Viimeinen päivä New Yorkissa ja lounas Freemansissa

Viime päivinä on ollut kovin piinallista lukea Yhdysvaltoja koskevaa uutisointia. Sen syvemmälle politiikkaan menemättä pohdin, että palasimme New Yorkista juuri oikeaan aikaan eli vain pari päivää ennen vallan vaihtumista, ja saimme viimeisinä lomapäivinämme keskittyä vain siihen, mikä oli tärkeintä: syömiseen. 

IMG_7045.jpg

Kuten edellisenäkin päivänä, valitsimme lounaspaikaksemme jonkin tutun ja turvallisen ravintolan, ja päädyimme Freemansiin Lower East Sidelle (Freeman Alley).

IMG_7089.jpg

Ravintola sijaitsee sivukujan päässä paikassa, johon kukaan ei ikinä eksyisi ohikulkiessaan.

IMG_7078.jpg

Sisätiloiltaan ravintola on kuin siirtomaa-ajan salakapakka, ja rustiikkinen vanhan maailman henki näkyy myös ravintolan ruoissa.

IMG_7081.jpg

Yksi asia meitä huvitti jälleen kovasti: sen lisäksi, että olemme käyneet tässäkin ravintolassa useammin, olemme aina onnistuneet istumaan joko juuri tässä tai sen viereisessä pöydässä. Tuli aivan kotoisa olo.

IMG_7029.jpg

Freemansissa on otettava alkuun ehdottomasti kuumaa artisokka-juustodippiä, joka on taivaallista leivän päällä.

IMG_7051.jpg

Tyttö halusi kuin halusikin vielä yhden burgerin, mutta hänkin pohdiskeli, että on kiva päästä kotiin ja syödä taas äidin ruokia ja kaikkea muuta kuin hampurilaisia ja hot dogeja.

IMG_7061.jpg

Oma ruokani taas ei ollut burgeria nähnytkään, ehei, vaan se on paahtopaistisämpylä, joka tarjoiltiin perunasalaatin kanssa.

IMG_7071.jpg

Rouva puolestaan huokaili ihastuksesta oman kukkakaali-kvinoasalaattinsa ja kokonaisena paistetun taimenensa äärellä. Mahtava yllätys oli, että kalasta oli jopa poistettu ruodot ennen tarjoilua!

IMG_7048.jpg

Jälkiruokabrownie viimeisteli kokonaisuuden, ja poistuimme ravintolasta tyytyväisenä kaikkiin valintoihimme sekä ravintolan että annosten suhteen.

IMG_7086.jpg

IMG_7073.jpg

* * *

Viimeinen lomapäivämme päättyi vielä pikaiseen iltapäivävisiittiin Metropolitan Museum of Artissa, jossa ehdimme käydä katsomassa Egypti-osastoa, alakerrassa ollutta vanhoja pukuja esittelevää näyttelyä sekä itämaista puutarhaa. Museo on niin valtava, että sen osastoilla voisi viettää useita päiviä, joten parasta jatkaa taas ensi kerralla. Rouvalla myös taisi jäädä näkemättä se osasto, jota hän meni oikeastaan katsomaan.

IMG_7093.jpg

IMG_7099.jpg

IMG_7108.jpg

Seuraavana aamuna oli aika pakata loputkin tavarat matkalaukkuihin, siivota asunto ja ottaa taksi kohti JFK:n kasiterminaalia.

Loma oli oikein onnistunut, ja ehdimme tehdä kaiken sen, mitä olimme ajatelleetkin etukäteen. Sen verran intensiivistä matkustaminen kahden lapsen kanssa kuitenkin oli, että tuntui jo olevan aika palata kotiin, eikä suoraan sanoen jäänyt yhtään sellaista voi-kun-olisi-voinut-olla-vielä-vähän-aikaa-fiilistä.

New Yorkin -lomamme alkaa nyt olla muuten loppuun käsitelty, mutta lupauduin tekemään vielä muutaman yhteenvedon parhaista paloista. Ja tytölläkin on niin hienoja kuvia omassa kamerassaan, etten malta olla esittelemättä myös niitä. Palataan niihin lähiaikoina.

Kommentit (4)
  1. Ihan mahtavaa että olet postaillut New Yorkista juuri nyt – matkustan itse sinne kuukauden päästä ja kaikki ravintolavinkit ovat enemmän kuin tervetulleita. Luultavasti seurailen niitä aika orjallisesti, heh.

    Yksi ehdotus koontipostausta varten! Olen itse sellainen kuuluisa köyhä opiskelija ja jotkut suurpiirteiset maininnat ravintoloiden hintatasosta helpottaisivat tulevia valintojani. Kaikkien ravintoloiden nettisivuilla kun ei mainita hinnoista mitään.

    Kiitos vielä informatiivisista kirjoituksista!

    1. Yritänpä pitää tämän mielessä, kun teen ravintolapostausta! Yleisesti ottaen käymme keskihintaisissa paikoissa, mutta NYC on sen verran kallis kaupunki, että lasku kahdelta aikuiselta ja yhdeltä lapselta on aina helposti sen sata dollaria. Pitääpä katsella vähän Visa-laskultakin, minkä verran ateriat maksoivat tarkalleen.

  2. Toinen kuva ylhäältä eli ulkokuva on tutun näköinen. Samasta paikasta on useampi vuosi sitten ollut kuva Marimekon mainoslehdessä ja se näytti musta kasveineen kaikkineen niin ihanalta, että jossain jemmassa se vieläkin on. Vielä kun näissä Suomen pakkasissa voisi pitää samanlaisia jättiruukuja ulkona, voih.

    Ravintola vaikuttaa sekä miljöön että ruuan puolesta tosi hyvältä!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *