Rialton sillan kupeessa San Polossa sijaitsee Venetsian tunnetuin tori. Sen verran tunnettu, että elokuussa se muistuttaa enemmän turistinähtävyyttä kuin ruokaostosten tekopaikkaa.

Mielestäni paikka on taivas. Matkoilla suurimmat ruokaodotukseni kohdistuvat nimittäin paikallisiin herkkukauppoihin, toreihin ja markkinoihin, eivät niinkään ravintola-ateriointiin.

Ravintolaruoka, johon päiväbudjetillamme on varaa, ei yleensä ole mikään mieltäylentävä kokemus. Parempaa tekisi monesti kotona. Lisäksi autenttisten, ystävällisten, laadukkaiden-mutta-kohtuuhintaisten paikkojen löytäminen väsyneenä ja nälkäisenä turistisyöttölöiden valtamerestä on helpommin sanottu kuin tehty.

Haaveilen kyllä jatkuvasti siitä päivästä, kun minulla on varaa matkustella pelkkää Michelin guidea seuraten. Siihen asti esittelen tällä palstalla matkoilta mieluummin torien kaltaisia inspiraationlähteitä kuin Ö-luokan ravintoloita ja opettelen valmistamaan klassikkoannokset kotona.

Tuoreiden merenelävien valikoima oli melkoinen.

Mustekalaa suoraan laguunista. Voi sitä onnenpäivää, jos Suomesta vastaavaa saisi.

Yhtenä iltana satsasimme Venetsiassa hieman parempaan ravintolaruokaan, ja maistoin paikallista klassikkoherkkua, omassa musteessaan valmistettua mustekalaa polentan kera, jota on kotona yksinkertaisesti mahdoton valmistaa.

Kauppiasparat ovat – minun onnekseni – tottuneet turistitulvaan ja antavat kuvata rauhassa.

Torilla käynti venetsialaisittain ei selvästikään ollut pelkkää mummojen hommaa.

Hedelmien, varsinkin ihanien yllä näkyvien litteiden Saturnia-persikoiden maku ja kypsyys ovat ihan toista luokkaa kuin Suomessa (ei tietenkään mikään ihme, kun ottaa huomioon kuinka paljon lyhyemmän matkan nämä matkustavat). Kalpean sisuksen ei kannata antaa hämätä:

(Tarkkasilmäiset huomaavat, että yllä oleva kuva ei ihan ole Venetsiasta, vaan matkan aiemmalta etapilta Garda-järveltä. Mutta kyseessä kumminkin saman lajikkeen persikka!)

Vähän toista kuin purkkisukulaisensa.

Lasin takana possu, heijastuksena minä.