Korona-ajan kirjasto ja työhuone

Korona-ajan kirjasto ja työhuone

Syksyllä 2019 vaihdoin ison työpöytäni  isovanhemmilta perittyyn Singer-jalkaan tehtyyn pikkupöytään. Minähän teen kaikki työni työpaikalla! Vähänpä tiesin — tähän kohtaan sopisi sellainen itkunauruemoji. Meni puoli vuotta, ja oltiin etäopetuksessa. Samassa tilanteessa ollaan nytkin, ja pikkupöydälle pitäisi sopia tietokone, kuulokkeet, ulkoinen cd-asema ja miljoona oppikirjaa. Käytännöllistä työhuoneeni ei ole nähnytkään, ja olen kaivannut syvää ja leveää […]

Murhaaja on minäkertoja ja muita ärsyttäviä juttuja dekkareista

Murhaaja on minäkertoja ja muita ärsyttäviä juttuja dekkareista

Dekkarin minäkertoja on mukana murhamysteerissä, ja lopussa paljastuu, että minä on murhaaja! Minusta se tuntuu vähän lukijan huijaamiselta, koska tältä pimitetään keinotekoisesti tietoja, vaikka muut minäkertojan tunteet, ajatukset ja tekemiset paljastettaisiin. Jotain niin olennaista kuin murha jätetään kuitenkin kertomatta. Kun on tietoinen tällaisesta loppuratkaisumahdollisuudesta, ottaa sen dekkareita lukiessaan huomioon, ja joskus se ärsyttää. Esimerkiksi Agatha […]

Kalevala on oikeasti hyvä kirja

Kalevala on oikeasti hyvä kirja

”Onko kymmenenkään meistä Kalevalata lukeakseen avannut? Ja tietääkö kymmenenkään, mistä he puhuvat, taikka ties montako runoakaan Kalevalassa on?” kyseli aikoinaan suomen kielen professori ja runoilija August Ahlqvist (1826 – 1889). Voi olla, että Kalevala on monelle tutuin paikkojen ja ihmisten nimissä ja moni tarttuu mieluummin Koirien Kalevalaan kuin paksuun kansalliseepokseemme. Kalevala kuului opiskeluaikoinani kirjallisuuden opintoihin, […]

BookBeat: alkuvuoden kiinnostavat kirjat

BookBeat: alkuvuoden kiinnostavat kirjat

Tammi- ja helmikuun BookBeat-nostot Rachel Hawkins: The Wife Upstairs. Tämä moderniksi Kotiopettajattaren romaaniksi kuvattu kertomus alkaa, kun koiria työkseen ulkoiluttava Jane näkee mahdollisuutensa parempaan elämään Eddie Rochesterin ylellisessä talossa. Sitä hän ei vielä tiedä, että Eddien kuolleeksi luultu vaimo elää talon yläkerrassa vankina. Olen lukenut Jane Eyren tarinan viimeksi lukiossa, joten yhtymäkohtien vertailu jää vähäiseksi […]