Vielä on kesää jäljellä -herkkusalaatti

kesasalaatti_lahto.jpg

Otsikko kertoo kaiken olellisen. Ja kesälomakin on vielä pitämättä. Onneksi mansikoita, kirsikoita, valoa  ja muita kesän ihanuuksia riittää roppakaupalla. Vielä ei ole aika syksyn!

Tällä kertaa kesäsalaatissa:

  • salaatinlehtiä pohjana
  • pieniä, ylikypsiä mansikoita
  • kirsikoita
  • vuohenjuustoa
  • ilmakuivattua kinkkua
  • itse ruispaahtoleivästä oliiviöljyssä paistettuja krutoneja
  • saksanpähkinöitä

Supernopean kastikkeen virkaa toimitti loraus vaahterasiirappia ja balsamiviinietikkaa.

kesasalaatti_yla.jpg

kesasalaatti_plain.jpg

Täydellisen helppo, herkullinen ja nopea päätös päivälle, jona kotiintulo väsyttää liian kesätekemisen ja ulkoilun jäljiltä. Vielä kun olisi kaapissa sattunut olemaan kylmää roseeta.

Koti Ruoka ja juoma

Sulavat suklaamuffinit kirsikka-valkosuklaatäytteellä

muffini_ylta.jpg

Olen sanaton. En ole koskaan ennen onnistunut leipomaan mitään yhtä täyteläisen suklaista.

Kuvailisin lopputulosta muffinivuokaan upotetuksi brownien ja suklaafondantin risteytykseksi. Eli seitsemänneksi taivaaksi.

muffinipari.jpg

Resepti on sovellus Leilan kladdkaka-muffiniohjeesta. Muun muassa kolminkertaistin suklaan määrän… heh. Suklaanhimoinen? Minä? En kai!

9 jättimuffinia

  • 2 kananmunaa
  • 2 dl sokeria
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 75 g voita sulatettuna
  • 0,75 dl vaahterasiirappia
  • 2 dl vehnäjauhoa
  • 1 dl tummaa kaakaojauhetta
  • 1 tl leivinjauhetta
  • ripaus suolaa
  • 200 g taloussuklaata
  • 300 g kirsikoita
  • 100 g valkoista suklaata

Lämmitä uuni 175 asteeseen, sulata voi, poista kirsikoista kivet ja paloittele 2-4 osaan.

Vatkaa munat ja sokerit vaahdoksi.

Sekoita keskenään voisula ja vaahterasiirappi. Sekoita muna-sokerivaahdon joukkoon.

Sekoita toisessa kulhossa jauhot, kaakao, leivinjauhe ja suola. Sekoita märkiin aineksiin.

Rouhi taloussuklaa reiluiksi paloiksi ja sekoita taikinaan.

Lusikoi taikina muffinivuokiin.

Lusikoi ja painele puolet kirsikkasilpusta muffineiden keskustaan ”sydämiksi”. Aseta kirsikkasydämen päälle pala valkosuklaata.

Paista uunin keskitasolla 15 minuuttia. Muffinit paistuvat päältä mutta jäävät sisältä sulaksi suklaaksi.

muffinipelti.jpg

Uunista tullessaan ne ovat komeasti koholla, mutta lässähtävät varsin nopeasti koveriksi kupeiksi, jotka on kätevä täyttää. Lusikoi siis jokaisen jäähtyneen muffinin kolon täytteeksi jäljelle jääneet kirsikat ja valkosuklaapalat.

muffinit_ylta.jpg

muffini_lahis.jpg

Lupaan, että nämä vievät pahimmankin suklaanhimon mennessään. Yksi riittää. Trust me. Tämän tosin tajusin vasta syötyäni kaksi. Meinasi tulla oksennus.

Koti Ruoka ja juoma