Tag: keskenmeno

Vuoden viimeinen päivä. Tämän blogin viimeinen postaus. Kun aloitin tämän blogin, kuljin pimeässä. Elin tahattomasti lapsettoman elämää silloisen puolisoni omaishoitajana. Ihan ensimmäisen tekstini kirjoitin yleissairaalapsykiatrian osastolta, jossa olin hoidettavana äkäilevän ja hankalan traumaperäisen stressihäiriön vuoksi. Unettomana, ahdistuneena, traumamuistojen kiduttamana.  Vuodet ovat pitäneet sisällään paljon. Niihin on mahtunut valtavasti iloa. Kumppanuutta. Selviämistä vammasta huolimatta. Iloa arjen […]

Tänään on jo hieman parempi päivä. Liikkuminen tekee vielä kipeää, vuotoa on jonkin verran. Vatsalihakset tuntuvat juurikin siltä, että niistä on menty leikkausinstrumenteilla läpi. Sukilla hiihtäminen ja hiipiminen muuttuu vähitellen köpöttelyksi, eikä vatsasta tarvitse jokaisella käännöksellä tai asennon vaihtamisella pitää kaksin käsin kiinni. Koiruus on ollut maailman paras kotihoitaja. Se on majoittunut viereen lattialle ja […]

Kivut ovat olleet kovat. Niin kovat, että tulin uudestaan sairaalaan. Hcg on tuplaantunut.  Toisen lääkärin ultraamana se löytyi. Maailman kaunein näky ❤. Meidän Pieni. Pieni 1,3cm:n alkio, mutta aivan väärässä paikassa. Se ei osannut suunnistaa yhtä hyvin kuin vanhempansa.  Nyt sitten toivotaan, että lääkkeet toimivat. Ja ollaan seurannassa allergisen reaktion varalta loppuiltapäivä. Mieli on vähän […]

Onnellinen odotus päättyi perjantaina saamaani keskenmenoon. Halusin kirjoittaa auki kokemukseni erään Keskussairaalan toiminnasta. Perjantaina aamupäivällä menin sovitusti naistentautien poliklinikalle kuulemaan, että raskautta ei enää näy. Sain lähetteen laboratorioon raskaushormonitason määrittämiseksi. Kätilö oli niin ihana, että laittoi sen päivystyksellisenä ja saisimme tulokset saman päivän aikana. Puolilta päivin soitto tulikin; hcg-taso ei vastannut viikkoja. Saimme ohjeistukseksi seurailla […]

Se alkoi kuitenkin. Pienen matka taivaskotiin. ❤ Vaikka minä toivoin niin. Vaikka Mies toivoi niin. Viimeiseen saakka uskottiin. Koko päivän ajatuksissa kävi hipukainen toivoa: entä jos ja jospa sittenkin.  Iltapäivällä alkoi kipu. Se tuntui siltä, kuin ajatuskin Pienestä olisi revitty väkisin minusta irti. Pienintä murua myöten. Kipu sai kyyneleet virtaamaan ja salpasi henkeä. Sairaalassa odotettiin […]

Ihan alkuun: kiitos! <3 Kiitos kanssatoivomisesta ja kanssaelämisestä. Se on tuntunut hyvälle. Se on ollut käsittämättömän vahva valonsäde kaiken usvan keskellä.  Ultrassa ei näkynyt mitään. Paitsi kohdun limakalvo, joka on kuulemma paksu. Kävin päivystyksellisesti verikokeissa, äsken soittivat tuloksen. Hcg oli 195. Se on ihan liian matala ollakseen viikolla 6+. Vaihtoehtoja on nyt muutama: raskaus on […]

En katsonut eilen A2-iltaa. En yksinkertaisesti voinut. Vitutti ja itketti. Aihe tulee liian lähelle, se iskee ilmat palleasta pihalle ja saa välillä huutamaan kivusta. Sydämen kivusta. Ja sitten se leimahtaa. Viha. Kiukku. Katkeruus. Siitä, että jos minua olisi kuunneltu, meillä voisi olla kuusi Pientä.  Keskenmenneitä unelmia. Syntymättömiä kansalaisia. Kuusi. Tästä kohdusta.  Mikä sitten meni vikaan? […]

En jaksanut enää. Joka puolelta tuntui tulevan vauvauutisia ja vauva-arkea. Kirjoitin rehellisen päivityksen, jossa kerroin olevani väsynyt olemaan ei-kenenkään ja silti seitsemän näkymättömän äiti. Kirjoitin kivusta, ahdistuksesta ja rakkaudesta. Mietin pitkään sen julkaisemista. Jostain löysin rohkeutta. Nyt sen tietävät suku ja ystävät.  Ja tiedättekö mitä?  Tällä viikolla on ollut helpompi olla. Minun ei ole tarvinnut […]

Perjantaina istuttiin äidin kanssa mummilan keittiössä. Istuttiin ja katseltiin tyhjenevää asuntoa.  Itkettiin. Tuli niin kamala ikävä. Hiirenkorvien aikaan kuollutta pappaa. Jo joitain vuosia sitten kuollutta mummia. Tuli ikävä lämpimiä halauksia, hymyileviä kasvoja. Yhdessä syötyjä kaurapuuroja puolukkahillolla ja yhdessä istuttuja mökkimatkoja. Lämpimiä sylejä. Helliä käsiä. Rakkaudella lausuttuja sanoja. Koko tähänastista elämänhistoriaa, johon kumpikin ovat niin kiinteästi […]

Keho muistaa. Se muistaa paljon sellaista, mitä mieli ei jaksa. Se muistuttaa pimeästä. Lokakuun pimeys muistuttaa menetetyistä haaveista. Kuolleesta toivosta. Epäonnistumisista.  Kaikkien näiden vuosien jälkeenkin haluaisin saada valita toisin. Haluaisin saada valita hänet, nyt jo yläkoululaisen. Kipu on laimentunut, mutta suru pysyy. Se on kuin varjo. Se kulkee joka päivä mukana. Jokainen myöhemmin tullut keskenmeno […]