Syntymäpäivät Sikke’sissä

Tehtaankadulle huhtikuussa avautuneesta Ravintola Sikke’sistä tuli kertaheitolla yksi suosikeistamme. Oli siis helppoa valita paikka Rouvan syntymäpäiväillalliselle viime lauantaina.

Ravintola Sikke's

Pääsimme tutustumaan Sikke’siin jo ennen avajaisia, ja olimme varanneet pöydän myös huhtikuulle, ensimmäiselle viikolle, kun ravintola oli auki. Nyt oli hauska käydä katsomassa, mitä kahdessa kuukaudessa on tapahtunut.

Ravintola Sikke's

Rouva ei tiennyt tästä illallisesta ennen kuin saavuimme paikalle. Olin antanut hänelle vain ohjeeksi pukeutua viiteen mennessä mekkoon, ja sitten pyöräilimme läpi kaupungin kohti Sikke’siä. Yllätys säilyi lähes perille saakka, sillä valitsemani reitin varrella oli useampi muukin ravintola, johon olisin voinut tehdä varauksen. Yllätys oli hyvin mieluinen.

Ravintola Sikke's

Sikke’sin ruoka on juuri sellaista, mitä arvostamme ravintoloissa: mutkatonta, harkittua, kaudenmukaista ja tietysti herkullista.

Emme malttaneet olla ottamatta alkupaloja, joita olimme maistaneet jo aiemmin. Endiivisalaatti sinihomejuustolla ja pähkinöillä oli taas erinomaista ja marinoitu kuha laadukkaassa Terra Creta -oliiviöljyssä yhtä hyvää kuin ensimmäisellä kerralla.

Ravintola Sikke's

Tein todella ison poikkeuksen, kun tilasimme ravintolassa kanaa. Sikke’sissä tarjolla oli Niittylinnun niittybroileria, jotka pääsevät ulkoilemaan vapaasti, joten tällä kertaa päätimme maistaa sitä. Lintu oli todella mehevää, ja broilerin kanssa tarjottu liemi niin maukasta, että sitä olisi voinut juoda pelkiltään. Kanan lisukkeena oli karhunlaukkapestoa, joka sai Rouvan silmät kiilumaan odotuksesta, sillä hän on istuttanut puutarhamökille omaa karhunlaukkaa.

Ravintola Sikke's

Kanan sivuun tilasimme grillattua varhaiskaalia, joka oli todella hyvää aiolin ja chilin kanssa!

Ravintola Sikke's

Ennen jälkiruokaa otimme vielä välijuustot, jotka olivat taleggiota. Taleggion kanssa tarjottiin palaset hunajakennoa. Erittäin kiva yhdistelmä, vaikka hunajakennon vaha jäikin vähän pyörimään hampaisiin.

Ravintola Sikke's

Ricottamunkit saivat Rouvan huokailemaan viimeksi ihastuneena, ja hän sattui haaveilemaan näistä munkeista tuossa pari viikkoa sitten tietämättä, että hän tulee saamaan niitä pian. Nekin olivat yhtä hyvät kuin viimeksi! (Nyt munkit tosin tarjottiin omenahillon sijaan raparperihillon kanssa, ja itse olen enemmän omenahilloihminen.)

Ravintola Sikke's

Kiitos jälleen Pipsalle ja Sikelle! Molemmat olivatkin tämän illallisen aikaan keittiössä. Olen hyvin iloinen, että Sikke’s on olemassa ja myös siitä, että ravintola on saanut hyvän vastaanoton.

Hesari antoi neljä tähteä, me annamme viisi.

Kommentit (11)
  1. Mekin pääsimme viimein maistamaan ja kokemaan Sikke’sin. Ja meni heittämällä siihen kategoriaan ravintoloita joihin varmasti palaamme vielä monta kertaa, siinä määrin positiivinen maku jäi suuhun kokonaisuudesta. Meillä oli 1- ja 3-vuotiaat lapset mukana ja salihenkilökunnalle paljon pisteitä miten lapset huomioitiin mikä taatusti edesauttoi sitä että ilta oli koko perheelle kiva. Monet pienet asiat olivat illan mittaan kunnossa vaikka kun kyseessä on Nohon ”ketjupaikka” niin voisi kuvitella että salihenkilökunnan osalta esimerkiksi vaihtuvuus on sitä luokkaa ettei täällä päästä ihan samaan kuin vaikkapa Grönissä, Maannoksessa, BasBasissa.

    Me söimme mozzarellan (mitä olemme tilanneet myös Makulia.fistä) ja suolasitruunan ja sokeriherneiden kanssa tuo annos oli ehkä illan paras. Myös uudet perunat ruskitetulla voilla (taisi olla ajettu majoneeksiksi) maistuivat kaikille. Tilasimme myös tartarin mutta se ei koskaan pöytään saapunut eikä laskulle päätynyt. Pääruokina maistoimme pastaa (mikä oli kyllä kaukana ketjupaikasta sikäli että nuo pastarullat on Siken vanha resepti ja vaatii siinä määrin käsityötä että tähän listaa mieluusti niistä halvoista ketjupaikoista missä samaa on tarjolla). Toinen pääruoka oli varhaiskaalikääryleet, huomattavasti kevyempi mutta taas kekseliäs makumaailma. Jälkkäreistä söimme Taleggion hunajakennolla, munkit lisukkeilla ja Pavlovan. Näistä juusto ja munkit olivat eniten mieleeni, Pavlova on aina pavlova vaikka olikin taiten tehty. Kaiken kaikkiaan menu muodostui Siken kirjoistakin tutuista jutuista joista monia on tehty kotonakin. Kaikki oli taiten tehtyä ja ilmapiiri ravintolassa oli tosi miellyttävä. Viiniä meni muutama lasi ja hintataso viineissä oli varsin hyvä. Ja vaikka henkilökunta ei viineistä hirvittävästi osannut sanoa, maistatus ennen ostopäätöstä ja tiettyjen viinien naittaminen tietyille ruokalajeille sujui paremmin kuin hyvin.

    Uskoisin että tämä tulee monia miellyttämään, se että kaikkia miellyttää taitaa olla kuitenkin liikaa pyydetty.

    1. Kiva kuulla, että tekin piditte! Me palaamme tänne aivan varmasti, ja on kiva, että ovat auki myös viikonloppuisin!

  2. - anonyymi -
    17.6.2019, 11:46

    Voi herranjesta! Syö kotonasi.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *