Tämän postauksen ajatuksena on avata lopullisia tunnelmia kuvauksista, meidän molempien silmin; oliko se niin kamalaa, tuntuko kuvaaminen teenäiseltä, millainen kuvaaja Satu oli ja saammeko jatkoa yhteisissä kuvaus keisseissä Sadun kanssa. Entä miten koirat suoriutuivat kuvauksista. Ehkä muutaman kuvankin voimme teidän iloksenne jakaa, ihan kun niitä ei olisi jo koko webbi täynnä. (hehe). Kirjoittelemme tätä postausta vastakkain meidän keittiön lankkupöydän ääressä puhumatta toisillemme sanaakaan. Taustaäänenä on vain hiljaiset hymähdykset tietokoneen näppäimistön naputuksen loppuessa. Lisäksi koirat ravaavat, ravaa vaan, ravaamistaan – tätä on meidän elämä.

Eetu: 

Sain toimia jälleen kerran taloutemme järjen äänenä kuvauspäivänä ennen kuin mentiin kuvauspaikalle. ”Mitä mä pistän päälle, mitä jos ne kuvat ei onnistu”, morjens ja mörömmöröm… Kyllä ei ollut riemulla taaskaan rajaa, kun itse venailet valmiina paita silitettynä, että toinen pääsee elämää suuremmasta kriisistään yli. Mua ei jännittänyt oikeastaan mikään muu kuin, että tunneko itseni typeräksi seisoessani kuvattavana. Tiesin, että mulle mallina oleminen on helppoa, sillä olen syntynyt kameran eteen ja isoihin valoihin!

Ei vaan. Olihan se uusi tilanne, mutta mahtava ammattilaisemme Satu otti ummikot heti haltuun, eikä missään vaiheessa edes tuntunut siltä, että joku entuudestaan tuntematon ihminen olisi ollut kuvia ottamassa. Henkilökemiat pelasi mallikkaasti heti kättelystä ja sitä tavallaan myös ”testattiin”, sillä haluamme hääpäivämme kuvaajan ymmärtävän täysin mitä haluamme. Lisäksi valokuvaaja on meille iso panostus päivään, joten haluttiin olla varmoja meidän valinnasta. Ja ollaanhan me!

Illasta muodostui hieno kokemus. Satu opasti sopivan jämäkästi, muttei tosissaan ja sai olemisen tuntumaan helpolta. Otettiin kuvia myös koirien kanssa, eikä edes Kuzco onnistunut peeloilemaan hommaa pilalle! Tosiasiassa myös Kusse on syntynyt isoihin valoihin, joten oikeasti se ei olisi lopettanut poseeraamista, ellei oltaisi lahjottu sitä herkuilla.

Helppo sanoa, ettei musta koskaan ole noin hyviä kuvia otettu ja suosittelen kyllä kokemuksena kaikille pareille. Voi sitten hioa vielä sitä kulmahampaan näyttämistä ennen kuin pitää olla juhlittavana!

Kiira:
 

Ajatuksia:
Minuahan siis jännitti aivan suunnattoman paljon koko ajatuskin kuvaamisesta, vaikka kuvattavana olin ollutkin ja luotto Sadun taitoihin oli kova. On se kuitenkin aina arka paikka, laittaa toinen – tuntematon ihminen – kuvaamaan sinua, ja näkemään myös ne ei niin onnistuneet otokset. Mutta mun suurimpana ongelmanahan oli ne ***** mahamakkarat ja niiden näkyminen. Voin tosin teille jo tässä vaiheessa paljastaa ettei niitä näkynyt, ei sitten yhtään- WOOOHOO; yhden pinnallisen tytön elämä pelastu taas hetkellisesti. Tosin kuvaustilanteessa makkaroiden olemassaolo ei tullut edes nanosekunniksi mieleen, sillä mietin enemmän tuulta ja huulikiiltoon tarttuneita hiussuortuvia, tai siis huomasin vain tulevan komean aviomieheni, korjaan.

Minuutteja ennen kuvausta:

                             Saavuimme kuvauspaikkaan noin. 20minuuttia Satua aiemmin, sillä halusimme totuttaa koirat ympäristöön, ennen kuin pitäisi rauhoittua. Samalla katsastimme paikkoja, joissa haluaisimme meitä kuvattavan. Paikka oli meille yhdessä siitä tärkeä ja tuttu, että vietimme siellä paljon aikaa suhteemme alkuaikoina, kun kumpikaan ei halunnut hengata äidillään ja minulla oli silloin jo koira, Uppis, jota piti tietenkin ulkoiluttaa, ja lenkithän olivat pitkiä. Lisäksi olimme ystäväni kanssa kuvanneet Ylioppilaskuvat toisistamme kyseissä paikassa. Paikka oli siis toisaalta tuttu, mutta muutaman vuoden tauon jälkeen sitä katsoi eri tavalla, ja tilannekin vaikuttaa. Huomasimme kuitenkin heti spotit missä kuvia olisi ollut kiva napsia, joten päätimme mennä autoon odottamaan Satua.

Kuvaukset alkaa:

                             Auto tulee ja tulee toinenkin, kääk nyt se alkaa. Nousen autosta, tiedän miltä Satu näyttää ja minulla oli oletus hänen olemuksestaan, mutta osuuko oletukseni oikeaan? Satukin nouse autosta, minua jännittää! Satu hymyilee ja halaa, eikä ihanaa! Vaikka en ole halailija ihminen, tämä halaus tuli juuri oikeassa paikassa, oikeaan aikaan. Ja hän oli juuri sellainen kuin ajattelin, rempseä, mutta herttainen. GO SATU <3. Satu tutustuu koiriin ja juttelemme samalla kun kuljemme kohti ensimmäistä spottiamme. Ensimmäinen spotti oli, kosken päällä kuivassa kohdassa. Yllättävää sinänsä, että uimahullu koiramme Kuzco selvisi tästä enemmän kuin hyvin; hän istui odottaen käskyä ’’Kuva’’, joka tarkoittaa meidän koirille kameraan katsomista. Ai, että olin ylpeä. Nyt koirat äidille, joka oli muuten omassa roolissaan mukana koirien pitäjänä, niin kuin aiemmin kerroinkin. Siirryimme, jotta takana olevan kosken pauhun saisi mukaan kuviin. No, se olikin helpommin sanottu kuin tehty; Satu oli kuitenkin uhkarohkea ja meni kohti kaislikkoa, kastellen kenkänsä – mitä vain hyvien kuvien eteen! Nämä kuvat ei luultavammin ollut juuri sitä meitä, sillä pysähdyksissä oleminen, ja kivellä istuminen sylikkäin ei nyt vaan kuvastanut meitä mitenkään, mutta kuva oli saatava, ja hyvä sellainen. Sellaisen saimmekin.
                            

                  Tästä siirryimmekin mun valitsemaan spottiin, johon mentiin villiintyneiden kukkien lävitse pitkin mutapolkua. Täällä avautui satumainen taikametsä jokineen, ja humisevine lehtipuineen, kuin Pocahontaksesta. Saimme täältäkin todella ihania kuvia, ja koko juttu tuntui omalta. Lisäksi sain varmaan muutaman punkin, sillä menimme keskelle pensaikkoa.

                    Tämän jälkeen päätimme ottaa koirat pienen tauon jälkeen taas mukaan, ja matkasimme kohti tietä, jossa otimme koirien kanssa taas yhteiskuvia. Vau, vitsi nää koirat on hyvin koulutettuja, niin kuin Satukin sanoi, mutta ne nyt vaan on, vaikka itse sanonkin. Näissä tilanteissa sen näkee. Neljäkuinen Cauzhokin jaksoi seisoa pitkiä aikoja ja vain toljottaa kameraan. Näissä kuvissa tuli kyllä meidän se the olemus esiin: nauroimme ja välillä mulkoilimme, sillä koirat eivät olleet ihan 10minuuttia paikallaan 😀

                             Nyt päästiin kohtaan, jota oltiin odotettu; auringon laskiessa hempeitä kuvia pellolla <3 niin meitä, katellaan toisiamme ja hymyillään. Tästä spotista valikoituikin useampi meidän mieleinen kuva ostoskoriin. Kun kuvat oli napsittu kysyi Satu vielä, haluammeko jonkun toisen spotin käyttää, koimme kuitenkin olevamme valmiita. Saimme iloksemme vielä kamerannäytöltä nähdä pientä tunnelmaa siitä, minkälaisia kuvia olimmekaan saaneet – minultahan pääsi itku, onnen itku.

Kun kuvat otettiin tiistaina, saimme jo keskiviikko iltana ensimmäiset vedokset kuvista ja päätimme valitsemamme kuvat heti. Tänään perjantaina saimme sitten vielä lopulliset kuvat, joista Satu halusi ensin kuulla mielipiteen editoinnista. Editointi, kuin kaikki muukin oli onnistunut vallanmainiosti, tietenkin.

Yleistunnelma, ja Satu, ihana Satu:
                   Koko kuvauksen ajan tunnelma oli avoin; heitimme vitsiä, nauroimme ja juttelimme niitä näitä. Tuntui kun olisi tiedetty toisemme kauemmin.  Satu otti ihanasti meidät ja meidän toivomuksemme huomioon, kuitenkin samalla tuomalla ammatillisen näkemyksensä asioihin (valot, yms.). Asentoihin Satu ei paljon vaikuttanut, välillä hän kehotti rutistamaan, tai olemaan kuin häntä ei olisikaan, ja se kyllä kuvista välittyy. Aivan kuin meitä olisi vain me kaksi vastaan muu maailma. <3 Lisäksi jälkipuinti oli nopeaa, ja minun editointi ajatukset oli otettu huomioon, kiitos siitä Satu! Emme voi olla tyytyväisempiä valintaamme, on ilo saada Satu kuvaamaan myös häitämme helmikuussa 2020, on ilo saada Satu häihimme.

Kuvaajan tulee olla juuri teidän näköisenne, ja kemioiden tulee kohdata! Jos teiltä puuttuu kuvaaja, ja etsitte sitä oikeaa, ottakaa Satuun yhteyttä. Toivon, että hän olisi myös teille se, mikä hän on meille <3

<3: ME

Kuvat: Satu Mali (https://www.satumali.com/)