hymy, joka minua odottaa, kun poika herää uniltaan. Sama hymy odottaa siellä sekä aamulla että päivällä.
- Nyt hoitovapaalla ehdin toisinaan käydä myös paikoissa, joissa ei tule muuten käytyä, kuten juuri täällä Talvipuutarhassa, tai lounaalla jossain keskustan ravintoloista.
Kolme hyvää asiaa minussa
Hmm, tätä kannattaisi kysyä varmaan vaimoltani :D Vaikka itse sanoisin esimerkiksi, että teen aina mitä lupaan, olen myös sen verran hajamielinen, että muistan tehdä vain ne asiat, jotka kirjoitan ylös kalenteriini. Hänellä saattaa olla siis hieman erilainen käsitys tästä kuin vaikkapa työkavereillani.
- Olen hyvä suunnittelemaan ja aikatauluttamaan asioita. Pystyn kädenkäänteessä suunnittelemaan täysin realistisen minuuttiaikataulun mille tahansa päivälle, johon pitää saada mahtumaan muutama hoidettava asia kaupungilla, toisen lapsen nouto päiväkodista, läpsystä vaihto Rouvan kanssa, laulutreenit, lasten nukkumaan laitto ja mahdollisesti vielä kuntosali. Erityislahjani on ulkomaanmatkojen suunnittelu. Rouva naureskelee edelleen sille, miten suunnittelin kymmenen vuoden (!) takaisin maailmanympärimatkamme Excelillä majoituksineen, lentoineen ja aktiviteetteineen lähes joka päivälle. Teimme kaiken aika tarkalti suunnitelmani mukaan. Joitain tämä stressaisi, mutta minua helpottaa, että asiat on etukäteen mietitty ja aikataulutettu.
- Ammatillisesti olen saanut aina kiitosta siitä, miten nopeasti opin uusia asioita ja nappaan kiinni olennaisuuksista. Tästä oli erityisen paljon hyötyä konsultoinnissa, ja luulenpa, että juuri siitä syystä olen päässyt etenemään myös nykyisellä polullani nopeammin kuin mitä olisin arvannutkaan.
- Autan mielelläni muita. Jos joku kysyy neuvoa tai apua, pyrin auttamaan. Jos joku naapuri kyselee vaikkapa taloyhtiön Facebook-ryhmässä jotain lainaan, olen usein ensimmäisenä tarjoamassa apua. Toivottavasti myös muut kokevat näin, enkä ole avulias vain pääni sisällä.
Kolme hyvää asiaa elämässäni
- Perhe. Vaimo ja kaksi ihanaa lasta. Siinä olisi jo kolme asiaa, mutta laskettakoon heidät tässä yhdeksi.
- Laulu. Se on tuottanut vuosien aikana paljon iloa itselleni ja muille, ja tällä hetkellä olen hyvin onnellinen, että olen löytänyt uuden lauluyhtyeeni, ja laulan taas säännöllisesti.
- Työt. Pidän töistäni, sekä päivätyöstä että tästä blogista. Odotan jo innolla uusia työtehtäviäni ja uutta projektiani, joka odottaa, kun palaan huhtikuussa takaisin Keilaniemeen.
Kolme hyvää asiaa tänä vuonna
- Tänä vuonna juhlitaan pyöreitä, joten koko vuosi on juhlavuosi. Terve vaan keski-iälle!
- Poika sai kuin saikin päivähoitopaikan samasta päiväkodista tytön kanssa.
- Oopperan kummitus palaa syksyllä Kansallisoopperaan! Se on itselleni jotenkin niin elämää suurempi teos, että pitäisiköhän saman tien hankkia liput kahteen näytökseen..? :D
Kolme hyvää asiaa blogissani
- Blogi tuo itselleni vaihtelevaa ja kivaa sisältöä elämään ja teen sen puitteissa monia asioita, joita ei ehkä tulisi muuten tehtyä.
- Saan blogista nykyisin myös sivutuloja, ja vaikka tiedän kaupallisten yhteistöiden jakavan mielipiteitä, pidän siitä, miten ne haastavat myös minua kirjoittajana ja kuvaajana kokeilemaan uusia asioita ja miettimään, miten saan asiakkaan toivoman viestin kerrottua niin, että se sopii myös itselleni ja blogini tyyliin.
- Pidän blogiani hyvin uniikkina ja omassa genressään (miehen kirjoittama perhe-lifestyleblogi) uraauurtavana. Toivon sen luovan positiivista kuvaa isyydestä ja isän osallistumisesta perhe-elämään hieman enemmän kuin perinteisessä ja stereotyyppisessä mieskuvassa.
Kiitos vielä Markolle haasteesta! Haasteeseen kuuluisi haastaa kolme muuta bloggaajaa vastaamaan samoihin kysymyksiin, mutta se kuuluu tapoihini vielä vähemmän kuin haasteisiin vastaaminen ;)
Talvipuutarhaan palaamme toisenkin kerran eväiden ja värikynien kanssa!