Valkosuklaafudge
Fudge eri muodoissaan on ehdoton lempikarkkini. Ja olen viimein oppinut tekemään sitä itse. Se on hieman työlästä, mutta omatekoisen tuotteen pehmeys ja suussasulavuus ovat aivan omaa luokkaansa.
Ohje on muunnos parhaillaan myynnissä olevasta Lantliv Jul & Pyssel-numerossa olleesta reseptistä.
Valkosuklaafudge (noin 50 pientä palaa)
- 1,5 dl sokeria
- 1,5 dl kermaa
- 1 dl vaaleaa siirappia
- ripaus suolaa
- 50 g voita
- 100 g valkoista suklaata
Kuutioi voi ja hienonna suklaa.
Kaada sokeri, kerma, siirappi ja suola kattilaan. Kiehauta koko ajan sekoittaen, anna sitten kiehua hiljalleen silloin tällöin sekoittaen noin 20 minuuttia. Voit testata, onko massa valmista pudottamalla muutaman tipan lasilliseen jäävettä. Nouki sitten murut lasin pohjalta. Jos pystyt muotoilemaan niistä pikkuruisen pallon, massa on valmista.
Hämmennä kuumaan massaan voi ja suklaa niin, että sulavat tasaisesti sen sekaan.
Kaada massa leivinpaperilla vuorattuun astiaan. Anna jäähtyä huoneenlämmössä muutama tunti ja jaa sitten paloiksi. Nosta kovettumaan jääkaappiin. Seuraavana aamuna palaset kannattaa irrotella toisistaan.
Koostumus on uskomattoman suussasulava ja pehmeä. Jos maltat olla syömättä kaikkea kerralla, siirrä fudget kauniiseen purkkiin ja säilytä jääkaapissa.
Pienikin pala on täydellinen lääke iltapäivän makeanhimoon.