Kolme kieltä pienessä päässä

shot_1436877446487.jpg

VEMS PLUS A PLUS INGENTING! me huusimme kuorossa yläasteen ruotsintunnilla, ja kotona saksanläksyjen parissa yritimme muistella ausbeimitnachseitvonzu-rimpsua. Ylioppilaskirjoituksissa mustasimme kynä sauhuten soikioita kieliopillisesti oikeiden vaihtoehtojen kohdalla, ja saimme kuin saimmekin sinetillä varustetun todisteen huikeasta kielitaidostamme.

Mutta kun sitten vapauden koittaessa lähdimme Keski-Eurooppaan reppureissulle, ei mieleemme vuosien kieltenopiskelusta huolimatta tahtonut tulla yhtään kunnollista lausetta ranskaksi tai espanjaksi, ja kun uusi tuttavuus baarissa yritti saada keskustelua aikaan ruotsiksi, mutisimme jotain epäselvää tuoppiimme ja vaihdoimme punehtuneina kielen pikaisesti englantiin.

Se on oma muistikuvani varhaisesta kielillä pärjäämisestä (tai pärjäämättömyydestä). Sitten on näitä toisenlaisia oppijoita: niitä, jotka kaksivuotiaana vaihtavat sujuvasti kielestä toiseen ja kolmivuotiaina tulkkaavat vaivatta vierailulle tulleelle isoäidille metron kuulutuksia.

Omat lapseni eivät ole tuttavapiirissäni ainoita, joilta kolme kieltä sujuu leikiten. Itse asiassa lähin ystäväpiirimme on jakautunut hassusti kahteen ryhmään: on täysin saksalaisia perheitä ja sitten on kolmikielisiä, kaksikielisiä ei taas lainkaan. Kaikilla on omat kieliyhdistelmänsä: on englanti-hollanti-saksaa, islanti-ranska-saksaa, (oma suosikkini!) arabia-suomi-saksaa ja niin edelleen.

Minulle oli alusta pitäen tärkeää, että lapseni puhuisivat suomea ja että he puhuisivat sitä luontevasti ja mielellään. Perusteluiksi en hakenut yhteyttä Suomeen tai mahdollisuutta jutella sukulaisten kanssa; sen sijaan koin kielen, puheen ja kirjoittamisen niin vahvaksi osaksi identiteettiäni ja persoonaani, että ajatus vieraalla kielellä vastaavasta lapsesta olisi ollut ylitsepääsemättömän surullinen. (–Hyvää yötä kulta, ihana rakkaimpani, nuku hyvin. –Gute Nacht, Mama.)

Suurta huolta emme lastemme kieltenoppimisesta koskaan kantaneet. Isä puhui lapsille englantia, minä suomea, ja lastenkirjat luettiin myös omilla kielillä. Saksan lapset saivat oppia tarhassa, ja tarhankin he aloittivat vasta hallitessaan kahta äidinkieltään jo jonkin verran. En koskaan epäillyt, etteivätkö he oppisi kaikkia kieliä, vaikka sanavarasto toki laahasi aina yksikielisten jäljessä ja kielivirheet olivat pitkään kirjavia. Ja vaikka lapset nyt 6- ja 7-vuotiaina puhuvat edelleen kaikkia kolmea kieltä hieman epätäydellisesti, huomaan kuukausittain selkeitä edistysaskeleita: kuinka jokin virhe on poistunut käytöstä, jokin kielikuva otettu käyttöön.

Näyttäisi siltä, että kolmen kielen tasainen oppiminen on tavallaan yksinkertaisempaa kuin kahden kielen, joista toinen on valtakieli. Olen nähnyt useita perheitä, joissa lapsi puhuu saksaa koulussa, harrastuksissa, ystävien ja sisarusten kanssa sekä yleisenä kotikielenä, jolloin vain yhdeltä vanhemmalta kuultava suomi jää takkuavaksi.

Kolmikielisissä ystäväperheissämmekin on kuitenkin suuria eroja sen suhteen, kuinka hyvin kaikki kielet sujuvat. Eroperheissä vuoroviikoin kummankin vanhemman luona asuvien lasten jokainen kieli muokkautuu usein vahvaksi. Joissain tuttavaperheissämme, joissa vanhemmat joko ovat pitäneet saksan oppimista kaikkein tärkeimpänä tai ovat suhtautuneet koko kieliasiaan hyvin rennosti ja puhuneet lapsilleen vaihdellen eri kieliä, lapset ymmärtävät kyllä vanhempiensa kieliä mutta vastaavat heille lähes poikkeuksetta saksaksi.

Kaikkein hienointa lasten monikieliseksi kasvamisessa on kuitenkin heidän välitön asenteensa kieleen ja kommunikaatioon. Toisin kuin meille vems + A -oppijoille, kielitaito ei ole heille jotain, mitä mittaillaan, vertaillaan ja arvostellaan. Heille ei tulisi mieleenkään ujostella sitä etteivät aina ymmärrä, epäröidä kysyä sanan merkitystä tai nauraa jollekulle, joka puhuu erikoisesti.

Rumpukarhulta kysytään nykyään usein, mitä kieltä hän osaa parhaiten. Hän ei osaa vastata; hänelle koko kysymys on järjetön.

Kommentit (4)
  1. Satu / hollanninsuomalainen
    1.12.2016, 11:03

    Kiitos ihanan positiivisesta kirjoituksestasi!

    1. Suurkiitokset mieltäylentävästä palautteesta!

  2. Mylifeinspain
    1.12.2016, 06:43

    Olipa kiva kirjoitus. Ja aivan kuin omia kokemuksia lukisi. Meillä myös kolmikielinen 5-vuotias kasvamassa täällä Kanarian saarilla. Ja itse koen, että juuri tuo kolmekielisyys on varmasti auttanut paljon. Monissa tutuissa perheissä täällä äidit antavat lapsiensa puhua ja monesti myös itse puhuvat espanjaksi joten suomi jää väkisinkin niin vähälle että ei pääse kehittymään kunnolla. Tietysti myös espanjalainen työelämä hankaloittaa sillä äitiysloma on lyhyt ja harvalla mahdollisuutta jäädä kotiin. Lähes kaikki lapset aloittavat myös koulun 3-vuotiaana.

    Mutta itse olen kiitollinen että meillä pikkuneiti puhuu melko sujuvaa suomea vaikka toki virheitä joskus sattuu. Mutta ihanaa on se, että hänellä on itsellä kiinnostusta ja innostusta kieleen. Ja parasta on tosiaan se, että kolmikielisyys on hänelle täysin luontainen asia.

    1. Hauska kuulla että teillä on samanlaisia kokemuksia! Ja pahoittelut vastauksen viipymisestä – blogi jäi pienelle tauolle, mutta nyt ryhdyn taas kirjoittelemaan!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *