Vaavi sai sänkynsä

Posti toi tällä viikolla pojallemme Vaavisängyn

IMG_5214-2.jpg

Kyseessä on pyörillä varustettu metallinen vauvan ensisänky, joka siirtyy kätevästi mukana siihen huoneeseen, jossa olemme itsekin. Vauva voi olla mukana keittiössä, läsnä ruokapöydässä tai vaikkapa kiinni aivan sohvan käsinojassa, joten hän näkee tutut kasvot heti herätessään päiväunilta.

Sänky on meille tuttu tuote jo neljän vuoden takaa: tyttömme nukkui siinä ensimmäiset kuukautensa, ja se oli niin kätevä, että vuokrasimme sängyn nyt myös pojalle.

Sängyn vuokra on 85 euroa neljältä kuukaudelta, ja vuokra-aikaa voi tarvittaessa pidentää. Sänky kuljetetaan kotiin jopa seuraavaksi päiväksi, ja palautus kuuluu hintaan.

IMG_5182-2.jpg

Isosisko sai tärkeän tehtävän leikata lakanan alle suojakankaan.

IMG_5194-2.jpg

Hänestä on ollut mahtavaa saada pikkuveli aivan siihen käden ulottuville, ja hän haluaa, että sänky siirretään aivan hänen viereensä aina, kun istumme ruokapöydän ääresssä.

IMG_5219-2.jpg

Yönsä vauva nukkuu silti omassa sängyssämme vanhempien välissä, ja Vaavisänky on tarkoitettu vain päiväunille, joita on tietty tässä vaiheessa hyvin paljon.

IMG_5261-2.jpg

Makoisilta näyttävät nämä unet ainakin toistaiseksi, mutta nähtäväksi jää, tuleeko poika siskoonsa. Tyttöhän oli jo muutaman kuukauden iässä niin virkeä ja läheisyydenkipeä, että häntä ei saanut enää rauhoittumaan yksinään minkäänlaiseen makuuasentoon. Hän hengaili mieluummin sylissä ja myöhemmin kantorepussa. Manduca-kantoreppu odotteleekin jo eteisen komerossa seuraavaa käyttäjäänsä.

Nyt nautimme kuitenkin ainakin vielä hetkisen tämän sängyn tuomasta rauhasta ja kärräilemme poikaa huoneesta toiseen.

IMG_5240-2.jpg

WWW: vaavi.fi

Kommentit (6)
  1. Vaavi-sänky on suunnitteilla tilata tännekin. Olen juuri ihmetellyt, mistä siihen keksisi sänkyyn sopivan pienen peiton. Teillähän on tosi hienon ja sopivan kokoisen näköinen vaavipeitto 🙂

    1. Käytämme hänellä päällekkäin kahta peittoa: toinen ei näy kuvassa, mutta se on kirpparilta ostettu virkattu puuvillapeitto, johon häntä voi kääriä vähän tiiviimmin. Kuvassan näkyvä punainen tilkkupeitto on puolestaan saatu Lastenklinikalta, johon niitä tulee lahjoituksena pienille potilaille <3 Sieltä on myös vaaleansininen virkattu Turvalonkero.

      1. No kylläpäs sattui hassusti, kun olin tuota peittoa kommentoinut. Nyt meilläkin on pieni jo kotona vaavi-sängyssään ja sieltä löytyy myös lastenosastolta mukaan saatu pieni peitto ja turvalonkero löytyy myös 🙂

        Todellakin, ihanat vapaaehtoiset ovat tehneet sairaaloihin kaikenlaisia neuleita. Saimme osastolta mukaan myös pienen neulemyssyn, joka tuli tarpeeseen, kun kaikki kotiin varatut vastasyntyneen myssyt olisivat olleen hieman ennenaikaiselle liian suuria.

        1. Onnea teille! Neulemyssy löytyy täältäkin. Hauska vihreä, joka päässään poika näyttää pieneltä tonttu-ukolta.

  2. Tyytyväisen oloinen nuorimies uudessa sängyssään :). Mitenkäs koira suhtautuu uuteen tulokkaaseen?

    1. Hän on tosi tyytyväisen oloinen tyyppi. Hänet on pidetty kylläisenä vuorokauden ympäri, joten mikäs siinä lekotellessa!

      Koira ei ole kiinnittänyt vauvaan yhtään minkäänlaista huomiota. Ehkä hän ei ole vielä edes huomannut, että meidän sylissämme on jotain ylimääräistä 😀 Puolikuuro ja -sokea raukka… 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *