My Blueberry Mornings

mustikkapannarit1.jpg

Eli niitä mustikkapannareita. Ameriikan malliin.

mustikkapannarit2.jpg

mustikkapannarit3.jpg

Blueberry Pancakes (kahdelle, noin 8 kappaletta)

  • 1 kananmuna
  • 125 ml maustamatonta paksua jogurttia (esim. kreikkalaista)
  • 3 rkl maitoa
  • 1 rkl voita
  • ripaus vaniljajauhetta
  • 1 tl – 1 rkl raastettua sitruunankuorta
  • ripaus suolaa
  • 1 dl vehnäjauhoja
  • 1/2 dl perunakuitujauhetta (Semper)
  • 1 rkl sokeria
  • 2 tl leivinjauhetta
  • reilu 1 dl tuoreita mustikoita

 

  • voita paistamiseen
  • vaahterasiirappia

Resepti on oma versioni tästä Smitten Kitchenin ohjeesta.

Sulata voi ja anna jäähtyä. Sekoita märät aineet, eli muna, jogurtti, maito ja lisää niihin voisula. Lisää vanilja ja sitruunankuori. Sekoita toisessa kulhossa kuivat aineet keskenään ja sekoita lopuksi märkiin. Kääntele taikinaan varovasti mustikat.

Lämmitä uuni 75 asteeseen. Kuumenna voita isossa paistinpannussa ja lusikoi siihen taikinanokareita. Käännä sopivassa vaiheessa ja paista toiselta puolelta hieman lyhyempi aika. Koska joudut todennäköisesti paistamaan pannukakut erissä, kannattaa ensin valmistuneet laittaa haaleaan uuniin alatasolle talteen, jotta kaikki saavat syödä omansa lämpiminä.

Tarjoa vaahterasiirapin kanssa.

Ihanaa tulevaa sunnuntaiaamua kaikille 🙂

Koti Ruoka ja juoma

My Blueberry Nights

Eilisaamuiset mustikkamaitoherkuttelut toi mieleen tämän ihastuttavan Wong Kar Wain elokuvan, joka toi mieleen mustikkapiirakan (ja Jude Lawn!).

blueberrynightsposter.jpg

Vielä en ole ehtinyt leipoa, mutta unelmoinut olen sitäkin enemmän. Siis mustikkaherkuista.

Mustikkapannareista.

Olivian numerossa elokuu 2010 olleesta mustikkamurupiiraasta.

olivia_mustikkamuru_kollaasi.jpg

Ehkä kaikkein eniten kuitenkin tuoreimmassa Maalaisunelmassa olleesta suklaisesta kuningatarhillosta, joka kuulostaa niin järjettömän yliampuvalta herkkukombolta, että sen on pakko olla hyvää:

kuningatarhillo.jpgJos viikonloppuna sataa, saatetaan meidän kotona viettää useampikin mustikkailta…

Hillopurkin kuva: Maalaisunelma 6/2011
Mustikkapiiraan kuvat: Olivia elokuu 2010

Koti Ruoka ja juoma