Dijon-hunajalohi

dijonlohi_alku.jpg

Ennen uunissa valmistettu lohi maistui mielestäni tylsältä ja aika mitäänsanomattomalta. Ei enää. Olen nimittäin oppinut kuorruttamaan  sen hunajalla ja dijon-sinapilla.

Reseptin inspiraationa on kerran Oliviassa ollut Hanna Jensenin resepti, jossa lohi kuorrutettiin dijonilla. Ja ehkä rosmariinilla. Koska lopun olen unohtanut, teen niin kuin tykkään eli näin:

Dijon-hunajalohi (kahdelle):

  • n. 300 g:n pala lohifileetä
  • suolaa
  • puolikas sitruuna
  • 2 rkl dijon-sinappia
  • 2 rkl hunajaa
  • rosmariinin lehtiä

Purista lohen päälle situunamehua ja hiero pintaan reilusti suolaa. Sekoita kulhossa sinappi ja hunaja. Voitele lohi seoksella ja ripottele päälle rosmariinin lehdet. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla 15-20 minuuttia.

dijonlohi_keski.jpg

Tiedän tiedän, ”helppo ja nopea” ei ole viime aikoina kuulunut palstan vakiosanavarastoon, mutta tätä ruokaa sanapari oikeasti kuvaa. Varsinainen väsyneiden iltojen ylellisyyspelastus!

Koti Ruoka ja juoma
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.