Sinun partasi ei ole sinun

Olen toisinaan leikitellyt ajatuksella parran ajamisesta kokonaan pois. Olen kulkenut partasuuna kuusi vuotta, mutta toisinaan en jaksaisi muotoilla sitä monta kertaa viikossa. (Ja ei, se ei tule kysymykseen, että antaisin sen kasvaa vapaasti.)

IMG_8655.jpg

Näin jopa pari päivää sitten unta siitä, että minulla ei ollut partaa, ja se tuntui hyvältä.

Liekö se johtunut siitä vai mistä, mutta seuraavana päivänä tapahtui seuraavaa: parranajoteknisistä syistä (eli väärin säädetystä trimmeristä) johtuen vetäisin nenän alle viiksiin ja partaan ison loven, joka meni lähes iholle. Enhän minä voinut toispuoleisessa parrassa ja puolittain puuttuvissa viiksissä kulkea, joten vedin koko parran yhtä lyhyeksi.

IMG_8644.jpg

Vastaanotto oli murskaava.

”Mitä sä olet tehnyt?!?”

”Siis ei sulle sovi ollenkaan, että ei ole partaa.”

”Näyttää tosi oudolta.”

IMG_8656.jpg

Parranajo särki myös pienen tytön sydämen. Hän kosketteli sänkeäni ja kyseli lohduttomasti:

”Miksi isin parta on harmaa? Sen pitäisi olla ruskea.”

IMG_8667.jpg

Sitten hän puhkesi itkuun. ”Isi ei ole enää isi”, hän nyyhki ja vuodatti isoja kyyneliä.

IMG_8648.jpg

”No tietysti on, ihan sama isi, eihän sillä parralla ole mitään väliä”, yritin ja ehdotin vielä, että ajaisin sen kokonaan pois samalla.

”Isi ei ole enää isi”, sain jälleen vastaukseksi.

”Ei käy”, komppasi Rouva taustalla.

Okei, okei, kai se on vain hyväksyttävä. Minun partani ei ole enää minun vaan osa paljon itseäni suurempaa kokonaisuutta.

IMG_8629.jpg

 

Onko muissa perheissä havaittu yhtä fanaattista suhtautumista perheen miesväen karvoitukseen?

 

Edellisen kerran kirjoitin parrasta (ja kaksoisleuasta) maaliskuussa.

Kommentit (19)
  1. Ehdottomasti parta on koko perheen asia eikä henkilökohtainen päätös 😀

    Mun isällä on ollut sellanen ”motoristiparta” tai miksi sitä kutsuisi: siis viikset mitkä jatkuu alas leukaan asti ja siitä vähän pidempinä ”ilmassa kasvavina”, ja lisäksi on vähän lyhyttä partaa muuallakin naamassa. Hahahah mikä kuvaus!!

    Ensimmäinen parranajotrauma kävin kun olin ehkä jotain 3-4v. Oltiin mummun ja papan kanssa oltu reissussa ja kotiin palatessa iskä oli ajanut kaiken karvan naamasta pois. Olin kauhuissani, meni varmaan päiviä että uskoin että se on mun isä.

    Hauskinta tässä on, että sama kävi uudelleen kun olin parikymppinen. Olin muualla opiskelemassa ja tulin viikonlopuksi vanhempieni luokse. Oli jo pimeä ilta, menin olkkariin ja siellä nukkui vieras mies sohvalla! Säikähdin ja lähdin hädissäni peruuttamaan pois huoneesta, kunnes se vieras mies heräsi ja puhuikin, sitten tunnistin äänestä että se on iskä 😀 silti se näytti ihan vieraalta ihmiseltä ja se oli ihan järjetön tunne kun aivot yrittää yhdistää ääntä ja kasvoja, mutta ei onnistu.

  2. Saattaa olla, että reagoin hiukan vahvasti mieheni päätökseen ajaa hiukset pois. Asia paljastui eräänä talvisena iltapäivänä työpäivän jälkeen hänen riisuttua piponsa. 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *