POLTTARIT- pakollinen rituaali ennen häitä

Kuinka tärkeät polttarit on matkalla kohti hääpäivää? Voin tässä kaikkien lukijoideni edessä myöntää, että olin pitänyt polttareita pakollisena tähtihetkenä, jonka saan kokea ystävieni kanssa muutama kuukausi ennen häitä. Mistä olin saanut päähäni polttareiden pakollisuuden? Vastaus on helppo: Elokuvat, blogit, kirjallisuus, sarjat. Kaikissa edellä mainituista kuvataan polttarit rituaalin tyyppisenä tapahtumana, jossa sinut ’’siunataan’’ ystävien kesken ’’varatuksi’’ sekoilemalla ja kastetaan tulevaan avioliittoon alkoholilla, unohtamatta kaikkea crazya, mitä voisikaan tapahtua.
Omat polttarini olivat lokakuussa Gdanskissa ja ne olivat kaikkea muuta kuin kuvittelin polttareideni olevan. Ajattelin, että minulle on tärkeää päästä pois Helsingistä, vaikka ulkomaille (niin kuin tässä postauksessani asiasta puhuin). Pidin tietyllä tavalla itsestäänselvyytenä sitä, että porukka tahtoisi lähteä matkalle yhdessä, sen enempää ajattelematta – lopulta kaasojen lisäksi matkalla oli yksi ystävistäni, joita olin pyytänyt useita. En hermostunut tai suuttunut asiasta, sillä ymmärsin miksi ihmiset eivät välttämättä halua 4 päivän reissulle tuntemattomien kanssa, jonka vuoksi minulle on tulossa Suomipolttarit, joita Eetun sisko järjestää. Loppujen lopuksi minulle ei ollut tärkeää matka, jos sen järjestäminen on hankalaa, tai liian arvokasta. Minulle tärkeintä on yhteinen kiva fiilis ja päivä, jossa saisin näyttää kaikille minulle tärkeille ihmisille, kuinka siistejä tyyppejä tunnen.
Polttareideni jälkeen tein tapani mukaan tutkimusta siitä, pitävätkö seuraajani polttareita pakollisena. Vastaus ei missään nimessä ollut yksimielinen, vaan yli 100 vastaajan ryhmä jakautui 50/50. Tämä ehkä kertoo jotain?
Itse olen tällä hetkellä siinä 50 prosentissa, jotka eivät pidä polttareita pakollisena. Pidän paljon juhlia muutenkin ja nyt jälkiviisaana ja häitä järjestäneenä koen, etteivät nykypäivänä polttarit aja enää samaa asiaa, sillä olemmekin Eetun kanssa asuttu jo kohta 6vuotta yhdessä.
Jos kuitenkin järjestää polttarit, jotka tulen joskus järkkäämään varmasti jollekin ystävistäni, tulisi muistaa se ihminen kenelle niitä järjestetään. Älä mieti mihin sinä järjestäjänä kykenet tai mistä et tykkää, mieti sinulle tärkeää ihmistä, astu hänen saappaisiinsa – ei se kuinka paljon rahaa menee, vaan se sisältö.
Saapuville, tai ihmisille, jotka eivät pääse osallistumaan:
Jos et osallistu, laita juhlakalulle kuitenkin viestiä polttaripäivänä ’’ Ihania polttareita, pitäkää kivaa, harmi kun sen päässyt’’ esimerkiksi, näyttäytyy juhlittavalle siten, että sinua kiinnostaa hän ja hänen juhlansa.
Jos polttarit ovat Suomessa ja niistä ilmoitetaan hyvissä ajoin, on mielestäni enemmän kuin suotavaa yrittää järjestää aikataulunsa polttarisuopeisiksi. Se päivä ei ehkä sinulle merkkaa mitään, mutta mieti mitä merkkaat sille ihmiselle, joka sinut päiväänsä kutsui.
Osallistuville aina avointa mieltä, hymyä, osallistumista ja heittäytymistä!
-Kiira
ps. Käy osallistumassa Kokkiset2020 Instagramissa Vip-lipun arvontaan Love Me Do-messuille!