Tove

Tällä viikolla olen ollut jälleen Muumi-tunnelmissa, sillä kävin eilen aivan spontaanisti, ennalta suunnittelematta katsomassa Zaida Bergrothin ohjaaman Tove Janssonin elämästä kertovan, tuoreen Tove-elokuvan.

Tove

Tämä on mainitsemisen arvoista kahdestakin syystä. Ensinnäkin olen käynyt koko korona-aikana elokuvissa vain kerran: alkusyksystä näin paljon puhutun Tenetin. Toisekseen palkkasimme eilen lastenhoitajan ensimmäistä kertaa sitten sen, kun pitkäaikainen hoitajamme jäi kotiin oman vauvansa kanssa niin ikään alkusyksystä.

Emme ole nyt palkanneet uutta vakiohoitajaa hoitamaan lapsia viikoittain, sillä emme ole myöskään käyneet Rouvan kanssa koko syksynä kahdestaan yhtään missään. Nyt hänellä oli kuitenkin menoa alkuiltaan asti, ja itsellänikin oli lauluharjoitukset, joten lastenhoitajalle oli tarvetta. Tulin harjoituksista kotiin, ja koska Rouva ajatteli näppäillä omia hommiaan koko illan ja hoitajakin oli vielä paikalla laittamassa lapset nukkumaan, katsoin, olisiko Tove-elokuvasta näytöksiä vielä samana iltana. Ja mikä tuuri! Seuraava näytös alkoi sopivasti niin, että ehdin paikalle Kinopalatsiin juuri leffan alkuun mennessä.

Kuten olet ehkä jo aiemminkin havainnut, Muumit ovat olleet minulle aina hyvin tärkeitä, ja olen ylpeä Muumi-sarjakuvakokoelmastani, johon sisältyy kaikki suomeksi julkaistut alkuperäiset Tove ja Lars Janssonin stripit. Ja juuri ne ja Toven alkuperäiset kirjat ovat minulle niitä ainoita oikeita Muumeja.

1990-luvun japanilainen animaatio ei ollut omaan mieleeni, uusi 3D-animaatio on onnistuneempi. Silti alkuperäisten tarinoiden henkeä kaikkein lähinnä on mielestäni 1970 – 1980 -lukujen taitteen puolalainen stop motion -animaatio, jota esitettiin tv:ssä, kun olin lapsi.

Lapsena keskityin kuitenkin niin paljon hahmoihin ja Muumi-tarinoihin, että itse Tovesta ja hänen elämäntarinastaan en tiennyt mitään. Oikeastaan vasta vuonna 2016 julkaistun Tuula Karjalaisen kirjoittaman Tove Jansson – Tee työtä ja rakasta (Tammi 2013) tutustuin Toveen ihmisenä. Hätkähdyttävintä ei ollut suinkaan Toven lesbous, olihan hänen elämänkumppaninsa Tuulikki Pietilä esitelty Toven kumppanina jo vuosikymmenet, vaan se, millainen suhde Tovella oli tunnetuimpiin luomuksiinsa. Tove oli omasta mielestään ensisijaisesti taidemaalari, ja Muumit syntyivät siinä sivussa puolivahingossa. Senkin jälkeen, kun Muumit alkoivat menestyä, hän koki ne enemmänkin rasitteena, vaikka ne turvasivatkin taiteilijan talouden.

Tämä on myös yksi Tove-elokuvan kantavia teemoja, mitä korostaa myös Toven isän, kuvanveistäjä Viktor Janssonin, suhtautuminen tyttärensä puuhasteluun lastenkirjojen parissa. Eihän oikean taiteilijan ole soveliasta tehdä sellaista.

Elokuva alkaa 1940-luvulta, sodan jälkeisistä ajoista ja kertoo juuri siitä ajanjaksosta, jolloin Muumeista tuli Toven merkittävin tulonlähde, ja päättyy 1950-loppuun. Näinä vuosina Tove (Alma Pöysti) kokee intohimoisen suhteen teatteriohjaaja Vivica Bandlerin (Krista Kosonen) kanssa, on vähällä mennä naimisiin Atos Wirtasen (Shanti Roney) kanssa mutta löytää lopulta Tuulikki Pietilän (Joanna Haartti).

Tovelle tärkeät ihmiset näkyvät myös hänen kirjojensa hahmoissa: Nuuskamuikkusen esikuva on juurikin Atos, Tuulikin voi nähdä Tuu-tikissa, ja Tiuhti ja Viuhti (Tofslan ja Vifslan) ovat itse Tove ja Vivica. Elokuvasta selviää myös se, että Mymmelin nimi juontuu verbistä att mymla, joka oli slangisana seksille.

Elokuva on tunnelmallinen, pohjavireeltään surumielinen mutta silti iloinen ja siinä on onnellinen loppu. Aivan kuten Muumi-kirjatkin. Toven kotiateljee on kopioitu niin aidon oloisesti, että tuntuu kuin se olisi oikeasti kuvattu juuri siinä valokuvista tutussa häkellyttävän korkeassa tornihuoneistossa Ullanlinnankadulla, jossa Tove eli vuosikymmenet.

Elokuvan jälkeen olen palannut ajatuksissani useat kerrat Toveen ja pohtinut, miten hassua onkaan, että jonkun ihmisen työ on niin arvostettua muiden silmissä ja hän ei itse arvosta sitä lainkaan.

Tove oli hienosti tehty elokuva. Se kuvasi kauniisti vanhaa Helsinkiä ja teki kunniaa arvostetun taiteilijan elämälle. Olisinpa voinut jäädä sen pariin vielä pidemmäksikin aikaa.

Kommentit (4)
  1. Arvostan kirjoittamiasi kulttuuriarvosteluja, ihan kuin ammattilainen.
    Itse ihan tykkäsin kyllä tästä elokuvasta, mutta en kokenut kuitenkaan sen saaman hypetyksen arvoiseksi.

    1. Kiitos paljon! Kunpa pääsisi taas katselemaan enemmänkin kulttuuria… Ehkä ensi vuonna?

  2. pirkko bechinie
    20.11.2020, 08:12

    SEURATAKSENI SUOMEN JUTTUJA BLOGISI KUULUU LISTAAN.ASUIN LAPSENA SAMASSA TALOSSA KUIN TOVE.VUOSINA 1945-1956. ME LAPSET OLIMME AINA TERVETULLEITA TOVEN TORNIIN.ERITYISESTI VELJENI ANTTI( DR ANTTI HEIKKILÄ) JA JUKKA.TOVEN PIENI APINA KIIPEILI HISSIN VERKOSSA.HAUSKOJA MUISTOJA.
    PIRKKO BECHINIE INSTA PIRKKOBECHINIE pirkko_interiordesign

    1. Oi, kuulostaapa satumaiselta ja jotenkin hyvin epätodelliselta! 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *