Ymmärrä minua, kiitos.

Ymmärrä minua, kiitos.

Luin Iltalehdestä Helsinkiläisen Anniinan tarinaa. Hänellä on laaja-alainen kehityshäiriö, joka kuuluu autismin kirjon sisälle. Lapsena hän koki olevansa erilainen, joku, jota tarkkaillaan ja tuijotetaan, jonka käytöstä hämmästellään. Varmasti tuttu tunne monelle erityistarpeiselle. Ikävä oli lukea, että osa ammattilaisistakin leimasivat hänet lapsena asenneongelmaiseksi ja psyykkisesti sairaaksi. Kun Anniina löysi itselleen toimivan keinon, jolla auttaa itseään keskittymään, […]

Yhteistyöllä ehjäksi

Yhteistyöllä ehjäksi

Törmäsin pari vuotta sitten kirjoittamaani tekstiin ja luettuani sen mietin, ettei koulumaailma ole paljoa edennyt tuosta kirjoituksesta. Samat asetelmat toistuvat julkisuudessa edelleen; väsyneet opettajat, vaativat vanhemmat ja röyhkeät lapset. Onko tässä käynyt niin, että on paljon puhetta mutta vähän tekoja.  Kouluista nostetaan esille oireilevien lasten lukumääräinen lisääntyminen, väkivallan tai sen uhkan sekä karkean kielenkäytön olevan […]

Rokotetaanko vai mennäänkö riskillä?

Rokotetaanko vai mennäänkö riskillä?

Suomi on muiden hyvinvointivaltioiden tavoin kitkenyt lähes olemattomiin monia sairauksia, joita isovanhempamme ja ehkä vielä me keski-ikään ehtineet äidit ja isät olemme sairastaneet. Koska vain eloon jääneet ovat täällä kertomassa millaista oli sairastaa tuhkarokkoa, tulirokkoa tai poliota, sikotautia ja hinkuyskää, voi joillekin piirtyä kuva ärsyttävistä mutta kuitenkin hoidettavissa olevista, harvinaisista sairauksista. Tauteihin kuolleet eivät ole […]

Poliisista, iltapäivää

Poliisista, iltapäivää

Yhtenä iltapäivänä, lähes kymmenen vuotta sitten. Vastaan puhelimeen; poliisista iltapäivää. Joko xxxxx on tullut kotiin? Nyt jo täysi-ikäinen lapseni pahoinpideltiin alaikäisenä suuren marketin pihalla, yllättäen ja ilman provosointia. Vieras, aikuinen nuori mies kävi päälle; heitti maahan ja potki. Tekijä saatiin kiinni verekseltään, kiitos marketin vartijoiden. He näkivät tilanteen valvontakameroista ja riensivät apuun. Soittivat poliisin. Koko […]

Pikakaistalla läpi ruuhkavuosien

Pikakaistalla läpi ruuhkavuosien

Luin Hesarista (26.11.18 klo 11, verkkolehti) artikkelin, jossa kerrottiin väestöliiton tämän vuotisen perhebarometrin tuloksista. Kärkeen asettui toive työn joustavuuden lisäämisestä sekä köyhien perheiden tukeen panostamisesta, jotta lisääntynyt kahtiajako huono- ja hyväosaisiin saataisiin katkaistua. Esille nousi myös tarve lisätä joustavuutta perhevapaisiin. Perheille osoitetut palvelut koetaan tällä hetkellä riittämättömiksi ja perhepolitiikkaa poukkoilevaksi. Syntyvyys on tänä päivänä huolestuttavan […]